Tuleva ekaluokkalainen takertuu

Kysymys:

Ensi syksyn ekaluokkalaiselle on tullut uusia luonteenpiirteitä. Tyttö joka tähän asti on isommitta ongelmitta jäänyt aina iloisesti päivähoitoon on alkanut ikävöidä aamuisin äitiä. Itkua voi kestää kuulemma tunninkin verran – iltapäivällä lapsi odottaa jo itku silmässä päiväkodin portilla, koska tulen hakemaan häntä ja 5-vuotiasta
pikkuveljeään kotiin.

Kauppaan mennessä pikkuveli jää leikkimään yksin ostarin pihan leikkipaikalle kaupassa käynnin ajaksi, isosisko ei siihen suostu. Samoin kotipihalla, mikäli isä tai äiti ei tule kaveriksi. Lapsimessuillakin suurin osa temppuradoista jäi vain pikkuveikan iloksi, kun sisko ei halunnut irrottaa äidin kädestä.

Toisinaan yritän helliä ja ymmärtää lasta ja hänen ikäväänsä, toisinaan motkotan, ettet saa olla tuollainen arkajalka.

Missä kulkee kultainen keskitie ja miten minun vanhempana pitäisi toimia?

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Koulun aloittava tyttäresi on muuttunut. Aiemmin itsenäisesti toiminut, iloinen lapsi on itkuinen ja takertuva, hän ei uskalla hellittää äidin kädestä ja viestii monin tavoin tarvitsevuuttaan. On totta, että 6-vuotiaat voivat joutua jonkinlaiseen kriisiin miettiessään pienessä päässään suuria kysymyksiä, kuten elämän rajallisuutta, mutta näin selkeään oireiluun tuo pohdiskelu ei yleensä johda.

Veikkaan, että tytön mielessä myllertää joukko erilaisia ja keskenään ristiriitaisia toiveita ja tunteita. Hän kokee niistä jotkut pahoina ja kiellettyinä, mutta epäonnistuu yrityksissään hallita sisäistä kaaostaan. Spekulointia on turha jatkaa pitemmälle: minusta lapsi tarvitsee psykologin tutkimuksen esimerkiksi kasvatus- ja  perheneuvolassa, jotta ongelman luonne ja laatu saadaan selville.

Kyse ei ole mistään kasvatusvirheestä tai laiminlyönnistä vaan siitä, että mutkikas ihmismieli osaa järjestää itsensä liemeen ihan ilman ulkoisia syitäkin.

Meidän Perhe 6/2012

Twiittaa