Miten muka voi lapsi nukahtaa pää lelukopassa suunnilleen?
Onko ne sellaiset sairaita, eikö niitä laiteta päiväunille vai voiko oikeesti jotkut lapset nukahtaa noin vain itsekseen minne sattuu??
Meidän lasten nukahtaminen on aina tapahtunut vain zembaloiden jälkeen. En osaa millään kuvitella niitä nukahtamassa kesken leikkien.

Ennen kuin keliakiani todettiin
noin viisivuotiaana, nukahtelin esimerkiksi päivähoidossa minne sattuu ja mihin asentoon vain, sillä yleiskunto oli niin kehno kun ravintoaineet eivät imeytyneet keliakian sairastuttaman ohutsuolen heikon toiminnan vuoksi. Jotta siis voivat nukahtaa kyllä.

[/quote]ESikoista sanoimme " neiti ajaksi" , sillä hän nukahti alle 2v täsmällisesti aina samaan aikaan
paikasta riippumatta. Esim. tarhassa oli nukahtanut hiekkiksille, kun eivät olleet ottaneet ajoissa sisälle. kotona saattoi nukahtaa kesken iltapalan, jos ruokailu venyi liian myöhäiseksi:)

[/quote]en nyt kuollaksenikaan muista minkä niminen äiti irc-galleriasta se oli,
josta täällä jokin aika sitten puhuttiin, mutta häneltä oli huostaanotettu kolme (?) lasta. Asuivat vaatimattoman näköisissä oloissa, lapsilla
vanhan näköisiä vaatteita, kaljapulloja joka kuvassa.
Lapset nukkuivat monessa kuvassa: ruokapöydässä, lattialla, jopa
jossain ulkona puutarhapöydän päällä, taisi olla jätski vielä kädessä?!
Tosi omituista, tulee mieleen että varmaan ne pienet lapset ei nukkuneet päiväunia, eikä ehkä yölläkään:(

4, muistan,
ja sama tulee mieleen. Mua ei yhtään hymyilytä ne muka suloiset " oli vähän väsy, nukahdin hiekkikselle jätski kädessä" kuvat. Jos lapsi tosiaan toistuvasti nukahtelee milloin mihinkin säännöllisestä rytmistä huolimatta pitää tosiaan alkaa miettiä missä vika (niin kuin tuossa tuo keliakia esimerkki).

[/quote]Meidän vanhin sekä toiseksi nuorin lapsi ovat sellaisia, että he kyllä nukahtavat, vaikka missä.
Mm. bussissa, joka on täynnä kalkattavia kavereita jne. Lapsena nuo nukahtivat esim. keinuun, ruokapöytään, potalle, hiekkikselle. Jos jostain syystä uniaika myöhästyi, niin sai olla varma, että lapsi nukahtaa mihin tahansa, kun uni tulee.

[/quote]Eilen illalla
4v tytsy oli nukahtanut sänkyynsä mehumuki kädessä. Eikä muki edes kaatunut. On tosin kipeänä. Kävin vaan viemässä siskolleen juomista ja sillä välin ehti nukahtaa.

[/quote]Isäni voi nukahtaa ihan missä vaan
Oopperassa, päivällispöydässä, jouluaaton hulinassa...
Toisaalta, tuo on ollut hänen vahvuutensa. Kun hän ottaa näitä pieniä torkkuja silloin kun väsyttää, jaksaa hän sen jälkeen painaa taas 110% teholla siinä missä muut hyytyvät.

Mä olen autonukahtelija.
Onneksi itselläni ei ole ajokorttia. :D
Se auton tutina, rentouttava moottorin surina, lämpö... Aijai, parempaa paikkaa nukkua saa hakea!