Lapseni ei rakasta minua :-(

Vierailija

En enää jaksa 3,5-vuotiaani kanssa. Ongelmat alkoivat pikkuveljen synnyttyä 1,5 vuotta sitten. Esikoinen reagoi pikkuveljeen hylkäämällä minut, äidin. Monta kuukautta hyväksyi vain isän hoitajakseen. Isän poissaollessa kaikki tehtiin kuukausia huudon kanssa: haluan isin, haluan isin, haluan isin. Minä purin hammasta ja pidätin itkua, puin ja syötin.



Pikkuhiljaa voimakkain reaktio meni ohi, mutta pysyvänä muutoksena oli, että aikaisemmasta äidin pojasta tuli pysyvästi isän poika. Jos vain mahdollista, on aina isänsä kanssa. Ilmoittaa edelleen päivittäin, että ei tykkää minusta, tykkää vain isästä. En jaksa enää.



Olen kotona lasten kanssa ja esikoinen vaatii kovasti seuraa, huolehtimista, syliä. Kuopus on puolestaan valtavan helppo, ja jää usein hiukan isonveljen varjoon. Tuntuu todella pahalta, kun joka päivä kaikesta huolenpidosta, hellyydestä ja rakkaudesta huolimatta esikoinen jaksaa aina tuoda ilmi, ettei tykkää minusta. Kaikki keinot on kokeiltu ja mikään ei auta, eikä tässä enää voi puhua ohimenevästä vaiheestakaan, kun tilanne on kestänyt 1,5 vuotta.



Kiitos kun sain purkautua.

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

tokanuorimmalla. ja alkoi kun pikkuveikka syntyi. ja siis kun isä meni töihin itkettiin ettei tahtonut jäädä kotiin äidinkanssa jne.. Mutta lohdutuksen sana se menee ohi!!! meillä kesti tuo isi vaihe melkein 2 vuotta!!! Nyt ollaankin sitten jo molempien poika ihan yhtä paljon.



niin ja pikkuveikka muuten keksi 3vnä ettei osaa rakastaa äitiä sitten poika keran kysi että miten rakastetaan niin sanoin pojalle että sillain kun oikeen kovasti tykkää ja haluaa antaa sukon ja tuleee ikävä kun ei nähdä.



poika tuota mietti vissiin viikon ja sitten se tuli sanomaan mulle, että aiti nyt mä opin rakstamaan ja mä rakstan sua kovasti.



eli siis meillä ainakin nuorimainen ei vaan tajunnut sanaa rakstaa ennekuin se hälle selitettiin.



Vierailija

Tekisi varmaan hyvää, että järjestäisit kahdenkeskistä aikaa esikoisesi kanssa, tehkää jotain erityistä ja kivaa vaikka kerran viikossa säännöllisesti, tehkää siitä " teidän juttunne" . Sen ei tarvitse olla mitään kauhean hohdokasta, ihan vaikka yhteinen metsäretki tai kauppareissu tms. arkinenkin asia, mutta ihan vain teidän kesken.

Ja järjestäkää myös isän ja kuopuksen kesken kahdenkeskisiä hetkiä jos ette ole sitä tähän mennessä tehneet.

Vierailija

meillä oli ihan samanlaista ja kerran purskahdin itkuun kun poika sanoi ettei tykkää musta. poika säikähti ja puhuttiin asia. kyllä se muakin kuulemma rakastaa.



mustasukkainen se on ja lisäksi tuohon ikään kuuluu siirtyä jo miesten maailmaan ja samaistua isään.

Vierailija

että pidät omat tunteesi omana tietonasi. Kun lapsi ilmoittaa, ettei rakasta sinua, ole vain aivan iloisennäköinen ja totea, että ei se mitään, äiti rakastaa sua ihan hirveesti.



Mulla vaikea erityisluokka ja siellä lapset hyvin usein sanovat, että vihaavat meitä luokan aikuisia. Paras lääke heihin on ollut se, että ollaan yhdessä vapautettu heidät: lapsi saa tuntea mitä vain, mutta aikuinen kyllä aina rakastaa ja välittää.



erkkaope

Vierailija

Äskeinenkin viesti siis ap:n. Lisään vielä, että tiedän kyllä, ettei lapsella ole mitään velvollisuutta rakastaa minua ja minun rakkauteni häntä kohtaan ei tietenkään riipu millään tavalla siitä, rakastaako lapsi minua. Mutta jaksamiseni (ikävä kyllä) riippuu: en voi mitään sille, että minusta tuntuu aivan kamalalta, kun lapsi ilmoittaa, ettei tykkää minusta. Ei se tuntuisi kamalalta, jos sitä sattuisi silloin tällöin, tai jos lapsi sanoisi niin edes joskus jostakin muusta ihmisestä maailmassa, mutta ei. Vain minusta, eikä tämä tunnu loppuvan ikinä ja toistuu päivittäin.

Vierailija

Siellä oli pitkät jonot, joten minut ohjattiin eräälle muulle taholle terapeutille, ja kävin terapiassa muutaman kerran. Terapeutti ohjasi keskustelun muihin aiheisiin, ja sivuutti tämän aiheen tyyliin: " lapsilla on tällaisia vaiheita" .



Terapia oli kyllä monessa mielessä suureksi hyödyksi (omat lapsuuden traumat ym. tuli käytyä läpi), mutta tähän siitä ei ollut apua.

Vierailija

hylkäämistä vastaan. Sillä lapsi on kokenut pikkusisaruksen syntymisen äidin hylkäämisenä. Ei hän sinun syliisi haluaisi, jos ei sinua rakastaisi...

Vierailija

Ei lasta voi pakottaa rakastamaan vanhempiaan. Ei aina ole helppoja asioita nämä. Itselläni hermoja kovasti koetteleva nenäkäs tytär.

Vierailija

Ei lapselta mitä tahansa tarvitsekaan sietää. Ei lapsi saa esim. haukkua minua tai puhua minulle rumasti. Mutta jos lapsi ilmoittaa, ettei tykkää minusta, niin siihen aina vastaan: " ei sinun tarvi tykätä minusta, mutta minä rakastan sinua silti" .

Vierailija

huolehtia siitä, tykkääkö lapset minusta vai ei. Mun tehtävä äitinä on rakastaa lapsiani, mutta lapsilla ei tosiaan ole mitään velvollisuutta tykätä musta. Eikä lasten myöskään tarvi olla kiitollisuudenvelassa mulle ja isälleen siitä, että me heistä huolehditaan.



Minusta on väärin syyllistää lasta esim. itkuun purskahtamisella " rakastamaan" vanhempiaan. Mun oma äitini käytti meihin tuollaisia temppuja ja voin kertoa, että kun kasvoin aikuiseksi en arvosta häntä pätkääkään vanhempana. Kyllä aikuisella pitää olla sen verran kanttia, että kestää " murtumatta" sen, jos 3- vuotias napero sanoo, " en tykkää susta" . Kannattaa karaista itseään, muuten oot tosiaan ihmeessä ja itku kurkussa, kun lapsesi ehtivät murrosikään...

Vierailija

rakastat juuri häntä! Sano selvästi seuraavalla kerralla, että " nyt äiti haluaa hoitaa sinua, koska äitikin rakastaa sinua" tms. Pidä pääsi ja tee tosiaan selväksi, että haluat olla esikoisen kanssa.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat