Torstai 17.5.2012
Maila, Mailis, Maili, Rebekka

Unohditko salasanan? |  Rekisteröidy

Raitistuisitko äitien nettiryhmässä?


 

Päihteitä käyttäville äideille käynnistyy jälleen  internetissä toimiva keskusteluryhmä. Ryhmässä jaetaan kokemuksia siitä, millaista on olla äiti tai odottaja, jolla on ongelmia alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden liikakäytön kanssa.
A-klinikkasäätiön ja Ensi- ja turvakotien liiton aiempiin nettiryhmiin osallistuneista äideistä enemmistö on ollut alkoholin liikakäyttäjiä.

–  Äidit kertovat hakevansa päihteiden avulla irtautumista arjesta, toimintakykyä ja piristystä. Ajan myötä eteen on tullut tilanne, jolloin päihteistä koituu enemmän ikävyyksiä kuin helpotusta. Siinä vaiheessa lopettaminen omin voimin on kuitenkin jo hankalaa, sanoo Kuopion ensikodin avopalveluyksikkö Amalian vastaava sosiaalityöntekijä Kaisu Lindfors.

Ryhmä tarjoaa äideille oman paikan, jossa he voivat luottamuksellisesti nimimerkin suojassa pohtia omaa päihteiden käyttöään. Tavoitteena on, että äidit uskaltaisivat myöhemmin hakea muutakin apua. Raitistuminen on tärkeää aina ja erityisesti raskausaikana, sillä alkoholi on sikiölle vaarallista raskauden jokaisessa vaiheessa. FAS eli sikiön alkoholioireyhtymä on ainoa kehitysvamma, joka on periaatteessa täysin estettävissä.

– Avun hakemiseen voi liittyä pelkoja: menetänkö lapseni, olenko huono äiti, tuomitsevatko ympäristön asenteet, miten tulen kohdelluksi.

Se, millaisesta päihteistä on riippuvainen, vaikuttaa haluun hakea apua. Huumeita käyttävät pitivät hoitoa välttämättömänä ehtona lopettamiselle, mutta alkoholia käyttävät äidit sanovat usein, että on kunnia-asia päästä päihteistä eroon omin voimin.

– Jos avun hakemista pidetään häpeällisenä, ainoa vaihtoehto ovat niin sanotut kasvottomat palvelut. Silloin vaikkapa internetissä toimiva ryhmä on ainoa mahdollisuus keskustella asiasta, Lindfors sanoo.

Lapsi motivoi äitiä raittiuteen

Kun pyrkii irti päihteistä, alkuvaihe on usein vaikea. Siksi ryhmissä mukana myös sellaisia äitejä, jotka ovat jo pidemmällä toipumisessaan. Heidän kokemukseen pohjautuva kannustuksensa ja usein hyvin suora palautteensa on yksi ryhmän kantavista voimista.

Äitiryhmässä omaa tilannetta voi tutkia avoimesti tutkia vertaisten ja ammattilaisten kanssa.

Äitien syyllisyys on suurta, mutta lapset ovat myös vahva kannuste muutokseen. Yhteenkuuluvuus ja arvostavuus ovat olleet äitiryhmää kuvaavia piirteitä. Joukossa voi tuulettaa onnistumisia ja saada kannustusta vaikeisiin hetkiin.

– Ryhmän tuen turvin aina joku äiti uskaltautuu lopulta myös "kasvokkaisten" palvelujen pariin. Niin alkaa matka, joka palkitsee ja voimaannuttaa äitiä ja lasta, Lindfors sanoo.

Uusi ryhmä käynnistyy helmikuussa

Ryhmä kokoontuu Päihdelinkin (suljetulla keskustelupalstalla helmi-toukokuun välisenä aikana. Mukaan pääsevät raskaana olevat ja eri-ikäisten lasten äidit. 

Vain ryhmään kuuluvat pääsevät lukemaan viestejä ja osallistumaan keskusteluun. Ryhmissä on ollut mukana 7–20 äitiä.  Lapsilähtöisen päihdetyön ammattilaiset toimivat ohjaajina ja herättelevät keskusteluita.

Ilmoittautua voi 21.2. asti osoitteeseen aidit@a-klinikka.fi.


 






Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kolme yksi kahdeksan
[oikotie]








© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot