Voiko paniikkihäiriöinen opiskella millään tavoin, kun ei tunneilla pysty istumaan? :(
Haluaisin opiskella, vaikkapa nyt sitten lähihoitajaksi, mutta jo ajatuskin tunneilla istumisesta ja esiintymisestä ahdistaa ja stressaa aivan valtavasti, kun muistuu mieleen aikaisemmat koulumuistot, ja kuinka hirveästi jännitin enkä voinut syödä mitään koulupäivän aikana jne...
Onko minulla mitään mahdollisuuksia päästä opiskelemaan niin että välttäisin ainakin esiintymiset ja että olisi mahdollisimman vähän tunneilla istumista...? :S
Kiitos jos joku suhtautuisi tähän asiallisesti!
Haluaisin opiskella, vaikkapa nyt sitten lähihoitajaksi, mutta jo ajatuskin tunneilla istumisesta ja esiintymisestä ahdistaa ja stressaa aivan valtavasti, kun muistuu mieleen aikaisemmat koulumuistot, ja kuinka hirveästi jännitin enkä voinut syödä mitään koulupäivän aikana jne...
Onko minulla mitään mahdollisuuksia päästä opiskelemaan niin että välttäisin ainakin esiintymiset ja että olisi mahdollisimman vähän tunneilla istumista...? :S
Kiitos jos joku suhtautuisi tähän asiallisesti!
Sinun on ehdottomasti hakeuduttava HOITOON terveydenhoitajan kautta
Nykyään pelkoihisi on hoitoja. Joko lääkkeet, terapia tai hypnoosi esimerkiksi. Tee itsellesi palvelus ja hae apua!!
Nykyään pelkoihisi on hoitoja. Joko lääkkeet, terapia tai hypnoosi esimerkiksi. Tee itsellesi palvelus ja hae apua!!
[/quote]Täällä yksi joka opiskelee.
Opiskelen ensimmäistä vuotta ja hyvin on mennyt. Tosin luennoilla istuminen ei mikään hirevä ongelma ole ollutkaan, mutta esiintymiset. Pari viikkoa sitten pidin KAKSI esitelmää, joista toinen meni oikein huvin, mutta toisessa karkasi paniikki käsistä. Olen päässyt paniikista siis melkein kokonaan eroon, mutta välillä iskee. Toivoa siis on! Tsemppiä!!!
Opiskelen ensimmäistä vuotta ja hyvin on mennyt. Tosin luennoilla istuminen ei mikään hirevä ongelma ole ollutkaan, mutta esiintymiset. Pari viikkoa sitten pidin KAKSI esitelmää, joista toinen meni oikein huvin, mutta toisessa karkasi paniikki käsistä. Olen päässyt paniikista siis melkein kokonaan eroon, mutta välillä iskee. Toivoa siis on! Tsemppiä!!!
[/quote]Moikka!
Mulla tuli paniikkihäiriö koulussa, enkä enää voinut olla kunnolla tunneilla. Nyt opiskelen etänä kotoota käsin lukiota loppuun.
Amiksista en sitten tiedä, varmaan monilla aloilla on erilaisia mahdollisuuksia.
Paniikkia voi myös hoitaa ja siitä voi toipua! Lääkkeillä tai ilman.
Mulla tuli paniikkihäiriö koulussa, enkä enää voinut olla kunnolla tunneilla. Nyt opiskelen etänä kotoota käsin lukiota loppuun.
Amiksista en sitten tiedä, varmaan monilla aloilla on erilaisia mahdollisuuksia.
Paniikkia voi myös hoitaa ja siitä voi toipua! Lääkkeillä tai ilman.
hei
täällä myös yksi, joka on klaarannut paniikkihäiriöstä huolimatta. Ensin lukio etänä ja sitte yliopistoon. Lääkkeet auttanut paljon, onko sulla lääkitystä? Nykyän tilanne alkaa olla parempi. Vaikeata on ollut välissä..
täällä myös yksi, joka on klaarannut paniikkihäiriöstä huolimatta. Ensin lukio etänä ja sitte yliopistoon. Lääkkeet auttanut paljon, onko sulla lääkitystä? Nykyän tilanne alkaa olla parempi. Vaikeata on ollut välissä..
[/quote]MInulle
tuli mieleen oppisopimus. Siinä saisi opiskella aika paljon työtä tekemällä, eikä olisi pelkkää tunneilla istumista. Opettajat alkavat nykyisin olla myös tietoisempia erilaisista ongelmista, ja uskon, että sinulle löytyy tukea ja erilaisia vaihtoehtoja opiskeluun, kun vain avoimesti kerrot vaikeudestasi (sairaudestasi). Paniikkihäiriö on luultua paljon yleisempää.
Onnea sinulle opiskeluun!
tuli mieleen oppisopimus. Siinä saisi opiskella aika paljon työtä tekemällä, eikä olisi pelkkää tunneilla istumista. Opettajat alkavat nykyisin olla myös tietoisempia erilaisista ongelmista, ja uskon, että sinulle löytyy tukea ja erilaisia vaihtoehtoja opiskeluun, kun vain avoimesti kerrot vaikeudestasi (sairaudestasi). Paniikkihäiriö on luultua paljon yleisempää.
Onnea sinulle opiskeluun!
Kolmonen lisää vähän asian vierestä.
En tiedä miksi, mutta olen aina hävennyt paniikkiani. En ole edes koskaan kertonut miehelleni, jonka kanssa ollut yhdessä 6v, että minulla on ollut paniikkihäiriö. Välillä kun paniikki vielä iskee, yritän peitellä sitä ja selitän jotain mikä tuli.. :(
kolmonen
En tiedä miksi, mutta olen aina hävennyt paniikkiani. En ole edes koskaan kertonut miehelleni, jonka kanssa ollut yhdessä 6v, että minulla on ollut paniikkihäiriö. Välillä kun paniikki vielä iskee, yritän peitellä sitä ja selitän jotain mikä tuli.. :(
kolmonen
Hanki lääkkeet ja elä normaalia elämää.
Onkohan yhdellä meidän luokkalaisella paniikkihäiriö? Yhden lukuvuoden aikana kaksi kertaa esityksen aikana purskahtanut hysteeriseen itkuun ja joskus olen samassa tilassa tavannut hänet vessasta.
Onkohan yhdellä meidän luokkalaisella paniikkihäiriö? Yhden lukuvuoden aikana kaksi kertaa esityksen aikana purskahtanut hysteeriseen itkuun ja joskus olen samassa tilassa tavannut hänet vessasta.
[/quote]Tuota, miksi ihmeessa yritat elaa ja karvistella hairion kanssa, kun siihen on saatavilla TOIMIVIA ja hyvia laakkeita? Nykyaan sivuoireetkin ovat lahes olemattomia!
Voit tietysti hakeutua koulutukseen ja tehdä aluksi ihan vain tentteinä pois sellaisia kursseja, joissa tenttiminen mahdollista. En tiedä lähihoitajan koulutuksesta tms, mutta ainakin yliopistolla on mahdollista monissa aineissa tehdä melkein täydet opinnot tenteillä ja esseillä, tai ainakin pitkälle puoleen väliin asti (sitten joissain kursseissa on pakolliset läsnäolot). Ihan varmasti keskiasteen kouluissakin on näitä etäopiskelumahdollisuuksia; tenttejä, nettikursseja ja essee-vaihtoehtoja. Saisit jotain opintoja suoritettua ja opintoputken avattua!
Mutta siis samalla hakisit myös apua tuohon häiriöösi. Usein pelkkä määräaikainen lääkityskin riittää, mutta pahoihin häiriöihin suositellaan myös terapiaa (se on kyllä monille sitten rahakysymyskin; terapiat kun maksaa). Itselläni oli joitakin vuosia sitten niin paha paniikkihäiriö, että olin sairaslomalla sen takia. Parissa kuukaudessa citolopramil-lääke auttoi, ja reilun vuoden lääkkeen syönnin jälkeen uskalsin lopettaa annostusta pienentämällä, eivätkä oireet ole tulleet takaisin laisinkaan.
Ja arvaapa mille alalle olen juuri valmistumassa? Opettajaksi!
Kun haet lääkitystä, voit myös pyytää jotain mietoja rauhoittavia samalla " alkuhätään" . Otat niitä tietysti vain todellisessa tarpeessa, mutta niiden avulla voit sitten aloittaa opinnot vaikka heti, varsinaisen paniikkihäiriölääkityksen vaikutusta odotellessa (siihen menee joistakin viikoista joihinkin kuukausiin). Ihan tosi, ihan turhaa yrittää elää kiusallisen vaivan ja ihan oikean sairauden kanssa, josta pääsee myös eroon!
Ja näitä häpeäjiä en ymmärrä ollenkaan. Häiriöhän on diagnosoitu sairaus siinä missä mikä tahansa muukin sairaus. Paniikkihäiriölle on perimässä altistuma, ja vaikka sen puhkeamiseen usein vaikuttavatkin henkiset seikat kuten stressi ja elämäntilanne, voi se puhjeta myös ilman niitä. Ja perimmilläänhän siinä on kyse aivojen kemiallisesta häiriöstä! Eikä sellaiselle ihminen mitään voi. Ihan sama kuin diapeetikko häpeäsi sitä, että insuliinit eivät toimi samoin kuin terveellä...Salailu ja häpeäminen lisäksi vain pahentavat oireita ja oravanpyörä on valmis. Nyt kaikki reippaasti apua hakemaan!
Voit tietysti hakeutua koulutukseen ja tehdä aluksi ihan vain tentteinä pois sellaisia kursseja, joissa tenttiminen mahdollista. En tiedä lähihoitajan koulutuksesta tms, mutta ainakin yliopistolla on mahdollista monissa aineissa tehdä melkein täydet opinnot tenteillä ja esseillä, tai ainakin pitkälle puoleen väliin asti (sitten joissain kursseissa on pakolliset läsnäolot). Ihan varmasti keskiasteen kouluissakin on näitä etäopiskelumahdollisuuksia; tenttejä, nettikursseja ja essee-vaihtoehtoja. Saisit jotain opintoja suoritettua ja opintoputken avattua!
Mutta siis samalla hakisit myös apua tuohon häiriöösi. Usein pelkkä määräaikainen lääkityskin riittää, mutta pahoihin häiriöihin suositellaan myös terapiaa (se on kyllä monille sitten rahakysymyskin; terapiat kun maksaa). Itselläni oli joitakin vuosia sitten niin paha paniikkihäiriö, että olin sairaslomalla sen takia. Parissa kuukaudessa citolopramil-lääke auttoi, ja reilun vuoden lääkkeen syönnin jälkeen uskalsin lopettaa annostusta pienentämällä, eivätkä oireet ole tulleet takaisin laisinkaan.
Ja arvaapa mille alalle olen juuri valmistumassa? Opettajaksi!
Kun haet lääkitystä, voit myös pyytää jotain mietoja rauhoittavia samalla " alkuhätään" . Otat niitä tietysti vain todellisessa tarpeessa, mutta niiden avulla voit sitten aloittaa opinnot vaikka heti, varsinaisen paniikkihäiriölääkityksen vaikutusta odotellessa (siihen menee joistakin viikoista joihinkin kuukausiin). Ihan tosi, ihan turhaa yrittää elää kiusallisen vaivan ja ihan oikean sairauden kanssa, josta pääsee myös eroon!
Ja näitä häpeäjiä en ymmärrä ollenkaan. Häiriöhän on diagnosoitu sairaus siinä missä mikä tahansa muukin sairaus. Paniikkihäiriölle on perimässä altistuma, ja vaikka sen puhkeamiseen usein vaikuttavatkin henkiset seikat kuten stressi ja elämäntilanne, voi se puhjeta myös ilman niitä. Ja perimmilläänhän siinä on kyse aivojen kemiallisesta häiriöstä! Eikä sellaiselle ihminen mitään voi. Ihan sama kuin diapeetikko häpeäsi sitä, että insuliinit eivät toimi samoin kuin terveellä...Salailu ja häpeäminen lisäksi vain pahentavat oireita ja oravanpyörä on valmis. Nyt kaikki reippaasti apua hakemaan!
paniikkihäiriöinen
Hei!
Olen 29v perheenäiti ja sairastanut paniikkihäiriötä monia vuosia!Minulla on lääkkeet kyllä,mutta ei nekään nyt ihan ihmeitä tee.Niitäkin olen nämä kaikki vuodet joutunut popsimaan ja joudun edelleenkin! Kyllä nyt vuosien aikana paniikki on helpottanut että voin elää suht normaalia elämää,mutta myös minua stressaa ajatus koulunpenkillä istumisesta tai töissä olosta 8 tuntia! Riippuu tietenkin mitä työtä tekisin ja kuinka rauhassa saisin olla...Minulla ei ole koulutusta kuin peruskoulu,vuosi lukiota ja loput on verkon kautta käytyjä kursseja ja opintoja ettei tarvitsisi kouluun mennä..No,pidemmän päälle sekään ei luonnistu kun koulutuksissa (etänäkin opiskeltavissa) usein vaaditaan niitä läsnäolopäiviä/harjotuksia.Kaikki minut tuntevat tietävät sairaudestani ja nykyään osaan jo melkein vieraallekkin avoimesti sanoa että kulkeminen pitkillä matkoilla on vaikeaa paniikkihäiriöni vuoksi. Usein olen saanut vastauksen "hei,mullaki on paniikkihäiriö!" =) Eli on paljon luultua yleisempi. Toivotan kuitenkin nyt kaikille muillekin paniikista kärsiville tsemppiä ja pinnistelyä vaikeinakin päivinä!
Hei!
Olen 29v perheenäiti ja sairastanut paniikkihäiriötä monia vuosia!Minulla on lääkkeet kyllä,mutta ei nekään nyt ihan ihmeitä tee.Niitäkin olen nämä kaikki vuodet joutunut popsimaan ja joudun edelleenkin! Kyllä nyt vuosien aikana paniikki on helpottanut että voin elää suht normaalia elämää,mutta myös minua stressaa ajatus koulunpenkillä istumisesta tai töissä olosta 8 tuntia! Riippuu tietenkin mitä työtä tekisin ja kuinka rauhassa saisin olla...Minulla ei ole koulutusta kuin peruskoulu,vuosi lukiota ja loput on verkon kautta käytyjä kursseja ja opintoja ettei tarvitsisi kouluun mennä..No,pidemmän päälle sekään ei luonnistu kun koulutuksissa (etänäkin opiskeltavissa) usein vaaditaan niitä läsnäolopäiviä/harjotuksia.Kaikki minut tuntevat tietävät sairaudestani ja nykyään osaan jo melkein vieraallekkin avoimesti sanoa että kulkeminen pitkillä matkoilla on vaikeaa paniikkihäiriöni vuoksi. Usein olen saanut vastauksen "hei,mullaki on paniikkihäiriö!" =) Eli on paljon luultua yleisempi. Toivotan kuitenkin nyt kaikille muillekin paniikista kärsiville tsemppiä ja pinnistelyä vaikeinakin päivinä!
Hellou
Itse valmistuin ammattikorkeasta lääkityksen avulla. Opettajat myös tiesivät sairaudesta joten sain helpotusta ryhmätehtävissä ja esiintymisissä.
Vaikeaa oli mutta opiskelu onnustui kuitenkin.
Itse valmistuin ammattikorkeasta lääkityksen avulla. Opettajat myös tiesivät sairaudesta joten sain helpotusta ryhmätehtävissä ja esiintymisissä.
Vaikeaa oli mutta opiskelu onnustui kuitenkin.