Lukijat: Näin opetat aran lapsen uimaan

6
karuselli

Tuhansien järvien maassa opitaan uimaan varhain. Meidän Perheen lukijoiden lapsista 75 prosenttia on oppinut uimaan 6-vuotiaana tai nuorempana. Tästä porukasta neljännes on oppinut uimaan jopa 4-vuotiaana tai nuorempana! Nettikyselyyn vastasi 124 lukijaa.

Vajaat 60 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että lapsi voi oppia uimaan sitten, kun hänestä tuntuu siltä. Noin 40 prosenttia puolestaan totesi,  että lapsen pitää oppia uimaan ennen kouluikää, vaikka sitten vähän lahjomalla tai painostamalla.

Aran lapsen opettaminen uimaan on luku sinänsä. Lukijat olivat keksineet hyviä keinoja opetuspuuhiin. Tässä niistä muutamia:

"Meillä on mökki saaressa, jossa vietämme paljon aikaa. Tämä oli yksi keskeinen syy siihen, että halusimme opettaa tyttömme uimaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tyttömme aristelee vedessä kovasti, mutta keksin oivan keinon. Hän on hulluna kaikkeen prinsessakrääsään, joten hankimme hänelle prinsessa-aiheiset kellukkeet, uimarenkaan ja uimapuvun. Itse en yleensä pidä lahjonnasta tai tällaisesta krääsästä, mutta tyttömme kohdalla se tehosi. Hän suostui opettelemaan uimista vedessä. Vieläkään hän ei suoranaisesti nauti vedessä olemisesta, mutta kohtalainen uimataito on jo hallinnassa.. ja hyvä niin. Ei vedestä tarvitse tykätä, mutta mielestäni uimataito kuuluu jokaisen perustaidoista. Ei sitä tarvitse tykätä, mutta sen taidon avulla voi joskus pelastaa jonkun hengen (itsensä tai toisen)."

"Vielä vuosi sitten kesällä poika seisoi kellukkeet käsissä järvessä ja huusi, ettei osaa eikä uskalla uida. Syksyllä meni uimahallin uimakouluun ja oppi uimaan jo 4. kerralla. Kiitos kuuluu loistavalle uimaopettajalle! Nyt poika jo hyppii laiturilta veteen ja ui pitkiäkin matkoja, eikä tuosta arasta uimarista tietoakaan. Ikää on nyt hitusen vajaat 6 vuotta."

"Meidän tytär oli aiemmin sellainen, että ei toivoakaan ilman kellukkeita edes rannalla. Jäätelöä syödessä kesken uimisen hän piti kellukkeita. Kerran jätin kellukkeet tahallaan kotiin - noh eipä mennyt lapsi veteen. Laitoin uimakouluun 6-vuotiaana. Opettaja oli tosi tiukka, vaativa ja näin ollen hyvä! Meidän mussukka oppi uimaan, opettaja huusi vieressä "jaksaa jaksaa, vielä vielä, juuri noin, hyvä hyvä" eli opettaja laittoi käskyillään lapsen uimaan. Ei antanut aikaa pelätä vettä tai muutenkaan touhuta. Mulla tuli itku, kun viimeisenä päivänä saivat vanhemmat mennä katsomaan, mitä olivat oppineet. Allas uitiin päästä päähän, hyppivät syvään veteen, sukelsivat tosi pitkälle, ja väitän, että uimataidon oppimisen syy oli se, kun luottivat opettajaan."

"Poika ei oppinut millään, vaikka yritettiin. Ostin pojalle räpylät, ei muuta tarvinnut. Oppi heti! Räpylöistä sai potkua, että pysyi pinnalla, ja niin poikaa ei saanut altaasta mihinkään."

"Mökkimme ranta on syvä, joten siinä ei uimaan opettelu onnistu. Hommasimme kylpytynnyrin. Siellä lapsemme oppi uimaan."

Kommentoi 6
harrastukset, kouluikä, leikki-ikä, liikunta, vapaa-aika, kysely
Tilaa Meidän Perhe

en osaa

enpä osaa vielkään kunnolla. johtunee kai ainakin osittain siitä et oon tosi laiha. fläskihän kelluu.. mun mielest uimaan opettamisen pakottaminen on kauheeta tai uimaopettajat, jotka eivät tajua, ettei se kaikilta vain onnistu. ala-asteella pelkäsin helkkaristi uimaopetusta. tietty olis hyvä saada lapsi veden kanssa tutuksi, mutta ei sillä tavalla todellakaan.

[quote author="Vierailija: kämy" time="11.08.2012 klo 13:14"]

enpä osaa vielkään kunnolla. johtunee kai ainakin osittain siitä et oon tosi laiha. fläskihän kelluu.. mun mielest uimaan opettamisen pakottaminen on kauheeta tai uimaopettajat, jotka eivät tajua, ettei se kaikilta vain onnistu. ala-asteella pelkäsin helkkaristi uimaopetusta. tietty olis hyvä saada lapsi veden kanssa tutuksi, mutta ei sillä tavalla todellakaan.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0

Osaan itse minkä tarvii ja ihan ite olen oppinu

Jokainen lapsi oppii aikanaan, mutta ei pakolla todellakaan. Ennen opittiin uimaan ilman uimakouluja, mutta niinhän osattiin toisaalta elääkin, ilman ohjeita ja neuvoja (ilman kaikenmaailman projekteja).

[quote author="Vierailija: Maje" time="11.08.2012 klo 15:33"]

Jokainen lapsi oppii aikanaan, mutta ei pakolla todellakaan. Ennen opittiin uimaan ilman uimakouluja, mutta niinhän osattiin toisaalta elääkin, ilman ohjeita ja neuvoja (ilman kaikenmaailman projekteja).

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0

lahjonta

Minä lahjoin veljeni tytön karkilla. Oikein vai väärin, loman lopussa kuitenkin jo sukelteli, kun alussa säikkyi , kun vettä roiskui naamalle. Olisi palkinnoksi saanut valita mitä haluaa, valitsi vain pienen karkkiaskin.

[quote author="Vierailija: ss" time="11.08.2012 klo 16:13"]

Minä lahjoin veljeni tytön karkilla. Oikein vai väärin, loman lopussa kuitenkin jo sukelteli, kun alussa säikkyi , kun vettä roiskui naamalle. Olisi palkinnoksi saanut valita mitä haluaa, valitsi vain pienen karkkiaskin.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0

Jaap

Mun puolesta ara saa itse opettaa lapsensa uimaan...

[quote author="Vierailija: Mä" time="12.08.2012 klo 21:31"]

Mun puolesta ara saa itse opettaa lapsensa uimaan...

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0

Ei onnistu ei

Kämy tuolla kertoikin jo kaiken tarpeellisen. Vieläkään en ole uimaan oppinut ja ala-asteen pakollisista uimahalli reissuista ei jäänyt muuta kuin traumoja. Pelkkä klooriveden haju saa hermostumaan.

[quote author="Vierailija: Juh" time="13.08.2012 klo 02:15"]

Kämy tuolla kertoikin jo kaiken tarpeellisen. Vieläkään en ole uimaan oppinut ja ala-asteen pakollisista uimahalli reissuista ei jäänyt muuta kuin traumoja. Pelkkä klooriveden haju saa hermostumaan.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0

Pikkulapsi kiroilee, mitä teet?

Meidän Perhe kysyy 14

Kannattaako kirosanat kitkeä ensi kerrasta vai jättää omaan arvoonsa kunnes unohtuvat? ››

Lapsi menee kouluun – miten äidin arki muuttuu?

Meidän Perhe kysyy 3

››

Mitä lahjaksi opelle?

Meidän Perhe kysyy 34

Miten muistaa opettajaa tai tarhantätiä kevätjuhlissa? Riittäisikö kiitos? ››

Kuka lahjoo äitiä, perheen isä vai lapset?

Meidän Perhe kysyy 9

››

Teinien yöhulinat: millaiset pelisäännöt?

Meidän Perhe kysyy 21

››