Keskustelut

« Takaisin keskustelujen etusivulle

---

Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä

» Aikuisten oikeasti

Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu

Viesti

Vierailija - 3.8.2006 18:28  (1/76)

Miten pian miehen kuoleman jälkeen perheenäiti " saa" aloittaa uuden avosuhteen.

Mielestäni on vastenmielistä, kun tunnen yhden tällaisen tapauksen, jossa on miehen kuolemasta vain vuosi ja naisella on jo uusi avomies. Lapset varmaan todella kärsivät tästä, kun naisella ei ole heille aikaa. Lapset ovat neljä- ja kahdeksanvuotiaat. Nelivuotias huitelee yksinään ja riehuu. Hän ajelee valvomatta katuja pitkin. Nainen keskittyy uuteen mieheensä.

Vainajan vanhempiinkaan ei juuri yhteyttä ehdi pitää ja varmaan se uutta miestä häiritsisi, vaikka lapset hyötyisivät varmasti henkisesti isänsä vanhemmista.

Minusta vaan on surullista katsella, miten lapset joutuvat katsomaan uutta miestä talossa näin pian. Hienon talon ja pihan vainaja oli ehtinyt omin käsin rakentaa perheelleen ja sitten kuolikin. Nyt siinä asuu sitten jo uusi. Mitä mieltä olette??

Vastaukset

Vierailija - 3.8.2006 21:56  (52/76)

Tuntemassasi tapuksessa on toimittu ehdottomasti väärin lasta kohtaa.

Vaikka uusi suhde alkaisi seuraavana päivänä hautajaisista ei se muodostu lapselle ongelmaksi jos lapsesta pidetään huolta. Lasta ei jätetä yksin surussaan. Jos omat keinot loppuvat on osattava hakea asiantuntian apua lapsen suruun.

Vierailija - 3.8.2006 22:01  (53/76)

Hirveätä jeesustelua täällä.

Olen itse ollut leskenä nyt vuoden verran. Minulla ei ole suhdetta. Muutaman asian olen oppinut kantapään kautta.

1) Suruun liittyy hirveätä sosiaalista painetta, on muka surun käytöstavat, määrätyt normit ja säännöt, miten muka pitäisi surra. Kuitenkin on niin, että suruun liittyy paljon ns. likaisia tunteita, jotka ovat täysin tabu tässä yhteiskunnassa (niin kuin koko kuolemakin). Ei suru ole jaloa. Siinä on mukana vihaa, kaunaa, katkeruutta - usein voi jopa riidellä haamun, siis vainajan kanssa. Vainajasta, joka eläessään oli inhimillinen ihminen vikoineen ja puutteineen, tehdään pyhimys. Pyhimystä ei ole mahdollista surra! Vain ihmistä voi.

2) Surun tapoja on yhtä monta kuin ihmisiäkin. Olen itse ollut aluksi tuomitsemassa ihmistä, jonka kasvoilla ei koskaan näkynyt liikutusta ja joka tuli katsomaan vainajaa t-paidassa ja rikkinäisissä farkuissa. Kuitenkin tämäkin ihminen suri syvästi! Joku suree tavalla, joka ei näy päälle.

3) Vainajan ja lesken väleistä tietävät vain vainaja ja leski. En ymmärrä, miksi niistä puhutaan ja niitä vetvotaan. Joku täällä puhui leskien " vahtaamisesta" - ja tämä on aivan totta. Lesken pitäisi käyttäytyä kuin nunna. Jokainen riehakas tanssi ja nautittu viinilasillinen on muka " loukkaus vainajaa kohtaan" . Kuitenkin useimmat meistä haluaisivat, että hautajaisissamme pidettäisiin hauskaa, muisteltaisiin meitä hyvällä ja sitten - kepeät mullat.

4) Pahimmista pahinta on ap:n viljelemä " lasten etu" . So americano! Luuletko tosiaan, että leski haluaa nyt lastensa pahinta? Pahaa hän tekisi käpertymällä suruun ja elämällä menneisyydessä. Oma anoppini tekee näin jatkuvasti, hän ei oikeastaan elä enää kuin hautausmaalla! Minulla on ollut kauhea ponnistelu yrittää itse vapautua surusta ja tuskasta, siinä rypemisestä. Ole iloinen, jos joku pystyy nousemaan tuskasta, nauttimaan elämästä! Antakaa kuolleiden haudata kuolleet, sanoi Jeesuskin, kun täällä on Raamattuakin siteerattu.

Lisäksi tiedoksesi (tämä on parinkin lastenpsykologin mielipide), että alle kouluikäiset lapset eivät käsitä kuolemaa lainkaan siten kuten aikuinen (vaikea sanoa, ymmärtävätkö he sitä lainkaan). Heidän surunsakin on siten hyvin erilaista. Lisäksi muisti tuossa vaiheessa on aivan toinen kuin aikuisella, lapsen korostunein muisti on lyhytkestoinen muisti. Mitä nuorempi lapsi, sitä paremmin ja nopeammin hän toipuu vanhempansa menetyksestä.

Vierailija - 3.8.2006 22:04  (54/76)

Miksi sanotte että lasta ei saa jättää yksin surussaan

Kaikki jäävät yksin surussaan
kaikki surevat eri tavalla

Pahin äärimmäisyys on se kun joku ei pääse surustaan yli. Ei ole kivaa kasvaa talossa missä äiti aina hokee että jos isäsi eläisi et polttaisi, olisit 6 l ylioppilas, et olisi mennyt amikseen vaan olisit insinoori jne.

Minun mummo ei koskaan päässyt miehensä surun yli. Joten lapset olivat yksin surussaan kun kerran hän ei nähnyt muuta kuin omaa suruaan.
Ja kotiin ei koskaan voitu tehdä mitään remonttia kun kerran kaiken piti olla niinkuin se oli silloin kun isä eli.

Nyt perikunta on vuosia sitten myynyt talon ja kun ajettiin ohi niin uusi omistaja oli hoksannut kaataa sen ison puun joka teki talosta pimeän ja joka oli jo vuosia sitten kuollut, mutta jota ei voitu kaataa kun kerran se oli siinä 40 vuotta sitten kun isoisä eli.

Vierailija - 3.8.2006 22:05  (55/76)

Mun mielestä on kamalaa kun ei ole vainaja ehtinyt kunnolla

edes jäähtyä niin sitten jo aletaan heti haikailla kumppania. Toki yksinäisyys on kamalaa ja ahdistavaa, mutta mun mielestä pitäis osata malttaa edes hetki olla ilman toista. Tulis se surutyö tehtyä kunnolla eikä suin päin kuitenkaan hyökätä uuteen ihmissuhteeseen. Toki uusia ihmissuhteita voi luoda, mutta en kyllä tajua mikä ihme siinä on, että heti uus sängynlämmittäjä ja " isähahmo" pitää lapsille saada....Jotain rajaa kuitenkin.

Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, mutta mä en kyllä tykkäis jos mies löytäis heti uuden vaimon ku toinen on vasta maahan pistetty.

Vierailija - 3.8.2006 22:06  (56/76)

Hetkinen, " vasta maahan pistetty" , tässähän oli kulunut jo vuosi hautajaisista...

Käsittääkseni vainaja on jo aika kylmä tuossa vaiheessa! Lukekaa näitä ketjuja.

Vierailija - 3.8.2006 22:08  (57/76)

Hyvin sanottu. Olen samaa mieltä.

Vierailija:

Morre - 3.8.2006 22:11  (58/76)

53:n viesti kannattaa lukea ihan ajatuksella.

Todella kuvottavaa tämä jeesustelu, ja vielä kehdataan vedota " lasten etuun" !

Vierailija - 3.8.2006 22:22  (59/76)

Niin pitaako surra yksin? Minun mielestani ei, mutta aina se on henkilokohtainen kokemus. Jokaisen on itse surtava surunsa kukaan ei voi tehda sita kenenkaan puolesta.

Ei ole hyvä jäädä yksin surussa ei lasten eikä aikuisten.

Jos lapsi kertoo avoimesti kuolevasta isästä/äidistä on se lapsen tapa työstää suruaan. Silloin on hyvä että paikalla on kuuntelija joka myötäelää lapsen kanssa. Sama pätee aikuiseen ihmiseen.


Mummosi ei ole osannut " päästää irti" se on hyvin tärkeää tasapainoisen elämän kannalta.

Vierailija - 4.8.2006 15:30  (60/76)

Ihania kirjoituksia teillä.

Juuri sitä pelkään tuttavanikin kohdalla, että käy kuten 51:n esimerkissä, että uusi mies haluaa lakaista kaiken vanhan pois ja aloittaa puhtaalta pöydältä. En osaa edes kuvitella, että mies kovin usein jaksaisi ottaa huomioon aiempaa miestä ja hänen muistonsa säilyttämistä.

Lisäksi juuri se, että menevät välit huonoiksi kuolleen miehen vanhempien suuntaan vaikuttaa aika ilmeiseltä tuttuni kohdalla. Vanhemmat haluaisivat yhteyttä, mutta se perheenäiti ei välitä sinne juuri yhteyttä pitää ja vierailuja tehdä. Lapset siis menettivät myös mummolansa.

Luen mielenkiinnolla hyviä kirjoituksianne. ap

Vierailija - 4.8.2006 16:36  (61/76)

Minusta muutaman vuoden päästä aikaisintaan.

En voi käsittää, miksi kiirehtiä. Parin vuoden sisällä on aikuisen suruprosessi vielä kesken, saati sitten lapsen. Ihmettelen myös miestä, joka tunkee noin nopeasti toisen paikalle. Ei taatusti jaksa olla minään suruterapeuttina naiselle ja lapsille.

Vierailija - 4.8.2006 16:37  (62/76)

Ei se ajasta ole kiinni mutta muuten tuon ap:n tapauksen naisen toiminta kuulostaa vähintäänkin idioottimaiselta

Vierailija - 4.8.2006 16:42  (63/76)

Kyllä suru pitää surra ensin pois ja sitten vasta jatkaa elämää ja miettiä uutta kumppania.

Ei ole oikein vain ottaa jotain siihen rinnalle, kun muuten on yksinäinen. Kyllä se suru pitää ensin surra, jotta voi sitten jatkaa elämää. Vuosi on sellainen aika, jolloin ehtii käydä asiat ja tunteet useampaan kertaan läpi. Ei kai kukaan tosiaan lähde ihan hakemalla hakemaan uutta kumppania, vaikka entinen on vasta kuollut????

Vierailija - 4.8.2006 16:54  (64/76)

Se mun tuttuni alkoi heti

pian kuoleman jälkeen kohentaa ulkonäköään ilmeiseti uusi mies mielessään.

Vierailija - 4.8.2006 16:57  (65/76)

Ehka tuolla naisella on kova tarve kokea olevansa itse edelleen elossa ja tuo on ehka hanelle ainoa tapa selvita surusta. Harmillista silti kaikkien kannalta

Vierailija - 4.8.2006 16:59  (66/76)

Joskus voi uusi mies pikemminkin antaa voimia perheeseen kuin viedä pois niitä

Vierailija - 4.8.2006 17:42  (67/76)

Minusta on aina todella outoa, jos mies menee

omien pienten lasten edelle!!! Isän kuoleman jälkeen äidin rakkaus olisi entistä tärkeämpää.
Muuten minusta uuden miehen voi ottaa rinnalleen aika piankin, jos se tuntuu oikealta tavalta jaksaa elämässä eteenpäin.

Vierailija - 4.8.2006 20:19  (68/76)

Ap nyt ei kuitenkaan MITENKAAN voi tietaa perheen tilannetta. Ja se etta 4v pyorailee yksin, ei kerro mitaan. Meilla ainakin 4v itsekseen pyorailee pikkuruisella tienpatkalla, niin

kuin naapurinkin kaikki naperot.
Surua suretaan tosiaan eri tavoin ja ap:n tapaiset kyttääjät ovat todella kauheita. Varmaan ikkunaverhot heilahtaa samantien kun hiukankin jossain päin kolahtaa ja menet kyyläämään mitä naapureissa tapahtuu. HIRVITTÄVÄÄ!!!!

Vierailija - 4.8.2006 20:21  (69/76)

Kauniisti sanottu. Pitää muistaa tää.

Vierailija - 4.8.2006 20:51  (70/76)

Kiinnostavaa...

Vierailija - 4.8.2006 21:16  (71/76)

En tajua, miten joku voi vaatia tai odottaa ihmistä olemaan yksin vuosikausia!

Vuodet ovat pitkiä ja 4-5 vuotta on ikuisuus. En ymmärrä, miksi lesken pitäisi odottaa, että hän " saa luvan" aloittaa elämän uudestaan vuosien ja taas vuosien päästä. Jokaisen tilanne on omanlaisensa ja jollekin vuoden päästä tai allekin vuoden päästä puolison kuolemasta löytyvä uusi mies/vaimo on onnellisinta mitä voisi tapahtua. Lapsille se voi olla myös sitä, jos uusi puoliso on huomaavainen kuolleen muistoa ja heidän suruaan kohtaan. On hienoa, jos lapset saavat elämäänsä toisen ihmisen, joka huolehtii heistä ja rakastaa heitä.

Älkää tuomitko leskiä, jotka löytävät elämäänsä onnellisuutta. Uusi mies tai vaimo tarkoittaa elämän jatkumista, eihän vanhaan voi jumittua. Surun voi surra monin tavoin ja surtava se on aina kaiken muun elämän " ohessa" . Läheiset ihmiset ovat tässä tukena.

Morre - 4.8.2006 21:21  (72/76)

Välien viilenemiseen appivanhempien kanssa voi olla monta muutakin syytä kuin uusi mies.

Appivanhemmat saattavat olla liikaa poikansa muistossa kiinni " Kyllä silloin vielä kun Ville eli..." -jutuilla, joita lesken on raskas kuunnella.
He saattavat syyllistää leskeä ties mistä (tavasta surra, poikansa kuolemasta jne.).
He saattavat olla liian avuliaita ja tuppautuvia.
Syitä voi olla vaikka mitä!

Vierailija - 4.8.2006 21:22  (73/76)

Minusta on ihan hyvä olla vuosi kaksi yksin pitkän suhteen

jälkeen. Tähän ei vaikuta se onko joku kuollut vai ei.

Vierailija - 4.8.2006 21:31  (74/76)

No mutta jos kuolevan toive oli että kuukauden sisällä sinun on löydettä uuusi mies.

No leski ei siihen pystynyt vaan siinä vierähti vuosi. Ap ei vain ole tästä tietoinen. Hanki helvetissä oma elämä hyvä ihminen. Naapurin asiat eivät sinulle kuullu.


Typerin aloitus miesmuistiin. Miksi tällainen PROVO pitää kyhätä ketä se palvelee. SAIRASTA!!!

Ap. Olet todellakin täysi idiootti isolla I:llä

Vierailija - 5.8.2006 3:41  (75/76)

up

Vierailija - 12.2.2011 11:30  (76/76)

elä nyky aikaa

vuosi on pitkä aikaa ja ajattele leskeä jos hän saa elämästä saa kiinni ja tarkoituksen minkä tähden elää se on aivan oikeen elämä jatkuu Edellinen 1   2  Seuraava  Viimeinen