Tarina kuinka kiva anoppini muuttui kauheaksi

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Olen tuntenut anoppini 7v. Olemme aina olleet ystäviä/kavereita. Välimatkan vuoksi tapaamme harvemmin n.6krt/vuodessa, mutta sitten kyläilemme puolin ja toisin viikon kerrallaan. Soittelemme suht usein. Mieheni vanhemmat erosivat n.3vuotta sitten ja tuntuu että anoppi on edelleen katkera siittä. Haukkuu meille vähän väliä mieheni isää ynm. Emme pidä siittä ja olemme sen sanoneetkin, hän sanoo ettei hauku vaan puhuu tosiasioita. Aina en anoppini juttuja sulata mutta hienovaraisesti olen ollut hiljaa ja antanut mennä toisesta korvasta ulos.

Olen saanut anopiltani apua moniin huoliini esim. suhteessani omaan äitiini jne. Tänä kesänä anoppini sutkautti ruokapöydässämme että emme arvosta häntä. Minusta se tuntui kauhealta, olen muutenkin huomannut että hän ei enää tarjoa apuaan vaan haluaa olla vieraana meillä ja pitää päänsä monessa asiassa kun häntä on kai 33vuoden avioliiton aikana aina poljettu. Selkeästi alkoi etääntymistä tapahtua tänä syksynä, hän ei tullut kylään vaikka matkusti ohitse ja mieheni on ollut varovainen puhuessaan äitinsä kanssa koska hänellä on tapana kailottaa ne asiat eteenpäin, mutta silti olen asiallisesti häntä kohtaan ollut.

Lähdin anopin kanssa tanssiristeilylle 3vkoa sitten, meillä oli oikein mukavaa ja meitä tanssitettiin koko ajan. Kotiäiti sai oikein rentoutua ja olla hetken muualla kotiympyröistä:-)

SITTEN, 3päivää sen jälkeen hän soitti minulle n.varttin puhelun jonka aikana maailmani aikas lailla romahti! Hän huusi ja haukkui minua että olen siellä laivalla vehdannut koko ajan yhden miehen kanssa, pussaillut, sopinut treffejä ja käyttäytynyt sopimattomasti hän aikanaan ja jos olisin juonut alkoholia niin varmasti olisin mennyt jonkun miehen kanssa sänkyyn että olen manipuloiva, valehteleva jne. Vertasi minua monesti ex-mieheensä.

Olin puhelimessa ihan puulla päähän lyötynä, kyselin että mistä nyt oikein puhut, hän naureskeli ivallisesti ja sanoi että yritän taas manipuloida. En ehtinyt paljoa itseäni puolustaa kun hän löi luurin korvaani.

Olen ollut aivan tolaltani. Ikinä en miestäni pettäisi ja käytökseni laivalla oli todella asiallista ja huomaavaista anoppini suhteen. Että nyt sitten olenkin pettänyt ja vaikka mitä sillä aikaa kun olen hetken välillä halunnut yksin rauhassa laivalla olla.

En voi uskoa todeksi tätä. Mieheni luottaa minuun vaikka hänen äitinsä sanoi samat asiat miehellenikin parin päivän päästä. Mieheni sanoo että äitinsä on sairas että onhan noita riitoja ollut aina jonnekin päin sukua. Mieheni ei jaksa kuunnella vuodatustani loputtomiin kun hänellä on nyt paljon tärkeitä asioita tällä hetkellä ja monta kriisiä takana niin ymmärrän kyllä häntä.

Kävin viime viikolla psykologilla, se helpotti hieman.

Anoppi ei ole ottanut mitään yhteyttä, sanoo vain miehelleni viesteissään että älä kerro sitä ja sitä miniälle. Minusta tuntuu pahalle, en ole yleensäkään pahemmin riidellyt kenenkään kanssa. Haluaisin olla edes kohtalaisessa sovussa. Mutta välillä tuntuu että pitäisi soittaa ja sopia jotenkin niin sitten toinen ääni sisälläni sanoo että sua on haukuttu ja todella pahasti niin kuin se psykologikin sanoi että todella törkeää.

Päätinkin että tästä asiasta en hänen kanssaan lähde riitelemään ja väittelemään ja että jos hän soittaa minulle niin en puhu hänen kanssaan jos hän ei pyydä anteeksi. Vaikka hän pyytäisikin anteeksi mitä todellakin epäilen, niin silti tuo asia jättää pysyvät arvet ja olen varmasti vähäsanainen jatkossa.

Minusta tuntuu todella kamalalle se että minua epäillään joksikin pettäjäksi ja manipuloivaksi sekä se että hän yrittää kääntää mieheni päätä minua vastaan, nuo 2 asiaa vaivaavat päätäni pitikin päivää. On siis todella paha olla, mahaa vääntää jne.

Välillä yritän helpottaa mieltäni sillä kun tiedän millainen oikeasti olen että en olisi voinut mitään tuollaista tehdä. Olen ihan oikeasti hyvä ihminen, riittävä hyvä toimimaan ihan järkevästi.

Mietin että miksi anoppi teki noin? Hän luultavasti näkee vain pahaa ihmisissä tai sitten ei kestänyt enää sitä että olemme mieheni kanssa onnellisia koska hän ei ole. Psykologi sanoi että se saattaa olla myös merkki sairastumisesta esim. alzheimer. Anoppini on 55-v. Hänellä on joitakin sydän sairauksia mutta muuten hyvinvoiva.

Mieheni olen antanut olla hänen kanssaan puheväleissä koska asia koskee enimmäkseen minua. Mieheni on ollut äidilleen vähäsanainen, koska häntä vihastuttaa myös tällainen. Mieheni kertoi anopin sanoneen että hänellä on nyt joitakin sydäntuntemuksia ollut tuon puhelinsoiton jälkeen, en usko että hän katuu, koska hän joku aika sitten sanoi että enää häntä ei alisteta ja hän on asioissa oikeassa. Mutta jotenkin tuo asia on luultavasti häneen myös vaikuttanut.

En hyväksy häntä kotimme enää ilman anteeksi pyyntöä, jos olemme hänen kaupungissaan kyläilemässä, mieheni voi mennä käymään mutta minä en mene. Olen miettinyt myös lapsiemme kohtaa 2v ja 5v että en haluaisi toisaalta lapsieni menevän hänen lähelle koska 5vuotias ymmärtää jo paljon, eikä tuon ikäisen ole kiva kuunnella " paska" puheita. Toisaalta haluaisin estää lasten tapaamisen ihan kiusankin vuoksi koska mua on todella pahoilla sanoilla loukattu.

Halusin kertoa tämän teille jos se mieltäni jollakin lailla puhdistaisi ja helpottaisi. Tästä asiasta kun en kauheasti haluaisi muille henk.koht. puhua, eikä miehenikään sitä haluaisi.

Todella hankala tilanne, mua on aina huvittanut että kun anopeista sanotaan että ne on kauheita ja mulla on ollut aina mukava anoppi, niin tässä sitä nyt sitten ollaan.

Yritän olla masentumatta, välillä harmittaa kun olen tällainen nössö että kun olisin silloin puhelimessa antanut kunnolla takaisin mutta hiljaisempi taitaa olla fiksumpi.

Kommentit (11)

Vierailija

Katkeroituneet ihmiset on monesti tuommosia kuin anoppisi nyt. Ilmoita kylmästi että välit on poikki kunnes anoppi rauhoittuu. Mielestäni lastenkaan ei pitäisi olla nyt mummun kanssa tekemisissä koska mummun sairaat puheet turhaan hämmentäisivät lapsia.



Kyllä ne välit saa taas kuntoon kun aikaa kuluu.



Vierailija

Et saattaisiko anoppisi olla maanisdepressiivinen???



Se saattaa ilmestyä yllättäen; aluksi on ihan normaali mutta sitten tulee ns. meno kausi haluaa mennä ja tehdä kaikkea, tuhlaa rahaa ihan turhiin hankkeisiin, haukkuu kaikki varsinkin läheiset ystävät ja sukulaiset...

Tätä meno kautta kestää jonkin aikaa kunnes tulee ns. masennus kausi on siis lähes normaalin oloinen kaikki on " ok" , mutta on hieman masentuneempi, mikään ei tunnu kiinnostavan ja mitään ei jaksa tehdä...

Kunnes taas iskee meno kausi ja sama ruljanssi jatkuu niin kauan kunnes saa apua siis lääkkeitä tuohon sairauteen...





Oman kokemuksen kautta voin sanoa että ei todellakaan ole elää sellainen ihmisen kanssa joka on maanisdepressiivinen... Ja tuon sairauden diaknoimiseen menee aikaa...

Vierailija

Kuullostaa ihan skitsolta tuo sinun anoppisi. Jos erosta ei ole kovin pitkää aikaa, niin hänellä on varmaan jonkinlainen kriisi siihenkin liittyen.

Jos anoppi suoltaa uskottomuus-valheita joka suuntaan, eikä suostu keskustelemaan asiasta, niin empä tiedä kuinka sinä kykenet yhteyttä häneen pitämään. Hänen läheisensä varmasti tietävät kyllä hänen luonteensa pidemmältä ajalta kuin sinä ja uskovat minkä uskovat, eli eivät mitään, jos te miehen kanssa käyttäydytte normaalisti ja kuittaatte anopin puheet täysin käsittämättömänä ja anteeksiantamattomana panetteluna, jos asia tulee jonkun kanssa puheeksi.

Jotta tuollaisessa tilanteessa voisi yhteydenpitoa jatkaa, niin anteeksipyyntö olisi minusta ehdoton edellytys. Voithan sanoa myös miehellesi, että anopin puheet ovat loukanneet sinua niin syvästi, että toivot, että mieskin tukisi sinua niin, ettette ole yhteydessä häneen ennen kuin hän asian kanssanne selvittää ja lopettaa valehtelun.

Selvää on, että tästä eteenpäin sinun ei missään tapauksessa kannata olla anoppisi kanssa missään tekemisissä enempää kuin kohteliaisuudesta on ihan pakko. Etkä tietenkään puhu hänelle mitään henkilökohtaisia asioitasi. Hän on voinut puhua sinusta sitä ja tätä jo ennen tätäkin tietämättäsi.



Minun ex anoppini oli aika kaheli. Panetteli minua koko avioliiton ajan (jopa ystävilleni) selkäni takana. Ystäväni eivät puhuneet näistä ennen kuin eron jälkeen. Pitivät anopin käytöstä täysin käsittämättömänä. Tällaisilla ihmisillä jotka hakevat toisesta vikoja ja keksivät, jolleivat muuten löydä, on vaikeuksia lähinnä itsensä kanssa. Huono itsetunto muummoassa.



Tsemppiä, Unohda anoppi ja keskity teidän omaan perheeseenne.

Vierailija

Anopillasi on puhjennut erostressin myötä selkeitä mielenterveyden ongelmia. Vainoharhaa tuo ainakin on, siirtää/projisoi mieheensä liittämät ajatukset ja tunteet sinuun. Ei näe sinua sinuna itsenäsi, vaan oman vinoutuneen näkövinkkelinsä kautta. Tähän ei tarvita kuin joku pieni saman kaltainen ärsyke (ele, teko, toimintamalli), joka on muistuttanut anoppiasi ex-miehestä. Toivottavasti häikkä ei mene pahemmaksi, sillä kyseisenlainen ongelma voi olla vain iän myötä paheneva. Kuinka vanha anoppisi on? Mukana saattaa olla jo vanhuuden mukanaan tuomaa dementoitumista, joka pahentaa asiaa. Usein kyseisenlaiset persoonallisuuspiirteet (ongelmat, käyttäytymismallit) ovat olleet henkilössä lievänä aina, mutta kriisi voi suistaa hauraan mielenterveyden sijoiltaan. Kannattaa lukea alan kirjallisuutta!

Vierailija

luulen anoppisi sairastuneen henkisesti. Älä ota henk koht niitä juttuja. Puhu miehellesi ja menkää yhdessä juttelemaan asiantuntijalle ja jos aihetta niin koittakaa saada anoppi yhdessä hoitoon!!! Tsemppiä!!

Vierailija

mullakin on ollut ja välillä on edelleenkin kränää anopin (nykex-sellainen)kanssa. Joitain vuosia sitten oltiin puoli vuotta puhumatta toisillemme, en jaksa eritellä mitä kaikkea paskaa satoi niskaan. Miehenikin sai siitä osansa. Lähinnä epäili erittäin rankasti meidän kykyä hoitaa lapsia.



Aina välillä tulee taas pienempiä episodeja. Yleensä silloin hänellä on jotain kränää oman miehensä kanssa ja se purkautuu ulkopuolisiin tai sitten liiallisena huolena lasten terveydestä tms. (yksi luulotaudin muoto sekin, että kuvittelee lapsissa kaiken maailman sairauksia.)



Tarvitsen anoppini apua erittäin paljon lastenhoidossa, nyt kun olen yksinhuoltaja ja minulla on epäsäännölliset työajat. Ja mummo on lapsille erittäin rakas. Joten en nosta asiasta meteliä, vaan puren hammasta.



Vierailija

Valitettavasti vanhuus ei tule yksin. Oma anoppini muuttui paljon, kun han kaatuessaan löi päänsä ja joutui sisäisen verenvuodon takia hoidettavaksi kolmeen otteeseen. Hän alkoi epäillä lähimpiä ihmisiä. Lähinnä asia tuli esille kun hän ei löytänyt tavaroitaan. jotka muutossa olivat toisissa paikoissa. Tämä oli todella vaikea aika perheellemme. Milloin hän epäili lapsiani varkaaksi, milloin sukulaisiaan jotka olivat auttaneet häntä paljon. Yöllä hän heräsi kuningas oivalluksiin, sanoi kuulleensa äänen, joka kertoi varkaan nimenkin. Kaiken huipuksi tavarat aina löytyivät. Tosi ikävä tilanne kun jouduimme viikottain hoitelemaan hänen asioitaan. Minulla on vieläkin etäinen ja vaivautunut tunne hänen lähellään.

Vierailija


Ei tuollainen luonteen äkillinen muuttuminen ja välien huononeminen ole normaalia. Mitä ilmeisimmin anoppisi on sairas! Viimeaikaisilla rajuilla elämänmuutoksilla lienee osuutensa asiassa.



Pidän psykologin dementiadiagnoosia (esim. Alzheimer) mahdollisena, toinen mahdollisuus on ihan oikea psyykkinen sairastuminen, lähinnä tässä tapauksessa kai paranoidinen skitsofrenia. On harvinaista, että skitsofrenia oireilisi ensimmäistä kertaa vasta tuossa iässä, mutta kyllä se mahdollista on - onko hänellä joskus aikaisemmin elämässä ollut " huonompi kausi" ? Monien dementiasairauksien ensimmäisiä oireita voivat tosiaan myöskin olla ärtyminen, suuttumus, vainoharhaisuus ja välien huononeminen läheisiin niiden vuoksi.



Minusta teidän kannattaisi miettiä näitä asioita siitä syystä aika tarkkaan, että jos käyttäytymisen takana on tosiaankin sairaus eikä vain ilkeys, niin se vaatisi teiltä kovin erilaista reagontia. Sairas ihminen voi kovin vähän omalle käytökselleen, eikä ymmärrä todennäköisesti lainkaan omaa " syyllisyyttään" tai osuuttaan tapahtumiin. Anteeksipyynnön odottaminen on silloin epärealistista. Yksin jääminen ja välien katkeaminen ovat sairaalle itselleen vielä paljon pahempi juttu kuin teille, jotka sentään olette säilyttäneet perheenne ja terveytenne.



Minusta teidän kannattaisi siis yrittää toimittaa anoppi lääkäriin, esim. terveyskeskuksen omalle lääkärille tai vaikka mielenterveystoimistoon. Kannattaa itse mennä mukaan jos anoppi sen sallii tai ainakin soittaa ongelmista etukäteen lääkärille. Lääkäri on vaitiolovelvollinen omista havainnoistaan, sairaudesta ja diagnoosista (jos anoppi siis kieltää kertomasta teille), mutta hän voi hyvin kuunnella teidän näkemuksenne ja suhteuttaa anopin tarinat siihen.



Jos käyttäytymisen takana on sairaus, niin anopin hylkääminen ja loukkaantuminen voi vielä tulevaisuudessa kaduttaa teitä kovasti ja aiheuttaa teille vielä omiakin psyykkisiä ongelmia, jos jossain vaiheessa huomaattekin hyljänneenne anopin juuri silloin kun hän olisi teitä eniten kaivannut...

Vierailija

Mulla on kanssa valehteleva (skitso) anoppi, jonka kanssa pyrin olemaan mahdollisimman vähän tekemisissä. Viimeksi olen nähnyt hänet n. 1,5 v sitten vaikka välimatkaa on vain 200 km. Mutta. edes mielessäni ei ole käynyt sellainen asia, etten antaisi lapsieni tavata häntä mieheni kanssa. Mun mielestä mulla ei ole oikeutta puuttua niihin väleihin. Ja todennäköisesti lapsesi menisivät anoppisi luokse miehesi kanssa, joten hänen tehtävänsä olisi pitää siitä huoli ettei valehtelua tai muuta vastaavaa mustamaalamista tapahtuisi.



Voimia sulle, mitä sitten päätätkin tehdä.



Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat