Hyvä ja halpa kiinteistönvälittäjä Helsingistä?
Me bongattiin alkuvuodesta tältä palstalta yllä mainittu asuntokauppoja.fi.
Hauskaa/huvittavaa oli, että ko. liikkeen edustaja ehti paikalle vasta kahden viikon "jonotusajan" jälkeen. Oli kuulemma turhan paljon toimeksiantoja.. No saimme joka tapauksessa asunnostamme aivan pätevän arvion ja päädyimme antamaan asuntomme ko. välitysliikkeelle. Itse asiassa ko. liikkeen edustaja suositteli kysymään arviota myös muutamalta muulta välittäjältä jotta pyyntihinta olisi mahdollisimman oikea.
Asunto kävi kaupaksi ennen ensiesittelyä ja kaikki sujui paremmin kuin hyvin, joten tätä voi kyllä suositella. Ja uskomatonta mutta totta, palkkio oli tosiaan kolmiomme kohdalla se 1800 euroa, kilpailevilla välittäjillä hinta olisi ollut toisella 5550 euroa ja toisella peräti 7400 euroa toteutuneesta hinnasta laskien. Ottaen huomiooon, että asunto myytiin täyteen rahaan ja molemmat näistä "pikkaisen" kalliimmista välittäjistä olisi laittanut pyynnin matalammaksi kuin nyt saamamme hinta tuntuu täysin käsittämättömältä että muutamasta yksityisesittelystä+kauppakirjojen laadinnasta olisi pitänyt maksaa näille liikkeille 3/4 prosenttia..
Näin jälkikäteen ajatellen olisi kait tuon myynyt itsekin, mutta vaivatonta se vain on antaa välittäjän hoitaa homma jos siitä ei tarvitse itseään aivan kipeäksi maksaa. Ja toisaalta ehkä joku ostaja sitten kuitenkin karttaa yksityistä myyjää..