Valtimotautien kehittyminen alkaa jo lapsuudessa. Tupakoinnin merkitys valtimotautien taustalla tunnetaan hyvin.
Lasten passiivisen tupakoinnin ja valtimomuutosten välinen yhteys on todistettu jo aikaisemmin. Sen sijaan uutta tietoa on se, että lapsen passiivinen tupakointi näkyy valtimomuutoksina vielä aikuisenakin.
Toisin sanoen verisuonille lapsuudessa aiheutuneet vahingot ovat pysyviä. Ne eivät haihdu, vaikka passiivinen tupakointi loppuisi.
Tuoreessa LASERI-tutkimuksessa mitattiin ultraäänellä muun muassa kaulavaltimon sisäkerroksen seinämäpaksuutta, koska se antaa viitteitä kehittymässä olevasta valtimotaudista. Tutkimuksen tulokset julkaistiin American Heart Associationin kustantamassa Arteriosclerosis, Thrombosis and Vascular Biology -lehdessä.
– Uusi tieto muutosten pysyvyydestä on merkittävä. Valtimomuutokset näkyvät ultraäänellä pitkään. Näyttää siltä, että jo melko vähäinenkin altistuminen tupakansavulle lapsuudessa voi olla verisuonille pysyvästi haitallista.
Lasten altistumista vanhempien ja muun lähiympäristön tupakoinnille tulee ehdottomasti välttää.
– Kaikki toimet, joilla vähennetään lasten passiivista tupakointia, ovat tärkeitä, akatemiaprofessori Olli Raitakari Turun yliopiston Sydäntutkimuskeskuksesta painottaa.
Maailman terveyspäivää vietetään 7. huhtikuuta.
LASERI on lyhenne sanoista Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät. Se on yksi maailman suurimmista ja pitkäkestoisimmista tutkimushankkeista, joka selvittää sydän- ja verisuonitautien syntyyn vaikuttavia tekijöitä jo lapsuudesta alkaen. LASERI käynnistyi vuonna 1980, jolloin tutkittiin noin 3 600 3–18-vuotiasta lasta ja nuorta eri puolilla Suomea. Heidän terveyttään seurataan toistuvin mittauksin 3–6 vuoden välein, viimeksi 2011. Tätä hanketta koordinoi Turun Sydäntutkimuskeskus.
Kommentoi leikki-ikä, terveys, tutkimusNäin sovit reilut säännöt teinin iltamenoihin
Kun nuori pääsee mukaan laatimaan sääntöjä iltamenoihin, hän noudattaa niitä paremmin. ››
Taas riitaa teinin kanssa? Näin pidät oman kielesi kurissa.
10 mokaa, jotka kannattaa välttää, kun tappelee murrosikäisen kanssa. ››
Miksi teini valehtelee – ja miten sen saa loppumaan?
Näin rohkaiset nuorta pysymään totuudessa. ››
Näin tunnistat anoreksian ja bulimian hälytysmerkit. ››