Keskustelualueen etusivu ›› Keskustelualueen säännöt >>
1/11

Naapurikyttääjät no niin kertokaahan nyt miksi kyttäätte???

Muutimme jokin aikaa sitten pienkerrostaloon, jossa asuu paljon lapsiperheitä.

Mielestäni kaikki asukkaat ovat olleet ihan ystävällisiä, ja esim. tervehtivät aina tavatessa kohteliaasti kuten hyviin tapoihin kuuluu jne.

Nyt kuulin yhdeltä naapurilta joka avautui minulle ihan yllättäen (olimme tehneet tuttavuutta jo jonkin aikaa), että talossa asuu paljon toisten kyttääjiä, ja että eräs naapurin rouvakin oli esim. arvostellut kaikenlaista minusta ja miehestäni. Naapuri arveli mm. että meillä on aviokriisi jne.

Ensireaktioni oli, että purskahdin nauruun, sillä en voinut millään uskoa näitä huhuja. Ajattelin että joskohan nyt on erehdytty henkilöstä. Mutta tämä tuttu vakuutti, että tämä asia pitää paikkaansa.

Hassua on että olemme mieheni kanssa todella onnellisia, ja vietetään ihan tavallista elämää. Kerran olemme riidelleen täälä asuessa kovaäänisesti, kun molemmat olimme väsyneitä lapsen yövalvonnan takia, ja olin itsekin tosi kärttyinen kun töissä oli stressaava ja vaativa työtilanne. Nähtävästi tästä yhdestä riidasta on sitten vedetty aika mittavat johtopäätökset.

Toinen asia on se, että itse en tykkää arvostella toisia ihmisiä, koska mielestäni emme voi tietää mitä taustoja toisten teoilla esim. on. Kaikki ihmiset eivät tätä ymmärrä, minusta on pahantahtoista juoruta ja arvostella muita ihmisiä. En ymmärrä sellaisia jotka saavat jotain ihme kicksejä toisten arvostelusta.

Olen vain ihmeissäni kaksinaamaisuudesta! Naapurin rouva, kun on aina ollut niin ystävällinen, ja sitten saan kuulla hänen " totuuksiaan" minusta ja miehestäni... En oikein jaksa edelleenkään uskoa niitä juttuja koska ne kuulostavat niin absurdeilta!

Nyt taidan laittaa jäähylle kaikki tutustumusjutut talon asukkaisiin ja vetäytyä siihen " suomalaiseen kerrostaloasumisen kuoreen" , elikkä rajoittaa sosiaalinen elämä minimiin talon asukkaiden kanssa.

Ahdisti jo kun tämä puolituttu tuli kertomaan näitä juttuja, en pidä toisten arvostelusta enkä siitä että juorutaan. Päätinkin pitää etäisyyttä myös tähän tuttuun, koska en halua sekaantua mihinkään juorurinkiin.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2007 klo 12:26"]

[/quote]
1 0
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
1/11

Kyttaajilla ei ole muuta tekemista kuin seurata muiden elamaa ja kehitella niista omia teorioitaan. Sehan se syy yksinkertaisimmillaan on.

En kuitenkaan sinuna käpertyisi mokoman takia kuoreeni ja jättäisi tutustumatta naapureihin. Eikö mieluummin kannata asettua kyttääjien yläpuolelle olemalla reilusti oma itsensä? Jos he saavat siitä aihetta juouruiluun, niin aivan rauhassa vain. Sitä paitsi kyttääjiä ei pysäytä mikään - jos eristäydyt, niin se vasta heidän uteliaisuutensa herättääkin...

[quote author="Mrs_Starligth" time="26.08.2007 klo 12:34"]

En kuitenkaan sinuna käpertyisi mokoman takia kuoreeni ja jättäisi tutustumatta naapureihin. Eikö mieluummin kannata asettua kyttääjien yläpuolelle olemalla reilusti oma itsensä? Jos he saavat siitä aihetta juouruiluun, niin aivan rauhassa vain. Sitä paitsi kyttääjiä ei pysäytä mikään - jos eristäydyt, niin se vasta heidän uteliaisuutensa herättääkin...

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0
1/11

Meillä aivan sama meininki rivitaloyhtiössä.

Pari vuotta asuttu ja kyllä eka vuosi oli ahdistavaa, kun asian tajusin.

Nykyään EN välitä ja sekös tiettyjä pihan akkoja ärsyttää! En ota osaa mihinkään pihagrilli-istujaisiin, sillä en yksinkertaisesti jaksa kuunnella sitä ihmisten arvostelua ja supinaa mitä kukakin tekee tai on jättänyt tekemättä.

Olen aktiivisesti ulkona lasten kanssa ja heidän touhuissaan, muutamien asukkaiden kanssa tulen ihan hyvin juttuun, mutta pidän visusti huolen siitä, mitä asioita kerron.

Mulle hyviä " kicksejä" antaa se, että näiden kyttääjien omat piirit ovat äärimmäisen suppeat ja jos mun persoona on niin kiehtovaa heistä, että aikaa riittää meidän kyttäilyyn, niin siitä vaan.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2007 klo 12:45"]

Olen tehnyt sen huomion, että

yleensä nämä juoruavat ja pahaapuhuvat ympyrät löytyy niistä matalan koulutustason omaavista, sivistymättömistä tyypeistä.
Enkä siis tällä tarkoita että KAIKKI vähänkoulutetut ovat juorukelloja, vaan omaan kokemukseen perustuen esim. työpaikoilla.

Ensimmäinen työpaikkani (kesä) oli teollisuuskeittiö, jossa keittäjäakat olivat aivan hirvittäviä sipisijöitä, pahantahtoisia kuuppikuntia täysi...
Työpaikkojen paratessa, niiden ilmapiiri oli aina vain fiksumpi, kunnes valmistuttuani sain keskisuuresta yrityksestä töitä, ja ei voi kuin sanoa, että ei ole puhettakaan mistään pahantahtoisesta, matalamielisestä juoruilusta, jatkuvasta toisten kyttäämisestä ja pahaa puhumisesta kuten aiemmista huonommista duuneista. Kilpailua toki on, mutta myös toisten kannustusta ja kiitosta.
Tässä siis minun kokemukseni.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2007 klo 12:52"]

Sivistynyt voi olla vaikka ei ole koulutusta.

Sivistymättömyyttä on juuri tuo kapea-alaisuus, ennakkoluuloisuus, ja se että ei ymmärretä muuta kuin sellaista elämää kuin itse viettää.

On niin helppo olla juuri sitä mieltä kuin on, kun ei oikeasti tiedä mistään mitään. Sitä varmempi mielipide, mitä vähemmän tietoa.

Ehkäpä nämä pahantahtoiset " juoruämmät" ovat niitä jotka kokevat, ettei heillä mene niin hyvin kuin naapurilla, on niin kiva kohottaa itsensä haukkumalla muita, kun muuten ei siihen tunteeseen mitenkään pääse...

[quote author="Vierailija" time="26.08.2007 klo 13:00"]

Sivistymättömyyttä on juuri tuo kapea-alaisuus, ennakkoluuloisuus, ja se että ei ymmärretä muuta kuin sellaista elämää kuin itse viettää.

On niin helppo olla juuri sitä mieltä kuin on, kun ei oikeasti tiedä mistään mitään. Sitä varmempi mielipide, mitä vähemmän tietoa.

Ehkäpä nämä pahantahtoiset " juoruämmät" ovat niitä jotka kokevat, ettei heillä mene niin hyvin kuin naapurilla, on niin kiva kohottaa itsensä haukkumalla muita, kun muuten ei siihen tunteeseen mitenkään pääse...

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0
1/11

asuimme aiemmin

vuokrakerrostalossa sillä aikaa kun rakennettiin omaa taloa, ja voi jestas sitä kyttäystä, ja asioiden vertailua!

Jos joku naapuri oli ostanut uuden auton, niin se oli aivan ylivoimaista joillekin talolaisille... Puhuttiin leppymättömästi pahaa, kuinka ylivarojen joillakin on pokkaa elää, vatvottiin mitä joku oli joskus tehnyt tai jättänyt tekemättä, ja naapurien ammatillista suuntautumista, työtä jne..

Karseaa menoa!

[quote author="Vierailija" time="26.08.2007 klo 19:14"]

vuokrakerrostalossa sillä aikaa kun rakennettiin omaa taloa, ja voi jestas sitä kyttäystä, ja asioiden vertailua!

Jos joku naapuri oli ostanut uuden auton, niin se oli aivan ylivoimaista joillekin talolaisille... Puhuttiin leppymättömästi pahaa, kuinka ylivarojen joillakin on pokkaa elää, vatvottiin mitä joku oli joskus tehnyt tai jättänyt tekemättä, ja naapurien ammatillista suuntautumista, työtä jne..

Karseaa menoa!

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0
1/11

Hmmm... oletko ap varma, ettei tuo sinulle avautunut naapuri ITSE ole keksinyt noita juttuja?

Jotkut ihmiset ovat aika pahantahtoisia ja yrittävät kylvää epäsopua.

No joo. Joka tapauksessa: ON noita kyttääjiä ja muista juoruilijoita olemassa ja omassa talossammekin sellainen on.

Itse en oikein usko, että kyse on koulutuksen tai sivistyksen puutteesta. Kyse on minun mielestäni enemmänkin vallankäytöstä ja tarpeesta hallita lähiympäristöä. Naapureiden asiat halutaan tietää ja niitä (tai niistä keksittyjä juoruja) käytetään pelimarkkoina naisten keskinäisessä nokittelussa. Juoruaja hankkii itselleen valtaa ja kuulijoita " vuotamalla" yhteisistä naapuriesta " tietoja" .

Pidättyvyys voi olla ap:n tapauksessa hyvä toimintalinja. Älä kerro asioistanne naapureille liikoja, joku voi käyttää niitä hyväkseen aika ikävällä tavalla ja väännellä niitä mutkalle.

[quote author="Xandris" time="26.08.2007 klo 19:20"]

Meita ihmisia on niin monenlaisia. Jotkut yrittavat paikata sisallaan olevaa tyhjaa kohtaa kyttaamalla naapureitaan, toiset juovat liikaa, jotkut ovat tyonarkomaaneja jne.

Kiinnitetään huomiota mihin tahansa muuhun kuin siihen omaan itseensä, omaan elämään, josta puuttuu jotain.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2007 klo 19:23"]

Kiinnitetään huomiota mihin tahansa muuhun kuin siihen omaan itseensä, omaan elämään, josta puuttuu jotain.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
1 0
1/11

nro 7

enpä olisi parmmin itse osannut sanoa asiaa.
Työpaikalla näkee juuri tuota miten jotkut yrittää pitää valtaa yllä jatkuvalla toisten arvostelulla, ja samalla kohottamalla itsensä kaiken arvostelun yläpuolelle...

Hassua että juuri nämä arvostelijat sitten tosipaikan tullen, eivät ota vastuuta mistään hankalista asioista, vaan olettavat että nämä " vähempiarvoiset" tekevät kaikki ikävät tai hankalat asiat.

Mutta onneksi kaikki aina paljastuu tässä elämässä aikanaan, ja pomotkin huomaa ketkä on niitä todellisia työmyyriä ja työntekijöitä jotka ottavat myös vaativat jutut haltuun (ja pääsevät samalla sitten etenemään ;)

[quote author="Vierailija" time="26.08.2007 klo 19:33"]

M;ulla on myös omakohtaista kokemusta tuosta juorujen kohteeksi joutumisesta. Tilanne

meni niin ikäväksi ja ahdistavaksi, ettei lopulta auttanut kuin muutto. Mulla kanssa kävi mielessä että tuo sinulle asioita kertomaan rtullut ihminen ei ehkä itse ole niin puhdas pulmunen tuon njmjuoruilun suhteen, kuin antaa ymmärtää. jos mulle tulis joku kertomaan ikäviä asioita nääpurista, antaisin sen mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, tuskin pilaisin naapurini mieltä juoruamalla hänelle eteenpäin kuulemani sonnan. Mutta eipä mulle kukaan enää mitään kerrokaan, kun olen täällä uudessa asunnossa ottanut sen linjan, etten moikkausta enempää naapureihin yhteyttä pidä, lapset toki leikkivät yhteisellä pihalla, mutta omia asioitani en ala levittelemään, olen sitten mieluummin vaikka ylpeän tai hiljaisen hissukan maineessa. Ja yleiset pesutuvat, niitä neuvon välttämään kuin ruttoa...

[quote author="Vierailija" time="26.08.2007 klo 19:35"]

hih nro 11 on menny herne nenään

Taitaa ottaa luonnolle Hih!

[quote author="Vierailija" time="26.08.2007 klo 20:10"]

Taitaa ottaa luonnolle Hih!

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0
Tähdellä merkityt ovat pakollisia kenttiä