Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Ainahan näin sanotaan: kun lapsi tekee jotain kiellettyä, nii itse pitäisi antaa johdonmukainen rangaistus, eikä saisi itse näyttää hermostumista tai suuttumista. Mutta MIKSI?



En ole itse mikään kova huutaja, en lapselle enkä aikuiselle. Pari kertaa on kyllä pinna palanut niin pahasti, että ääni on tullut käheäksi. Kykenen siis antamaan sanktioita ilman, että suuttuisin kovasti. Ts. osaan toimia ohjeiden mukaan.

Mutta en silti ymmärrä, miksi oma suuttumus olisi huonompi asia kuin " kylmäverinen" toiminta.... Itse asissa silloin, kun itse suutun ja näytän oman vihani ja sitä kautta inhimmillisyyteni, on lopputulos aina parempi ja lapsi paljon tottelevaisempi.



Lisäksi mieleeni on juolahtanut ajatus, että kautta aikain on isät antaneet suuttumatta ja kylmäverisesti sitä remmiä ja piiskaa oikein isän kädestä. Tänä päivänä selkäsauna on kiellettyä, mutta kylmäverinen suhtautuminen ei...



Onko kukaan muu ajatellut sitä, mikä on " oikeaa" toimintaa itseltä, kun laittaa lasta jäähylle?

Kommentit (10)

Rangaistusta ei mielestäni kuitenkaan kannata suutuspäissään antaa, menee helposti överiksi. Jälkeenpäin on vaikea muuttaa rangaistusta - tai no, onnistuuhan sekin, jos ei tavaksi mene. Vihapäissään voi myös nipistää/tukistaa/läimäistä ym. Sitä paitsi kaikilla pitäisi olla mahdollisuus kertoa oma tarinansa tapahtumasta. Lapsen tyhmän/tuhman käytöksen takana voi olla joku syy, jota suuttumuksen kyllästämä aikuinen ei pysty millään näkemään. Kun pahin tunnepalo on ohi, niin asioista voidaan jutella ja rangaistus määrätä, jos sellainen on tarpeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

älkää vaan hyvät av-mammat sanoko, että te kannatatte jotain asiaa vain sen takia, että " joku" sanoo niin.... Käsittämättömän vähän mielipiteitä.

Eli että jos korotat ääntä, tietoisesti annat kiukkusi näkyä mutta se ei ota sinusta valtaa niin että sanot ja teet asioita joita jälkeenpäin joudut katumaan ja pyytelemään anteeksi. En minäkään tunteiden näyttämistä pahana pidä.

Tämä oppi on tullut mm. näiltä sivuilta. Vai onko kyseessä ilmiö keisari ilman vaatteita, kun on tämä hiljaisuus..? Näkemyksiä kehiin!

Itse näytän lapsille / nuorille suuttumukseni ja ärtymykseni, jos käyttäytyvät oikein huonosti, mutta en silti menetä kontrollia tai esiinny naurettavasti. Minusta on hyvä, jos osoittaa, että on suuttunut, mutta ei silti ole pelottava tai sitten hassu. Pitää siis pystyä hallitsemaan tilanne ja osoittaa se.

Joskus huudan ja joskus en. Riippuu asiasta. Kyllä lapsellekin opetetaan että kaikenlaiset tunteet on sallittuja ja saa näyttää.

Toki yritän suutuksissani olla vajoamatta lapsen tasolle..

näkisi, miten pystyy suututtamaan sinut, miten hänellä on valtaa käytökseesi. Toisin sanoen ihanteellista olisi pysyä aikuisena kun vastassa on lapsen kiukku.



Mutta olen osittain eri mieltä. On todella hyvä, että lapsi näkee välillä, että hänen tekosensa voivat aiheuttaa mielipahaa ja suuttumusta. Normaaleja tunnereaktioita, miten ihmeessä lapsi osaisi suhtautua niihin myöhemmässä elämässä jos ei koskaan näkisi sellaista kotona? Tai ainakaan normaalien tunnereaktioiden kohtaaminen ei olisi helppoa vaan lapsi saattaisi ottaa herkästi itseensä ihan turhistakin jutuista.



Kohtuus kaikessa tässäkin.

Minä en nimittäin ole koskaan harrastanut mitään rangaistuksia. Joskus vähän ärähdän, tosi harvoin. Lapset ovat hyvin kilttejä ja tottelevaisia ja puhe tuntuu menevän perille. En suhtaudu lapsiin myöskään kylmästi, vaan asioista keskustellaan. Neljä lasta on jo isoja koululaisia, nuorin 4-vuotias.

Vierailija

Äiti ei koskaan huutanut. Korotti vähän ääntä. Jos äiti oli oikein vihainen hän puhui hiljaisella äänellä ja rauhallisesti. Silloin pelotti tosissaan, kun tiesi, että kohta piestään piiskalla tai remmillä niin että ei hetkeen istuta.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat