Asuinpaikalla on suuri merkitys silloin, kun nuorelle tulee kriisi. Nuorten avohuollon palvelujen ja tuen saamisen kannalta on suorastaan kohtalonkysymys, missä kaupungissa nuori asuu kriisin tullessa. Tiedot selviävät tuoreesta VTV:n Lastensuojelun tuloksellisuustarkastuskertomuksesta.
Pääkaupunkiseudulla nuoren tukiverkostoon voi kuulua parikymmentä organisaatiota ja toimijaa, pienissä kunnissa apu voi olla muutaman perustoimijan varassa. Seutukunnissa palvelut voivat olla nuoren kannalta myös aivan liian kaukana.
Ongelmana on myös se, että nuoret tulevat avohuollon piiriin aivan liian myöhään. On paljon nuoria, joita sosiaalityöntekijät näkevät ensimmäisen kerran vasta silloin, kun he tarvitsevat jo kiireellistä sijoitusta.
Eri ikäryhmistä lastensuojelun avohuoltoa tarvitsevat eniten 16–17-vuotiaat. Myös sijoitetuista lapsista suuri osa on 16–17-vuotiaita, esimerkiksi Helsingissä ja Turussa neljännes kaikista lapsista.
Nuorten moniongelmaisuus liittyy tunne-elämän häiriöihin, mielenterveysongelmiin, kouluvaikeuksiin ja päihteiden käyttöön.
Lähde: Vtv:n lastensuojelun tuloksellisuustarkastuskertomus
Kommentoi 1 murrosikä, perhe ja yhteiskuntaLapsi menee kouluun – miten äidin arki muuttuu?
Miten muistaa opettajaa tai tarhantätiä kevätjuhlissa? Riittäisikö kiitos? ››
Maailman ympäri lasten kanssa? Lue ensin tämä.
Kokenut maailmanmatkaajaperhe kertoo, mitä pitää ottaa huomioon ennen pitkää reissua. ››
Minkä kokoinen pyörä lapselle?
Jäikö fillari talven aikana pieneksi? Ja tarvitseeko lapsi pyöräänsä vaihteet vai ei? ››
Syrjäytymistä ehkäisevä nuorisotyö on kupla
Suomessa kaikki poliitikot presidenttiä myöten, ja sosiaali toitottaa että esim.:"etelä-savo pitää nuoristaan huolta"(itä-savo 9.10)Täyttä puppua, olen nähnyt 2 lapseni kohdalla, myös muiden nuorten kohdalla, että jos teet virheen esim. et käy koulua/näpistelet/käytät päihteitä//olet koulukiusattu ja puolustaudut/tai muuten käyttäydyt erikoisesti sinut SYRJÄYTETÄÄN. Koulujen "tukipalvelut" ja sosiaali leimaa ja vaikeuttaa nuoren elämää.jos vanhemmat erehtyvät ottamaan sosiaaliin yhteyttä saadakseen apua, he huomaavatkin olevansa syntipukkeja kaikkeen, jopa on ehdotettu sosiaali/tukipalveluilta että lopeta työsi ja jää kotia hoitamaan lapsia??Kuka sen maksaa? Lisäksi koulusta hoettiin että kyllä teillä siellä kotona on joku ongelma, kun lapsi ei kestänyt koulussa vaan halusi olla kotona(jälkeenpäin selvisi niinkö vanhemmat epäilivät että koulussa kiusattiin) Taitaa noita epäpäteviä sossuja olla jokapuolella, sekä niitä jotka tekevät kärpäsestä härkäsen sekä niitä jotka eivät osaa vaan tukea perhettä. Vielä yksi esim. nuori ilman koulutusta hakee työpaikkaa, työnantaja kysyy ;missä asut, no nuori; ei ole asuntoa, ta siihen että; no hankippas asunto niin katsotaan sitten sitä työpaikkaa(eihän nyt koditonta voi palkata, eihän ole osoitettakaan)asuntotoimistossa kysytään: missä töissä, ei voi antaa asuntoa kun ei ole töitä, että sellaista... vai että syrjäytymisen ehkäisyä kattia kanssa!!! Kirjoittakaa jotain tästä lisääntyvästä ongelmasta, etelä-savon alueella 3000 työ/koulutuselämästä pudonnutta nuorta, mutta silti otsikot kuuluu etelä-savo huolehtii nuoristaan???

[/quote]