Millainen on aspergerlapsi?
Miten teillä alettiin epäillä, että lapsessanne on aspergerin syndrooma? Millaista hänen käytöksensä oli? Olen lukenut asiasta jotain, mutta on kovin vaikea käsittää, mitä esim. asioiden jumittuminen tarkoittaa. Kauanko käsiä esim. pestään tai miten pitkää kestoa voi sanoa jumittumiseksi?
Oma poikani on ollut ihan vauvasta saakka motorisesti viivästynyt. Hän oppi kävelemään vasta 15 kuukauden iässä. Lähti ryömimään vasta 9 kk:n iässä, konttasi vasta yli yksivuotiaana. Kävimme fysioterapeutin seurannassa, joka totesi, että huolta ei ole, liikeradat olivat normaaleja ym. Poika kääntyi vasta puolivuotiaana, eikä lähtenyt siis liikkeelle tai edes yrittänyt sitä, vaikka yritin houkutella leluilla ym. Ei siis vain kiinnostanut lähteä tutkimaan paikkoja.
Hän alkoi puhua kuitenkin hyvin varhain, rakastaa satuja ja piirtääkin ihan kohtuullisesti. Toimii kuulemma ryhmässä OK, on vähän vetäytyvä.
Huolestuttavia piirteitä on raivarit, jos vaikka sukka on huonosti tai jos suunnitelmiin tulee muutoksia. Huumorintajua onneksi on. Raivareissa huutaa, viskoo tavaroita ja lyö. Rakentelee legoilla tuntikausia, on siinä aika näppäräkin. Toisaalta suostuu kakalle vain kotona ja mummolassa. Päiväkodissa ei kakkaa koskaan. Kakalle mennessään riisuu itsensä ihan alasti. Pukemisessa on ongelmaa, kun kaiken pitäisi mennä täydellisesti. Ei käsitä miten nurinpäin menneet housut saa käännettyä oikeinpäin. Meidän kaksivuotias pukee paljon kätevämmin ja nopeammin kuin veli.
Ruoan suhteen on nirso ja kaiken pitäisi olla sellaista kuin ennenkin. Jos esim. mummu laittaa jonkin ruoan esille vähän eri lailla kuin minä, se ei kelpaakaan. On aika pidättyvä käytöksessään, ei vauvanakaan pyytänyt syliin, ei halaillut eikä pussaillut. Sisko on ollut hyvin erilainen.
Neuvolassa tai hoidossakaan ei ole kiinnitetty näihin piirteisiin mitään erityistä huomiota. Mieheni suvussa on paljon samoja piirteitä kyllä, esim. mieheni sisar ja äiti saattavat olla päiväkausia sisällä tapaamatta ketään tai juttelematta kenenkään kanssa. He ovat siis hyvinkin ei-sosiaalista laatua. Poikani ei myöskään tunnu kaipaavan kavereita, hyvin harvoin sanoo, että voi, kun X tulisi meille taas leikkimään. Ikää hänellä on nyt neljä vuotta.
Onko tämä vielä normaalin rajoissa vai onkohan aihetta huoleen?
Miten teillä alettiin epäillä, että lapsessanne on aspergerin syndrooma? Millaista hänen käytöksensä oli? Olen lukenut asiasta jotain, mutta on kovin vaikea käsittää, mitä esim. asioiden jumittuminen tarkoittaa. Kauanko käsiä esim. pestään tai miten pitkää kestoa voi sanoa jumittumiseksi?
Oma poikani on ollut ihan vauvasta saakka motorisesti viivästynyt. Hän oppi kävelemään vasta 15 kuukauden iässä. Lähti ryömimään vasta 9 kk:n iässä, konttasi vasta yli yksivuotiaana. Kävimme fysioterapeutin seurannassa, joka totesi, että huolta ei ole, liikeradat olivat normaaleja ym. Poika kääntyi vasta puolivuotiaana, eikä lähtenyt siis liikkeelle tai edes yrittänyt sitä, vaikka yritin houkutella leluilla ym. Ei siis vain kiinnostanut lähteä tutkimaan paikkoja.
Hän alkoi puhua kuitenkin hyvin varhain, rakastaa satuja ja piirtääkin ihan kohtuullisesti. Toimii kuulemma ryhmässä OK, on vähän vetäytyvä.
Huolestuttavia piirteitä on raivarit, jos vaikka sukka on huonosti tai jos suunnitelmiin tulee muutoksia. Huumorintajua onneksi on. Raivareissa huutaa, viskoo tavaroita ja lyö. Rakentelee legoilla tuntikausia, on siinä aika näppäräkin. Toisaalta suostuu kakalle vain kotona ja mummolassa. Päiväkodissa ei kakkaa koskaan. Kakalle mennessään riisuu itsensä ihan alasti. Pukemisessa on ongelmaa, kun kaiken pitäisi mennä täydellisesti. Ei käsitä miten nurinpäin menneet housut saa käännettyä oikeinpäin. Meidän kaksivuotias pukee paljon kätevämmin ja nopeammin kuin veli.
Ruoan suhteen on nirso ja kaiken pitäisi olla sellaista kuin ennenkin. Jos esim. mummu laittaa jonkin ruoan esille vähän eri lailla kuin minä, se ei kelpaakaan. On aika pidättyvä käytöksessään, ei vauvanakaan pyytänyt syliin, ei halaillut eikä pussaillut. Sisko on ollut hyvin erilainen.
Neuvolassa tai hoidossakaan ei ole kiinnitetty näihin piirteisiin mitään erityistä huomiota. Mieheni suvussa on paljon samoja piirteitä kyllä, esim. mieheni sisar ja äiti saattavat olla päiväkausia sisällä tapaamatta ketään tai juttelematta kenenkään kanssa. He ovat siis hyvinkin ei-sosiaalista laatua. Poikani ei myöskään tunnu kaipaavan kavereita, hyvin harvoin sanoo, että voi, kun X tulisi meille taas leikkimään. Ikää hänellä on nyt neljä vuotta.
Onko tämä vielä normaalin rajoissa vai onkohan aihetta huoleen?