Keskustelualueen etusivu ›› Keskustelualueen säännöt >>
1/5

Turvonneet rauhaset kaulalla, milloin pitää huolestua

Ehkä vähän tyhmästi aloitettu, taidan jo olla huolissani ainakin terveyskeskusväen mielestä liiankin paljon. tilanne on siis se, että minun 17-vuotias poikani oli koko viime viikon lievässä kuumeessa joka alkoi sunnuntaina, kurkku ja pää olivat lisäksi kipeät. Keskiviikkona kävi lääkärissä olivat ottaneet kurkusta näytteen ja verestä tulehdusarvot. Lääkäri totesi lieväksi nuha-kuumeeksi määräsi syömään päänsärkyyn buranaa ja lepäämään loppuviikon.

no kuume on onneksi laskenut, mutta kurkku on edelleen kipeä ja päänsärky entisestään pahentunut eikä siihen oikein enää särkylääke tehoa lieentää kyllä muttei poista ja nyt kaulan vasemmalla puolella on jo silminnähden turvonnut rauhanen samoin vasemman puolen niskassa olevissa rauhasissa on turvotusta. Soitin terveyskeskukseen, sanoivat, että näytteet olivat ok nielunäyte (siis ne ke otetut) oli puhdas ja tulehdusarvo lievästi koholla ollen 35. Kysyin voisiko sen sormenpäästä otettavan tulehdusarvon mitata uudelleen, mutta kluulemma siihen ei ole mitään tarvetta, pojalla on vain flunssa.

Olenko minä vain hysteerinen, poika tuntee olonsa huonoksi, mutta on syönytkin nyt kyllä reilun viikon todella huonosti, kun kurkkukipu haittaa syömistä eli sekin voi aiheuttaa heikotusta ja pahaa oloa. Vai pitäisikö huomenna vielä soittaa ja pyyttää vaan jämäkämmin, että lääkäri tarkistaisi rauhaset. epäilin pusutautia, mutta puhdas kurkkunäyte kai sulki sen pois. Poika on yleiskunnoltaan terveenä erittäin hyväkuntoinen ja sairastaa todella harvoin , siksi tuo kovin alas vajonnut olotila tuntuu huolestuttavalta.

onko paikalla ketään terveysalan ihmisiä tai vain muuten näistä rauhasista tietäviä. Rauhoitelkaa huolestunutta äitiä. meillä nuorin on 2v eli harmi jos on vielä jotain kovin tarttuvaa

[quote author="Vierailija" time="15.09.2008 klo 20:23"]

[/quote]
0 0
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
1/5

Minä kyllä vaatisin lääkärin tarkastuksen

On sitä turhemmankin takia lääkärissä käyty, kovin ne tuntuu nykyään olevan kitsaita noita aikoja antamaan. Onko poika minkä kokoinen, jos jo ennestään hoikka niin pitkä vähäruokaisuus voi kyllä aika äkkiä viedä yleiskunnon alan. tai voi kai niin käydä ylipainoisenakin, mutta itse on aika laiha ja jo muutaman päivän syömättömyyden jälkeen on kurja olo. Sanoivatko ne mitään tuosta päänsärystä.

[quote author="Vierailija" time="15.09.2008 klo 20:39"]

On sitä turhemmankin takia lääkärissä käyty, kovin ne tuntuu nykyään olevan kitsaita noita aikoja antamaan. Onko poika minkä kokoinen, jos jo ennestään hoikka niin pitkä vähäruokaisuus voi kyllä aika äkkiä viedä yleiskunnon alan. tai voi kai niin käydä ylipainoisenakin, mutta itse on aika laiha ja jo muutaman päivän syömättömyyden jälkeen on kurja olo. Sanoivatko ne mitään tuosta päänsärystä.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
1 0
1/5

mulla oli tuollainen flunssa kesällä

kun kuume oli mennyt ohi, niin kurkku- ja korvakipu vain jatkui. Sain antibioottikuurin korvatulehdukseen. Rauhaset kaulalla olivat alusta asti turvonneet ja se teki nielemisen tosi hankalaksi. Lääkäri sanoi, että kuuluu flunssaan.. Tulehdusarvot olivat vähän koholla ja nieluviljely ihan puhdas. Huhhuh tätä lentsua kesti noin 3vk yhteensä ja siitä kahden viikon päästä sairastin vielä normaalin 3pvän nuha-kuumeen.

Elämäni pahin flunssa!! Olo oli todella heikko ja ärtynyt.. Kun ei tuohon rauhaskipuun mitkään särkylääkkeet auta! Oloa helpotti vähän, kun kurlasin suolavedellä. Myös beptidiniä voisi kokeilla (kirjoitinkohan nimen oikein) löytyy kuitenkin apteekista :)

Niin ja muistelen, että teini-iässä sairastin samantyyppisen taudin, jota lääkärit kutsuivat "pusutaudiksi", silloin vain rauhaset olivat turvonneet ja kurkku kipeä, mutta ei muita flunssanoireita.

Paranemista!!

-FF-

[quote author="Vierailija" time="15.09.2008 klo 20:49"]

Miksei pikaserppiä voinut ottaa

Sillähän olis selvinny jo paljon onko paranemaan vai pahenemaan päin. Tuo pusutauti olis kyllä sopinu nuorelle, mutta jos tosiaan nielunäyte oli puhdas. Kyllä minä vielä vielä menisin lääkäriin, vaikka rauhaset voikin turvota aika isoiksikin, niin ainakin tuo päänsärky pitäisi saada hallintaan.

nythän on kyllä ollut todella sitkeää ja hitaasti paranevaa flunssaa liikkeellä, mutta ainahan kannattaa olla enemmän kuin vähemmän huolissaan, kun omista lapsista on kysymys

[quote author="Vierailija" time="15.09.2008 klo 21:26"]

Sillähän olis selvinny jo paljon onko paranemaan vai pahenemaan päin. Tuo pusutauti olis kyllä sopinu nuorelle, mutta jos tosiaan nielunäyte oli puhdas. Kyllä minä vielä vielä menisin lääkäriin, vaikka rauhaset voikin turvota aika isoiksikin, niin ainakin tuo päänsärky pitäisi saada hallintaan.

nythän on kyllä ollut todella sitkeää ja hitaasti paranevaa flunssaa liikkeellä, mutta ainahan kannattaa olla enemmän kuin vähemmän huolissaan, kun omista lapsista on kysymys

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0
1/5

Mutta

mitä tuosta nielunäytteestä tarkalleen ottaen tutkittiin? Testattiinko vain angiinaa vai testattiinko varmasti myös se rauhaskuume (pusutauti). Minulla aikoinaan otettiin ties kuinka monta kertaa angiinaviljely kun sitä lääkäri epäili, vasta kuukauden päästä toinen lääkäri älysi laittaa rauhaskuumeenkin testattavaksi ja sehän se oli

[quote author="Vierailija" time="15.09.2008 klo 21:38"]

mitä tuosta nielunäytteestä tarkalleen ottaen tutkittiin? Testattiinko vain angiinaa vai testattiinko varmasti myös se rauhaskuume (pusutauti). Minulla aikoinaan otettiin ties kuinka monta kertaa angiinaviljely kun sitä lääkäri epäili, vasta kuukauden päästä toinen lääkäri älysi laittaa rauhaskuumeenkin testattavaksi ja sehän se oli

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0
1/5

Suuri kiitos sinulle joka kysyit mitä näytteestä tutkittiin

Pojan vointi oli aamulla edelleen heikenteynyt ja kaulan rauhanen tuossa leuan alla jo ison kananmunan kokoinen. Minä soitin sitten ja kysyin, että mitä tutkittiin, ihan vain angiina oli katsottu. Sitten pyysin vielä kerran, että ottakaa uusi näyte, pitkän jupinan ja marmatuksen jälkeen vastaanottotäti sanoi, että tulkaa sitten jos pakko on päästä ja mitäs testi sanoikaan mononukleoosi olikin sitten positiivinen ja lääkäri tutki pojan ja sanoi oireiden olevan jopa poikkeuksellisen voimakkaat kun turvonneet rauhaset ovat pienentäneet hengitysteitä. Vielä maksa-arvot tulevat iltapäivällä, lääkäri epäili niiden olevan melko reilustikin koholla ja sitten mietitään lisää.

Kyllä joskus kannattaa pitää puolensa. Mutta jos tämä ihana ketjuun vastannut ei olisi kysynyt tuota tutkimisasiaa. Olisin todennäköisesti odotellut vielä päivän pari ja pitänyt tätä itsekkin pahana flunssana

[quote author="Vierailija" time="16.09.2008 klo 10:41"]

Tähdellä merkityt ovat pakollisia kenttiä