Torstai 23.2.2012
Aslak

Unohditko salasanan? |  Rekisteröidy

Tee siivouspäivästä iloinen rutiini!



Oletko jo tehnyt monta uudenvuodenlupausta? Säännöllinen viikkosiivous voisi olla yksi sellainen.

Valitse siivouspäiväksi mikä tahansa, kunhan se toistuu joka viikko samana. Silloin siitä tulee rutiinia, josta on vaikeampi laistaa.

Viikkosiivous ei tunnu niin isolta taakalta, kun huolehdit päivittäin pienistä putsauksista ja tavaroiden järjestämisestä. Työtä helpottaa huomattavasti myös oikeanlaiset siivousaineet ja -välineet. Ja mikä parasta – siivouspäivän jälkeen ei tarvitse koskea moppiin kuuteen päivään!

Ota lapset mukaan
Lapsille on hyvä opettaa kodinhoitoa pienestä pitäen, askel kerrallaan. Myöhemmin lapsille voi antaa omia vastuualueita iän, osaamisen ja kiinnostuksen mukaan. Jos tytär tykkää imuroida, mutta inhoaa pyykkien ripustamista, anna hänen imuroida. Pikkuveli puolestaan saattaa innostua kenkien järjestämisestä eteisessä, vaikka omat vaatteet jäävätkin hujan hajan lattialle. Pienikin iloitsee oman työn jäljestä, kun saa tehdä sitä, mistä tykkää.

Anna perinnöksi puhdas koti
Aikuisten esimerkillä on vahva vaikutus. Jos koti on aina kaaoksen partaalla ja siivouksesta tehdään elämää suurempi haloo, stressi siirtyy lapselle. Kun kodinhoito on perheen yhteinen, iloinen asia, lapsikin oppii pitämään puhtaudesta ja järjestyksestä.

PUHTAAN KODIN MUISTILISTA

Tee näin:

Päivittäin
• järjestä lelut paikoilleen
• laita likaiset vaatteet pyykkiin, muut paikoilleen
• pidä keittiö siistinä, tiskaa likaiset astiat
• pyyhi tuoreet tahrat ja liat
• tyhjennä haiseva bioastia ja tarvittaessa muut roskat
• tuuleta ennen nukkumaanmenoa

Viikoittain
• imuroi lattiat, matot ja tekstiilipintaiset huonekalut
• pyyhi pölyt ja lattiat tarvittaessa
• pese wc ja kylpyhuone, tyhjennä myös wc:n roska-astia
• kastele kukat

Kuukausittain
• luuttua lattiat perusteellisemmin, pyyhi myös lattialistat
• puhdista ovet ja ovenkarmit
• harjaa katosta pölyt ja hämähäkinseitit
• tuuleta vuodevaatteet
• tamppaa matot

Harvemmin
• järjestä ja pyyhi ruokakaapit, heitä vanhentuneet tuotteet pois
• pese ikkunat
• puhdista valaisimet
• imuroi kirjahylly
• pese lattiakaivo ja tuuletusventtiilit
• pese sisustustekstiilit (vuodevaatteet, päiväpeitot, matot, verhot)
• pese sauna

Katso muut Mini Risk -artikkelit

MINISTI RISKIÄ – ISOSTI PUHTAUTTA!
Voiko pesuaine olla yhtä aikaa hellävarainen, ympäristöystävällinen ja tehokas?
Kyllä voi. Mini Risk -pesuaineet on kehitetty yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa. Ne eivät sisällä hajusteita eivätkä väri- tai säilöntäaineita, jotka saattavat ärsyttää herkkää ihoa. Siksi ne soveltuvatkin erityisen hyvin lapsiperheille, allergisille ja herkkäihoisille. Lue lisää: www.minirisk.fi






Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    neljä kuusi kaksi
[oikotie]








© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot