Keskustelut

« Takaisin keskustelujen etusivulle

---

Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä

» Jari Sinkkonen nettivieraana

Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu

Viesti

Vierailija - 18.1.2010 12:56  (1/8)

Nukkumaanmeno taistelua

4-vuotias tyttäreni nukkumaanmenosta on tullut varsinainen taistelu. Olen ollut yksinhuoltaja tyttäreni syntymän jälkeen ja koittanut itse ratkaista kulloinkin eteen tulevan ongelman. Nyt kuitenkin tuntuu, etten tiedä miten pitäisi toimia. Meillä on joka ilta samat rutiinit: leikimme yhdessä, syömme iltapalaa, käymme hammaspesulla ja pissalla, luemme iltasadun ja sitten halataan, pussataan ja toivotan hyvät yöt. Nyt tyttäreni ei kuitenkaan pysy sängyssä eikä suostu sinne itse menemään. Kannan lapseni kymmenisen kertaa takaisin, peittelen ja poistun huoneesta, ja aina tyttö nousee samantien ylös. Toisinaan on asiaa:jano, vessahätä tms, mutta nykyään hän vain ilmoittaa ettei mene nukkumaan. Lisäksi hän saattaa yrittää nykyään lyödä, potkia tai purra ja sylkeä, kun ei saa tahtoaan läpi. En missään nimessä salli semmoista, mutta en tiedä miten siihen suhtautuisin. Jos yrittää lyödä tms. otan kiinni käsistä ja sanon ettei niin tehdä. Jos hän jatkaa, otan hänet syliin niin tiukasti ettei hän pysty lyömään/potkimaan. Istumme niin kunnes hän rauhoittuu.

Ongelma on siis ehkä siinä, että en tiedä miten pitäisi reagoida, kun tyttö ei tottele eikä suostu pysymään sängyssä: suutunko, koska hän tekee kaikkensa provosoidakseen? Useimmiten taisteluun menee pari tuntia ja lopulta olen vastannut provosointiin provosoitumalla ja komentamalla tiukasti sänkyyn. Usein myös sanon, että jos jatkaa provosointia, otan unilelun pois. Unilelu on useimmat yöt nykyään hyllyllä...Sekään ei tunnu oikealta. Olisiko parempi olla ikuisesti kärsivällinen ja kantaa tyttö sänkyynsä joka kerta kun nousee, sanomatta sanaakaan? Entä jos en huomioi lainkaan vaan painun itse sänkyyn nukkumaan, ja odotan että tyttö kömpii lopulta omaan sänkyynsä? Tätä kokeilin yhden illan, en jaksanut tapella. Kyllähän se tyttö omaan sänkyynsä nukahti, mutta silloinkin hän on se joka määrittelee minun nukkumaanemoni!

Tyttäreni on silmäteräni, ehkä se on osa ongelmaa. Olemme melkein aina kahdestaan, hän tuntuu pitävän itseään yhtä isona kuin minäkin olen.

Vastaukset

Vierailija - 18.1.2010 15:02  (2/8)

Päikkärit??

Kovin järkevästi tunnut asian hoitaneen tähän asti, joten todellakin pisteet siitä. Et maininnut viestissäsi nukkuuko lapsesi vielä päiväunia. Entä jos hän ei ole vielä väsynyt silloin kun yrität häntä nukuttaa. Itsellä on vasta 2v3kk poika ja nukkumaan meno oli hetken vaikeaa 2v kynnyksellä. Iltajuoksut loppuivat kuitenkin lyhyeen isänsä ansiosta sylijäähyllä (sama kuin sinulla, pidetään tiukasti kiinni). Olen ystäviltäni kuullut, että jossain vaiheessa lasta ei vaan saa enää normaaliin aikaan nukkumana, jos nukutaan normipäikkärit. En usko, että se, että lapsesi on silmäteräsi on ongelma, niin tuo meidänkin ainokainen on meille ja minusta kaikkien lasten pitäisi olla vanhemmilleen. Tsemppiä sinulle!

Vierailija - 18.1.2010 15:11  (3/8)

Nukkumaanmeno taistelua

Kiitos kommentista :) Ihanaa kun joku vastasi. Nyt jo hiukan hermostuttaa, että tuoko ilta taas tullessaan saman taistelun kun eilen. Vielä jaksan hyvin onneksi..

Olen päiväunista puhunut hoidossa. Siellä on luvattu hiukan niitä lyhentää, nyt noin 45 min. Tyttöni kyllä hoitopäivinä tarvitsee päiväunet, sosiaalinen kanssakäyminen ja virikkeet väsyttävät muuten ihan liikaa. Kotona ei enää juurikaan nuku vaikka useimmiten rauhoitan noin tunniksi "päiväuniajalle", jolloin leikkii hiljakseen omassa huoneessaan.

Tuntuu, että tyttö suorastaan nauttii painista, kun minä yritän häntä pitää sängyssä ja hän mittelee voimiaan kanssani pyrkimällä pois..
Voisi kuvitella, että tyttö ei ehkä saa tarpeeksi sylittelyä ja fyysistä läheisyyttä, mutta meillä kyllä halitaan ja sylitellään paljon päivisin/iltaisin. Ehkä hän kaipaa isää painikaveriksi, ja kun isä ei asu kanssamme...

Vierailija - 18.1.2010 22:55  (4/8)

ehkä yksinhuoltajuus vaikuttaa

Olin myös vauva-ajan ja aina kouluikään asti yksinhuoltaja ja aistelin poikani kanssa aikoinaan nukkumaan menon kanssa. Yritin kaikkia konsteja, mitä tuttaviltani ja äidiltäni kuulin ja jotka olivat heillä tehonneet. Mikään ei auttanut. Intuitiivisesti päädyin sellaiseen ajatukseen, että olemme poikani kanssa erilaisessa symbioosissa kuin ydinperheessä tai sellaisessa perheessä, jossa isä on aktiivisesti mukana kasvattamassa lasta. Tuo symbioosi häiritsee esim nukkumarituaalia.

Ratkaisin asian niin, että nukuimme pitkään samassa sängyssä ja menimme samaan aikaan nukkumaan. Jonkin ajan kuluttua siirsin pojan sängyn omani jalkopäähän ja hän nukahti sinne samaan aikaan kuin minä omaan sänkyyni. Ratkaisu oli hyvä kummallekin. Ilta rauhoittui, lapsi nukahti ajoissa ja minä en enää katsonut TV:a. Aamulla heräsin aikaisin siivoamaan, keittämään kahvia ja lukemaan. Ja lapsi heräsi tarmoa täynnä 6.30 ja ehdimme hyvin nukkuneina päiväkotiin ja töihin.

ps.Jotkut kauhistelivat järjestelyä. Maalasivat piruja seinille: symbioosi syvenee, kukaan mies ei tuohon väliin mahdu. Väärässä olivat. Aikuinen mies mahtui oikein hyvin, eikä pikku mies ollut edes mustasukkainen, vaan halusi eskarilaisena jo omaan huoneeseen.

Vierailija - 19.1.2010 8:50  (5/8)

nukutustaistelija

Kiitos vinkistä, pistän harkintaan!
Olen samaa mieltä siitä, että meidän suhteemme lapseni kanssa on jotenkin erilainen, ehkä syvempi, kuin isommissa perheissä. Kukaan muu ei voi kotona ottaa osaa meidän välisiin asioihin, kukaan muu ei vie huomiotani tyttäreltäni.. Isä on onneksi kuvioissa mukana, mutta hänellä on oma perheensä, jonne tyttö ei koskaan oikein ole saanut kokonaisen perheenjäsenen paikkaa.Isä ei koskaan ole myöskään asunut samassa taloudessa tyttärensä kanssa.

Kun likka on kipeänä, hän nukkuu vieressäni, minulla on iso parisänky johon kyllä mahtuu!Olen harkinnut että ottaisin hänet viereeni nukkumaan, mutta oma sänky ja oma huone ovat hänelle hurjan tärkeitä. Joskus kun olen sanonutkin että voi tulla viereeni, on mieluummin pysynyt omassa sängyssään.

Kuulostaa hienolta, että olet löytänyt miehen, jonka kanssa perhe-elämä on luonnollista eikä mustasukkaisuus ole tullut esille. Myös itse olen kuullut paljon siitä, ettei meidän perheessä ole tilaa miehelle. Se taitaakin olla enenmmän kysymys siitä, minkälainen ihminen siihen sopii...

Vielä eilisillasta: päätin ottaa strategiaksi sen, etten uniajan alettua puhu mitään enkä katso tytärtäni silmiin. Kannoin hänet useasti kyll sänkyyn ja kovasti hän koitti saada vastauksia milloin mihinkin kysymykseen. Mutta lopulta hän väsähti reilun puolen tunnin päästä, mikä oli suuri helpotus minulle!Tätä aion jatkaa myös tänään.

Vierailija - 20.1.2010 6:55  (6/8)

Nukkumaanmenotaistelut

Kuulostaa hyvin tutulta. Esikoiseni on ollut täsmälleen samanlainen tuon ikäisenä. Olen toiminut samalla tavalla kuin sinäkin. Ei ollut merkitystä oliko nukkunut päikkärit vai ei. Mutta sitten yhtäkkiä huomasimme, että jonkin ajan kuluttua nukkumaanmeno helpottui eikä se ollutkaan niin suurta taistelua. Nyt menee jo hienosti nukkumaan, joskus ravaa ovella jotain asiaa toimittamassa, mutta rauhoituu sänkyynsä, kun sanomme, että käyhän nyt nukkumaan. Tyttömme on luonteeltaan sellainen, että pitää kokeilla rajat. Toinen tyttäremme ei ole koetellut samalla tavalla, mutta on myös luonteeltaankin vähän erilainen. Voimia sinulle ja muista aika aikaansa kutakin.

Vierailija - 20.1.2010 13:17  (7/8)

nukutustaistelija

Kiitos rohkaisusta! Olenkin ajatellut että tämä on taas joku kausi...menee ajallaan kai ohi, kunhan vaan pidän pääni kylmänä siihen asti. Mistä lie johtuu että niitä rajoja vastaan täytyy niin kovin taistella. Välillä tuntuu että olen se ainoa joka niitä asettaa ja niistä taistelee, ketään muuta ei uhmaa samalla lailla.

Vierailija - 20.1.2010 23:20  (8/8)

Taisteltu ja taistellaan

Olemme niin sanottu "ydinperhe", isä on mukana kaikessa nukutus kuuluu hänelle. Mutta rajat on meilläkin haettu kantapäänkautta ensin siinä 3v ja nyt 6v.
Yhtäkkiä alkaan janot, vessa juoksut ja pelot möröt ym.Päikkäreitä ei meillä kummallakaan ole 2,5 v jälkeen ollut johtunee kotona olosta. illat veny 23 jos nukkuvat. Nykyisin 20.30 kummatkin sängyssä.
Kun juoksut alkoi Mies jäi huoneeseen siksi aikaa kun nukahtivat. Loppu itse asiassa aika nopeesti, vaikka palaa se pinna siinäkin ajassa.
Meillä käytössä arestituoli huonolle käytökselle, pureminen,potkiminen, sylkeminen ja nykyisin pojat lopettavat heti varoituksesta.
Minusta sinä toimit upeasti, voimia sinulle kovasti!