Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Näin eilen kaupassa pitkästä aikaa lasten kautta tutuksi tulleen äidin. Olemme joskus vierailleetkin toistemme luona. Perhe on kiva ja heillä on monta lasta. Heillä on aina kovasti kaikenlaisia murheita, kuten lapsilla ikäviä kavereita (oikeasti on) ja rahasta todella pulaa. On heillä kuitenkin moni asia tosi hyvinkin. Oma siisti talo ja terveet lapset sekä vanhemmat rakastavat toisiaan. Tuntuu vain niin pahalta, kun on monta lasta ja heillä on tosi tiukkaa. Puhuvat itse siitä, kun rahat on vähissä. Jouluostoksilla nähtiinkin ja tuntui pahalta, että joutuvat niin tiukalla budjetilla ostamaan lahjoja. Jotenkin tuli sellainen olo, että itse saisin hyvän mielen antamalla heille joulurahaa. Toisaalta se voisi tuntua heistä pahaltakin ja jopa alentavalta enkä tahtoisi pahoittaa heidän mieltään. Hyvin he ovat raha-asiansa hoitaneet. En todellakaan tajua, miten ovat saaneet talon yms. hankittua niin pienillä tuloilla. Mietinkin, josko laittaisi postissa nimettömästi heille rahaa, mitenköhän siihen suhtautuisivat. Emme mekään mitään rikkaita ole vaan ihan tavallinen työssäkäyvä perhe (minä vielä osa-aikainen), mutta kyllä meillä hyvin rahaa on käyttää.

Kommentit (16)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ei olla niin läheisiä. 200 euroa on kyllä meillekin paljon, mutta uskoisin, että siitä olisi heille enemmän iloa. Jotenkin tuntuu, että 100:lla eurolla ei iso perhe saisi kovin paljon. t. ap

Mutta laittasin nimettömänä, ei kai se kiitoksen saaminen tärkeintä ole ja voi tosiaan ottaa loukkauksenakin. Ei sitten ainakaan sulle suutu tai tunne olevansa kiitollisuudenvelassa.



Kuoreen sitten ainakin nimi päälle jos laatikkoon tiputat, etteivät luule saaneensa kenenkää muun postia. Ja hyvän joulun toivotukset mukaan, niin ja nimettömänä siis.

kyllä pelasti sen hetken. Vieläkään en tiedä kuka on ollut asian takana. mutta oli ihna yllätys.

Mutta jos se kuka ikinä olikaan olis tullut antamaan käteeni tuon summan olisin varmasti kieltäytynyt tai ainakin miettinyt miten ihmeessä maksan takaisn. Nyt ei ole tuota murhetta miettiä . Joten jos aijot jotain antaa tee se nimettömänä, silloin kukaan ei jää kiitollisuudenvelkaan :)

Meillä on tiukkaa. Olisi ihana saada hyvää joulua-kortin välissä vaikka 10 euron seteli. Toivoisin kuitenkin, että lahjoitus tulisi nimettömänä. Muuten jäisi ikäänkuin " velkaa" rahan antajalle.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat