
Kun arki painaa päälle, kumppanin kanssa ei juuri ehdi keskustella syvällisiä. Molemmat ehkä odottavat lomaa kuin kuuta nousevaa, mutta eivät kerro toiselle lomatoiveistaan.
Jos omista haluista ja toiveista ei osaa kertoa etukäteen, saattaa kauan odotettu vapaa kulua rentoutumisen sijasta stressaamiseen ja riitelyyn.
- Ennen lomaa olisi hyvä istua kumppanin kanssa alas ja keskustella, millaisia odotuksia ja toiveita kumpikin lomaan liittää. Tältä pohjalta voidaan sitten valikoida paras mahdollinen kompromissi, sanoo Kirkon kasvatus ja perheasiat -yksikön johtaja Päivi Kähkönen.
Kun puhumattomuuden yhtälöön lisätään vielä suomalaisten kielenkantoja tunnetusti vapauttava alkoholi, saattavat vaikeat asiat laueta yllättäen pintaan.
- Alkoholin käytöstä kannattaa puhua kumppanin kanssa etukäteen, mikäli se uhkaa tuottaa vaikeuksia. Alkoholin nauttiminen ei saisi viedä muiden perheenjäsenten mahdollisuutta nauttia kesästä, Kähkönen summaa.
Kesällä kannattaa antaa aikaa läheisille ja oikeasti vain olla, sillä yhteisen ajan puute, stressi ja kiire ovat myrkkyä parisuhteelle ja perhe-elämälle. Kun loma on lastattu täyteen ohjelmaa ja odotuksia, ei aikaa jääkään palautumisella ja rentoutumiselle.
-Lomaan liittyvä ajankäyttö on yksi erityisesti kesään liittyvä haaste, vahvistaa Kouvolan perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Sirkka Laine-Haimi.
Jos talven rutiineilta ei yhteistä aikaa juuri jää, vaatii kesälomalla jatkuva yhdessäolo opettelua ja sopeutumista. Myös sukulaissuhteisiin liittyvät haasteet korostuvat.
- Näyttäisi siltä, että parisuhdeongelmissa sinnitellään kesäloman yli ja niiden päätyttyä otetaan asiat käsittelyyn. Säilläkin on merkitystä. Yleensä jos aurinko paistaa voidaan paremmin tai ainakin ollaan mieluummin jossain muualla kuin perheneuvojan työhuoneessa, Laine-Haimi pohtii.
Usein ihmiset kasaavat kesäänsä ja lomaansa niitä asioita, jotka muina aikoina jäävät tekemättä. Kesämökkikin voi olla varsinainen työleiri.
- Tärkeintä on, että loma on riittävästi erilaista kuin arkinen aherrus. Luksusta on hidastaa tahtia ja löytää tasapaino olemisen ja tekemisen välillä. Tankata itseään kesän ihanilla asioilla stressaamatta, muistuttaa Laine-Haimi.
Kirkon Palveleva puhelin numerossa 010 190071 tarjoaa keskusteluapua su–to klo 18–01 sekä pe ja la 18–03. Ruotsinkielinen päivystys on avoinna joka ilta klo 20–24.
Myös Palvelevassa netissä ja Facebookiin Kirkko Suomessa -sivun chatissa voi keskustella kirkon työntekijöiden kanssa anonyymisti. Suhdeklinikka-blogissa osoitteessa city.fi/suhdeklinikka kirkon perheneuvojat vastaavat ihmissuhteita ja perhe-elämää koskeviin kysymyksiin.
Kommentoi kesäloma, parisuhde, vapaa-aika
Retkellä lasten kanssa voi kokeilla vaikka saalistushippaa tai puuystävän tunnistusta. ››
Saako lasten seurassa kilistellä?
Kuuluuko alkoholi juhliin, vaikka paikalla olisi myös lapsia? ››
Voiko tv:n katselu vahingoittaa lasta?
3 kysymystä lapsista ja televisiosta. ››
Kiva lomapäivä nollabudjetilla – onnistuu!
Vinkkejä edullisiin kesälomapuuhiin lasten kanssa. ››
Milloin lapsen voi päästää uimaan ilman aikuista?
Missä iässä teidän perheenne lapset pääsevät uimarannalle ilman aikuista? ››