Vaikea elämäntilanne. Kuolemaa odotellessa...

Vierailija

Kuka auttaisi minua? Minä olen niin väsynyt tähän tilanteeseen.



Appiukko on sairastanut vakavaa syöpää jo yli kolme vuotta. On todella hienoa, että hän on vieläkin hengissä, mutta meille kaikille (hänelle ja läheisilleen) tämä on ollut erittäin raskasta aikaa. En toivo hänen kuolemaansa, mutta miten ihmeessä saisimme tähän tilanteeseen helpotusta. Tämä on todella stressaavaa. Miten saisin voimia auttaa miestäni? Nykyisin alkaa olla usein aika kireä ilmapiiri kotona. Kyllä minä ymmärrän, että hänellä on vaikeaa, mutta niin on minullakin.



Koko elämämme on ollut osittain " jäissä" jo yli neljän vuoden ajan. Reilut neljä vuotta sitten äitini sairastui syöpään. Hän kuoli sairastettuaan kaksi vuotta. Appiukko siis sairastui reilut kolme vuotta sitten. Emme voi elää normaalia lapsiperheen elämää. Mihinkään matkoille emme voi mennä, jos vaikka juuri silloin sattuu jotakin ikävää. Päivystämme koko ajan kuolemaa, jota emme kuitenkaan halua tapahtuvan. Toivomme ja rukoilemme paranemista tai edes pidempää elämää.



Meillä ei ole aikaa hoitaa kotiamme, pihaamme tai kuntoamme. Lapsemme eivät pääse lastenkonsertteihin tai harrastuksiin. Ainut harrastuksemme on jokapäiväiset vierailut potilaan luona joko kotona tai sairaalassa (missä hän nyt kulloinkin sattuu olemaan). Mieheni käy isänsä luona myös aamuisin ennen töihin menoa.



Iltaisin kun mies tulee töistä on jo kello yli viiden. Sitten syömme päivällisen. Lasten syömäpuuhissa kuluu reilusti aikaa. Yleensä jää vapaa-aikaa ennen iltapuuhille menoa noin kaksi tuntia. Siitä kuluu noin 1,5 tuntia potilaan luona vierailuun. Vain harvoin jätetään vierailu väliin. Jokapäiväiset vierailut ovat mieheni toive ja vaatimus.



Mistä saisimme aikaa ja energiaa rästitöiden tekemiseen? Monet niistä ovat sellaisia, joita ei vieraalla voi teettää. Nyt olisi oikeastaan vain ikkunoiden pesu sellainen työ, johon voisi ottaa ulkopuolisen tekijän.



Meillä on myös vaativa vauva. Yhdeksän kuukautiselle kelpaa vain äiti syöttäjäksi ja hoitajaksi. Tuttelit tai vellit eivät kelpaa. Vain äidin tisumaito kelpaa.



Minä olen väsynyt.

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Huomaako hän että tuollainen elämä ei ole elämää ollenkaan?

Olette kyllä todella vaikeassa tilanteessa, mutta en minäkään oikein osaa neuvoa. Ehkä kannattaisi kuitenkin yrittää ajatella, että teidänkin täytyisi elää. Eikä appiukkosi saisi olla elämänne keskipiste.

Kuka tahansa meistä voi lähteä täältä koska vaan. Ette te " päivystämällä" voi sitä kuolemaa estää ja miehesi voi aiheuttaa isällensä myös huonon omantunnon, jos hän ajattelee, että teiltä jää oma elämä elämättä, kun surette häntä jo etukäteen niin paljon. Jaksamista sinne, yritä puhua miehesi kanssa, se teidän oma perhe ei saisi jäädä koskaan toiseksi.

Vierailija

Miksi isän luona täytyy vierailla joka päivä? Ihan oikeasti, tiedän että on varmasti rankkaa miehelle kun oma isä on kuolemaisillaan. Mutta jos ja kun tätä tilannetta jatkuu ja jatkuu, niin kuinka teidän perheen käy? Kuinka jaksatte yhteiselämää, jos siitä ei ole jäljellä kuin pakolliset ruokailut ja jälkien siivoukset? Missä on yhteinen hauskuus? Miksi lapsilla ei saa olla iloa elämässä? Kolme vuotta on lapsille _tosi_ pitkä aika elää surua etukäteen! Ihan oikeasti, tilanne ei ole lapsillenne hyvä.



Jos vierailuja voisi harventaa, siis miehesi kävisi yksin joka aamu ja te perheenä kerran viikossa. Se olisi minusta täysin kohtuullinen ja hyvä määrä. Ei kai sairaskaan oikeasti nauti siitä, että tietää tavallaan jarruttavansa läheisten elämää ja olevansa " pakollinen riippa" . Vierailut olisi lastenkin kannalta kivempiä, jos niitä olisi vain kerran viikossa ja muu aika olisi normaalia elämää, harrastuksia, yhteistä tekemistä, kyläilyjä, ulkoilua jne. tavallista lapsiperheen touhua.



Ei elämää voi jättää elämättä vain läheisen tulevan kuoleman takia! Lapset ansaitsee kesälomareissut, konserit, sirkukset, pulkkamäet ja syysretket. Ja te miehen kanssa ansaitsette yhteistä aikaa, aikaa parisuhteelle ja perheelle. Näin jaksatte paremmin olla kuolevan tukena ja sitten kuoleman jälkeen teillä on ns. normaali elämä, joka kantaa surun keskellä.

Vierailija

Oletko kaiken kiireen keskellä edes ehtinyt oman äitisi kuolemaa? Vaikea antaa mitään vastauksia, se tuli vain mieleeni onko teidän kaikken pakko käydä potilaan luona joka päivä? Ja miehesi kävisi yksin vaikka työmatkalla... olisihan se tietenkin teidä yhteisestä ajasta pois, mutta sinä ehtisit tehdä kotitöitä iltaisin tai käyttää lapsia harrastuksissa. Jollakin asteella elämä kuitenkin rullaisi eteenpäin. Ja sitten viikonlopuisin kävisitte vaikka koko perhe sairasta tapaamassa.

Vierailija

Meillä myös lapsia ja koko talvi oli ajelua kodin,eskarin ja sairaalan välillä.Tiedän kyllä että on tärkeä olla rakkaimpiensa lähellä ja tiesi isänikin,kuitenkin hän toivoi meidän käyvän luonaan harvemmin eli joka toinen päivä.Välipäivinä käytiin luistelemassa,pulkkamäessä ja vauvan kanssa muuten ulkoilemassa.Illalla reipas eskarilainen soitteli kuulumiset sairaalaan ja isoisä oli tosi iloinen :)

Kun sai välillä ladata akkuja jaksoi kaiken muunkin,äitini muuttui nalkuttavaksi,käveleväksi muumioksi..mutta häntäkin oli jaksettava kuunnella.Voimia sinulle,tiedän miltä sinusta tuntuu.

Vierailija

Se on helppo täältä toitottaa, tiedän kyllä. ja ymmärrän että miehesi haluaa viettää isänsä kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Mutta lapsillanne on oikeus myös ns. " normaaliin" elämään. Yritä puhua miehellesi. En usko, että lasten isoisäkään haluaa teidän rajoittavan elämäänne näin. Otan osaa surulliseen tilanteeseenne. :(

Vierailija

uskon että olet todella väsynyt. En voi sanoa muuta kuin, että voimia. Entä jos miehesi kävisi vaikka joskus katsomassa isäänsä yksin illalla, jäisi lapsille aikaa kotonaolemiselle. Tosin itse muistan kuinka tärkeätä oli että pääsin pienenä sairaalaan mukaan katsomaan mummoani, joka sitten kuoli. Mutta muistot jäivät siitä sairaala ajasta, hyvät muistot, että saimme vierailla siellä, ei sitä rankkuutta enää muista jälkikäteen, aika kultaa muistot. Ajattele asiaa nyt tämänhetkisenä, älä ota painetta tai stressiä sotkuista jne. teillä nyt on tilanne, että muutaman vuoden on pölyt nurkissa. että myöhemmin muista sitä, miten sotkuista oli, mutta sen muistatte, että saitte käydä miehesi isää katsomassa.

Vierailija

Vaikeahan se on sanoa tai neuvoa, kun jokaisen pitää elää ne hyvät ja vaikeat hetket omalla tavallaan. Mutta jos ajattelisin, että itse olisin sairaana, niin varmasti haluaiain läheisyyttä ja tukea, mutta toivoisin, että muut voisivat elää myös omaa elämäänsä. Elämään kun kuitenkin kuuluu menetyksiä....eli aika huolestuttavalta kuulostaa teidän oman perheen jaksaminen. Tärkeää on tietysti olla puolisosi isän tukena, mutta hyvähän se olisi jos pystyisi sitä omaa arkea elämään. Veljeni perheessä on sama tilanne, eli appi on sairastunut syöpään...he ovat paljon tekemisisssä ja näkevät usein, mutta myös jatkavat omaa elämäänsä. Ehkä olisi hyvä, jos pystyisitte hiukan hellittämään ja ottamaan aikaa myös omalle perheeellenne. Tärkeintähän on, että appi tietää, että hän on tärkeä teille ja on teidän ajatuksissanne. Tämä aika on kuitenkin teillekin ainutlaatuista lasten kanssa....

Vierailija

Mun appiukolla on myös syöpä, rankat hoidot takana jne. Ei me siellä silti jatkuvasti rampata. Pappa ei edes jaksaisi ottaa meitä ja kiljuvia kakaroita joka päivä vastaan.

Oletteko kysyneet sairaalta, että haluaako hän teitä edes noin usein tavata?



On ikävää, että läheinen on sairas, mutta niin kohta myös teidän perhe ja sinä ennen kaikkea.



Jotenkin tuli sellainen olo, että onko miehellesi ns. teko syy olla olematta kotona oman perheen kanssa ja tehdä kotihommia tämä isän sairaus ja pakkomielle käydä häntä tapaamassa joka päivä. Eikö se riitä, että hän jo aamulla käy ennen töihin menoa???



Sorry, tuli nyt ehkä vähän tylyä tekstiä, mutta teillä on pienet lapset ja elämä edessä, teidän pitäisi enemmän keskittyä siihen, eikä kuoleman odottamiseen ja suremiseen jo etukäteen.



Surut surraan sitten kun ne tulee kohdalle. turha niitä on etukäteen märehtiä.



Meidän perheellä on sääntö, että jos joku perheen jäsenistä on matkoilla (ulkomailla), niin sinne ei mitään suruviestejä ilmoitella. Koska silloin loma on lomailijoilta pilalla ja he eivät sieltä käsin enää asialle mitään enää voi (kuten ei olisi voinut kotimaassakaan ollessa).



Tsemppiä ja voimia sekä auringonpaistetta ja valoa elämäänne!

Vierailija

Olin ollut flunssassa, ja eihän väsyneelle vanhukselle sopinut flunssaa viedä. Silloin vähän suretti, etten nähnyt mummia viime hetkillä, mutta elämä nyt vain sattui menemään niin. Jälkikäteen ajatellenkaan en kuitenkaan olis voinut flunssaisena sinne mennä. Ja nyt huomaan, ettei se kaksi viikkoa koko ihmisiässä olekaan niin pitkä aika. Muutenhan olin käynyt mummilla säännöllisesti.



Eli vaikka vähän hellittäisitte, niin ei se ehkä niin kamalla olisikaan. Ensin vähän kirpaisisi, mutta sitten huomaisi, ettei se käymistiheys mitään muuta.

Vierailija

Jos ei hänen niin ainakin sinun tulisi ajatella ensisijaisesti sitä omaa jaksamistasi ja äitinä oloa! Ei ole oikein eikä varsinkaan kohtuullista että miehesi ikäänkuin pakottaa sinut ja lapset joka päivä vierailulle mukaan enkä suoraan sanottuna edes ymmärrä kuinka miehesi voi sellaista odottaa ja olettaa?? Nyt asiat tärkeysjärjestykseen ettet(te) ihan nuupahda, kyseessä on mieehsi isä ei sinun isäsi ja sinun ei pidä eikä tarvitse hänen luonaan hypätä koko ajan. Johan tuosta touhusta kärsii lapsetkin!!! Nyt vain sanot miehellesi miten asia on ja ettei noin voi jatkua, se on vain oikeus ja kohtuus!

Vierailija

On tosi hienoa, että vietätte aikaa potilaan kanssa, mutta täytyy teidän elää omaakin elämäänne. Yrittäkää etsiä jonkinlainen tasapaino.



ehdotuksia:

perhepäivä

vuoropäivät potilaan luona

lapsille harrastus, jonka aikana vanhemmat käy potilaan luona

ottakaa potilas teille asumaan (ei tarvitse olla poissa kotoa ollakseen potilaan kanssa)

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat