Perhesurmat uutisoidaan näyttävästi, sillä kuohuttavampaa rikosta on vaikea kuvitella. Näin toteavat oikeuspsykiatrian dosentti, ylilääkäri Hanna Putkonen ja oikeuspsykologian dosentti Ghitta Weizmann-Henelius, jotka tarttuvat ajankohtaiseen aiheeseen Aikakauskirja Duodecimin pääkirjoituksessa.
Mutta ovatko perhesurmat jo epidemia? Vai antaako uutisointi vain sellaisen kuvan?
– Tosiasiassa lasten riski kuolla väkivallan seurauksena on Suomessa vähentynyt merkittävästi viimeisen puolen vuosisadan aikana, Putkonen ja Geizmann-Henelius kirjoittavat.
Vielä 1950-luvulla surmattiin 14,9 lasta 100 000:ta kohti, 1990-luvulla 1,6 ja 2000-luvulla enää 0,8.
Toisaalta riskiperheiden avuntarve on entistä isompi, ja nämä perheet tarvitsevat pontevampaa apua kuin on totuttu antamaan.
Surmaperheiden vanhemmat kantavat raskasta henkistä painolastia. Heillä on mielenterveys- ja päihdeongelmia, väkivaltaisuutta ja itsetuhoisuutta, joskus myös taloudellisia vaikeuksia ja huono-osaisuutta.
Äitien ja isien tekemät henkirikokset eroavat toisistaan. Usein isiä uhkaa ero, mutta äidit ovat jo yksin. Osa isistä on impulsiivisia monien muiden henkirikosten tekijöiden tapaan, äitien keskuudessa tällaista ryhmää ei ole havaittu.
Isien motiiveissa korostuvat viha, kosto ja riita, ja heillä on useammin päihdeongelmia. Isien ongelmat liittyvät ihmissuhteisiin ja antisosiaalisuuteen. Äitien pulmat ovat enemmän sisäistä keinottomuutta ja vaikeuksia selviytyä vanhemmuudesta.
Perhesurmien yhteydessä on puhuttu laajennetusta itsemurhasta. Putkonen ja Weizmann-Henelius pitävät ilmaisua epäonnistuneena ja virheellisenä, koska se häivyttää henkirikoksen itsemurha-käsitteen alle.
Tähän asti on herkästi ajateltu, että perheen sisällä tapahtuvaa rikosta on vaikea ehkäistä. Perhe on ikään kuin piilossa neljän seinän sisällä ja siellä tapahtuvat asiat yksityisasioita.
Putkonen ja Weizmann-Henelius haastavat tämän käsityksen. Suomalaistutkimuksessa on käynyt ilmi, että perheen tilanteeseen oli puututtu ennen rikosta äitien osalta lähes puolessa tapauksista, isien osalta neljänneksessä.
Nämä perheet eivät siis olleet tavoittamattomissa. Perheitä vain ei tavoitettu oikein eikä ajoissa.
Vaikeuksiin joutuneita ihmisiä pitää auttaa uudella otteella. Mielenterveyden ammattiapu ei yksin riitä, sillä lapsen riski tulla tapetuksi on monen tekijän summa. Kun käytännön elämä sujuu, vanhemmat jaksavat paremmin elää arkea lasten kanssa. Siksi perhesurmien ehkäisy kuuluu koko yhteiskunnalle.
Lähde: Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2012;128(10):1004-5
Hanna Putkonen toimii Kellokosken sairaalassa, Ghitta Weizmann-Henelius Vanhan Vaasan sairaalassa.
Ainakin puolet trampoliinionnettomuuksista voidaan välttää. ››
Tarvitseeko lapsi punkkirokotteen?
4 kysymystä punkkirokotteesta. ››
Lasten pissavaivat ovat yleisiä. Niitä voi ehkäistä helpolla kotikonstilla. ››