Poikani Kevin on tarina kaikkein pahimmasta

poikanikevin

”Elämässä ei tapahdu juuri mitään. Tilanne on niin surkea, että puolet ajasta televisiossa esiintyvät ihmiset katsovat itse televisiota. Ja mitä he katsovat? Minunlaisiani ihmisiä.”

Mitä äidille tapahtuu, kun oma lapsi tekee pahimman mahdollisimman teon?

Äiti syyttää itseään ja vainoaa sisintään päivät ja yöt kysymyksellä, rakastinko lastani koskaan tarpeeksi. Onko lapseni teko minun syytäni? Kaikkien muiden mielestä on. Mieleen nousevat lapsen sanat, kun hän oli vielä pieni: ”Asioihin voi tottua, vaikka niistä ei pitäisi. Sinä olet tottunut minuun.”

Lynne Ramsayn ohjaama emotionaalisesti latautunut trilleri on koskettava ja hyvin, hyvin rankka. Lionel Shriverin menestysromaaniin perustuva elokuva kertoo tarinan Evasta (Tilda Swinton), joka siirtää unelmansa, uransa ja kunnianhimonsa sivuun kasvattaakseen poikansa Kevinin (Ezra Miller).

Elokuva kuvaa riipaisevasti äidin ja lapsen suhdetta, joka on alusta asti vaikea ja epävakaa. Sitä, kuinka yksin sekä äiti että lapsi jäävät, kuinka voimattomia heistä tulee.

Kuinka surra surua, jonka oma lapsi on aiheuttanut? Ja taas uudestaan: Enkö minä osannut rakastaa? Miksi en?
Sitä Eva miettii kävellessään vankilan turvatarkastuksen läpi. Yhä uudestaan ja uudestaan. Hän on ainoa, joka siellä käy. Koska hän on äiti.

Elokuva Poikani Kevin elokuvateattereissa 20.4.2012

Kommentoi 
Kasvatus, elokuvat, kulttuuri, vapaa-aika
Tilaa Meidän Perhe

Miksi lapsi inttää?

Koululainen

Koululainen luulee tietävänsä kaikenlaista. Miten kohdella inttäjää, joka on mielestään aina oikeassa? ››

Näin autat pientä jännittäjää

Koululainen 2

Mitä tehdä, kun kevätjuhlassa esiintyminen ahdistaa lasta? ››

Näin koululainen nukkuu paremmin

Koululainen 3

Näillä vinkeillä unensaanti helpottuu. ››

Näin tuet lapsen lukutaitoa

Koululainen 5

Houkuttele lasta innostumaan lukemisesta mukavien puuhien lomassa. ››

Näin lapset pomottavat kavereitaan

Koululainen 25

Mitä tehdä, kun lapsi jää ystäväpiirin ulkopuolelle? ››