Vierailija

On niin paha olo, että on pakko itkeä tätä teille :-( Jos vaikka joku osaisi auttaa...



Meille tuli tänään mieheni kanssa hirveä riita koskien lastemme rankaisemista/opettamista kurittamalla. Mieheni oli läpsäissyt 3-vuotiastamme korvalle, koska tämä tuli kesken vauvan syöttämisen huitomaan ja häiritsemään isää ja vauvaa. Poika itki täyttä kurkkua, kun menin makuuhuoneeseen, ja kertoi, että " isi nipisti korvasta" . Kysyin mieheltäni, mitä tapahtui, ja hän myönsi tekonsa, mutta samalla antoi ymmärtää, ettei ollut voinut tehdä muutakaan. Eli ei mielestään tehnyt mitään väärää.



Järkytyin ja suutuin miehelleni todella paljon. Sanoin, ettei mikään ole tyhmempää kuin yrittää lyömällä opettaa lasta olemaan lyömättä. Sanoin, etten missään tapauksessa tule hyväksymään, että minun lapsiani kuritetaan fyysisesti ja etten voi antaa hänen koskaan eikä missään tilanteessa sitä tehdä. Mies siihen sitten tokaisi, että sitten varmaan aiot kasvattaa lapsesi yksin. Ilmoitin, että selvä, tuossa on ovi. Mitäpä tuohon muuta voisi sanoa enää?



Hetken rauhoiteltuani itseäni menin takaisin jatkaakseni keskustelua hiukan rakentavammin, mutta mies ei enää suostunut sanomaan minulle mitään. Leikki nukkuvaa. Puhuin siinä sitten yksinäni. Sanoin, että toivon hänen yrittävän miettiä, että onko hän todella niin heikko, aikuinen mies, ettei pärjää lapsen kanssa ilman väkivaltaa. Kerroin, kuinka pettynyt olen, koska olemme näistä asioista keskustelleet ennenkin ja olen aina luullut hänen olevan kanssani samaa mieltä. Sanoin, että toivon hänen pohtivan, mitä voisi asialle tehdä. Mies ei reagoinut mitenkään.



Olen niin maassa, etten osaa nyt enää tehdä tai sanoa mitään. Tiedän, ettei mieheni ole väkivaltainen tai aggressiivinen. Hän rakastaaa lapsiaan ja on aina pitänyt meistä kaikista hyvää huolta. En minä todellakaan häntä halua pihalle heittää, mutta miten ratkaista tämä asia?



Mieheni oli aikaisemmin sitä mieltä, ettei pienessä kurittamisessa (tukistaminen tms.) ole mitään pahaa, jos sen säästää " ehdottomiin pakkotilanteisiin" . Keskustelimme tästä asiasta ja kerroin hänelle, etten hyväksy mitään tuon suuntaista ja selitin hänelle kaikki mahdolliset syyt ja seuraamukset. Hän ymmärsi perusteluni ja oli kanssani samaa mieltä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että hän vain myötäili perhesovun nimissä eikä ollut tosissaan.



Mitä tehdä? Miten jatkaa keskustelua, joka heti alkuun meni ihan väärään suuntaan? Haluan ratkaista tämän asian, mutta kun tähän ei ole mitään kompromissiratkaisua! Se on joko-tai.

Sivut

Kommentit (25)

kerro miehellesi, että haluat jatkaa keskustelua, mutta tällä kertaa hänen ehdoillaan



anna miehelle puheenvuoro, ja se vaikein, pidä itse suusi kiinni, älä moralisoi, opeta tai nalkuta. Et saa mitään tietoa miehesi tunteista ja ajatuksista, jos puhut omat asiasi hänen päälleen. Nyt ei ole enää kiire minnekään, tilanne on jo ohi, ja sitä on aikaa selvitellä vaikka kuinka kauan.



Ei miehesikään välttämättä saa omia ajatuksiaan heti haltuunsa.



Älä provosoi miestäsi, ettei tule uutta riitaa, kun se keskustelu varmaan olisi aika tärkeää käydä

Ja mihin sen luunapin teho perustuu? Jos se ei satu, niin kipuunhan se ei voi perustua. Jos se taas perustuu siihen, että lapsi tietää, että olette tosissanne, niin eikö sitä tosissaan oloa voisi mitenkään muuten välittää?



Itse otin aika paljon luunappeja rankemmin selkääni lapsena, mutta olin silti täysin mahdoton. Kivun pelko ei siis estänyt ainakaan minua toimimasta haluamallani tavalla, joten vaikea uskoa, että niin vähäinen kipu, mitä luunapista syntyy, sen yhdellekään lapselle tekisi. Minä en vain voi ymmärtää, mitä järkeä luunappien antamisessa tai pienissä tukistamisissa on. Mahdoton uskoa, että niillä olisi mitään tehoa, jota muilla väkivallattomilla konsteilla ei olisi ja kuitenkin niitä käyttäessä astuu sen rajan yli, jossa omaa isoutta ja ylivoimasta fyysistä voimaa käytetään hyväksi lapsen alistamiseksi. Puhumattakaan siitä, että antaa lapselle erinomaisen esimerkin siitä, kuinka pienempiään saa kurmottaa. Ja minua ainakin pelottaisi, että jos antaisin itselleni luvan vähän tukistaa, niin joskus tekisin sen ei niin tyynenä ja rauhallisena ja käyttäisin enemmän voimaa kuin mitä olisin vakaasti harkiten ollut valmis käyttämään.



Harvoin muuten näkee ihmisten antavan niitä luunappeja rauhallisina ja harkiten ja viimeisenä keinona, että lapsi oppisi, että tielle ei saa juosta (ja kuka oikeasti luottaa siihen, että lapsi ei siitä luunapista huolimatta sinne juoksisi), vaan yleensä kyse on siitä, että vanhemmalta paloi pinna ja omaa raivoaan purkaakseen on vain niin helppo tarttua siihen lapsen tukkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Voi olla vaikeaa tossa tilanteessa myöntää tehneensä väärin, joten anna tilanteen rauhoittua, ja palaa sitten myöhemmin keskusteluun. Avaa keskustelu oikein, esim. sanomalla, että haluat asiallisesti keskustella tapahtuneesta ja että voisitte molemmat sanoa mielipiteenne asiasta enää riitelemättä.



Olen itse tukistuksen ja luunapin kannalla, jos tilanne joskus todella sitä vaatii. Itse olen molempia saanut, ja ne ovat lähinnä ärsyttäviä, ei kivuliaita ja opettivat kyllä olemaan riehumatta. Mutta olet oikeassa kun sanoit, että väkivallalla ei voi opettaa väkivallatonta käytöstä!

Olen joutunut luunappia käyttämään ääritilanteissa. Lapset kunnioittavat minua ja minä heitä.

Mutta mullapa ei olekkaan oikeestaan mitään valitettavaa...

Me vanhemmat tosiaan vedämme yhtäköyttä.

väkivaltaiseksi opetettuja. Älkää jatkako ketjua omiin lapsiinne! Minua ei ole kasvatettu väkivallalla, ja koen ajatuksenkin oman lapseni satuttamisesta kamalaksi. Eikä ole mitään ongelmia kasvattaa lasta ilman väkivaltaa, se on ihan höpöpuhetta että luunapit olisi millään lailla tarpeellisia. Ettekö ole katsoneet Supernanny-ohjelmia ja muita? Montako kertaa niissä on saatu todella väkivaltaiset lapset tokenemaan luunapeilla? 0 kertaa. Ette taida edes uskaltaa katsoa niitä ohjelmia...

Kannattaa miettiä tosiaan kohauttaako olkaansa jo ensimmäisen lyönnin kohdalla vai tekeekö vääryydelle jotakin. Minusta oli hyvä että ilmaisit miehellesi missä raja kulkee! Tottakai lapsi on kiinnostunut sisarestaan ja siitä mitä isä hänen kanssaan tekee. Oli erittäin väärin tuo isän teko! Turha paijata miehen päätä, paijaa lapsen. Miehelle tekisi varmaan hyvää jos ottaisi hetkeksi perheeseensä etäisyyttä, menisi vaikka punttisalille mätkimään pussia. Sano miehellesi että sinä tulet aina muistamaan mitä tapahtui ja jos se toistuu...Nosta syyte ja kytkin.



Meillä oli pitkään ihan sama tilanne. Luulen että miehen mielen muutti lopulta se yksinkertainen asia, että fyys. kurittaminen on laissa kielletty. Piste. Mitäs jos jättäisit moraalisaarnat sikeen ja toteaisit vain, että tässä ei kysytä kenekään mielipidettä vaan kuunnellaan Suomen lakia?

Olen minäkin lapsena luunappia saanut ja en ole traumoja saanut.

Mun mielestä luunapissa ei ole mitään pahaa kuhan ei lasta lyömään rupea.

ja nyt näytät hänelle ovea, koska kerran läpsäisi lastanne korvalle?



Oletkohan hieman kohtuuton?

Varmaan miehesikin katuu, mutta et todella tee hänen oloaan helpoksi, jos menet hänen viereensä harrastamaan yksinpuhelua, kun hän selvästi itsekin pohtii tapahtunutta mutta ei osaa eikä halua pukea sitä sanoihin.



Ei kaikkia asioita tarvitse ratkaista juuri siten, kuin sinun mallin mukaan ne tulisi ratkaista.



luunapilla ei edes vahingossa voi saada aikaan mitään vakavaa. Olen itse 70-luvun lapsia ja tukkapöllyjä sekä luunappeja aikoinani ansaitusti saanut enkä ole mitään terapioita näihin tarvinnut. Pahoinpitely on täysin eri asia, enkä sano että näitä luunappejakaan tarvitsee joka tilanteessa viljellä, mutta on tilanteita jossa ovat paikallaan ja piste. Kyllähän se niin on että suomalainen kasvatus on kaikenkaikkiaan liian vapaa ja jälki näkyy..

Minua ainakin säikähdytti, kun huomasin läpsäyttäväni nuorempaa lastani. En tiedä mistä omasta lapsuudestani se kumpusi, sillä olen kyllä äitinä ollut tosi rauhallinen eikä esimerkiksi esikoisen kohdalla ole kertaakaan tullut tilannetta, että mitenkään olisin tarvinnut fyysistä kuristusta. Tämä tyttäreni läpsäiseminen (tosi kevyt, onneksi, mutta sellainen, jonka vain tein, en siis päättänyt tehdä) sai minut todella ihmettelemään itseäni. Jos mieheni olisi nähnyt sen ja tullut täydellä höyryllä tuomitsemaan minut (minkä olisin ansainnut) en luultavasti olisi voinut kauhistella sitä yhdessä hänen kanssaan vaan jotenkin lapsellisesti puolustautunut tai vetäytynyt. Sitä piti miettiä pitkään itsekseen. - Ikävää on, että tuo läpsäisemisen olo tuli minulle pian uudelleen. Sain sen estettyä ja sen jälkeen moista ei ole ilmennyt.

Meillä meinasi vuosi sitten karata mopo käsistä uhmaikäisen lapsen kanssa. Kun luunappi annettiin, niin sen jälkeen lapsi totteli ja oli kiltisti. Sitten keskustelimme asiasta mieheni kanssa ja totesimme ettemme halua kasvattaa lapsiamme väkivallan avulla ja näin opettaa lapsiakin käyttämään väkivaltaa. Itse olen saanut lapsena luunappeja, tukkapöllyä ja piiskaakin ja nämä kaikki vain lisäsivät uhmaa vanhempia kohtaan. Sitä uhmaa ei kuitenkaan uskaltanut näyttää vanhemmille ettei taas saisi luunappia huonosta käytöksestä... Näin ne tunteet sitten patoutuuu sisään! Meillä ei enää käytetä minkäänlaista fyysistä kuritusta ja voin sanoa että sekä vanhemmat että lapset ovat varmasti tyytyväisempiä tilanteeseen.



sillä meillä oli vastaava tilanne, sillä erotuksella, että läimäyttäjä oli lapsen isoisä. Lapsemme oli puraissut isoisää, mitä ei tietenkään saisi tehdä. Olin tuosya läpsäisystä todella syvästi järkyttynyt, sillä meidän kasvatusmenetelmiimme ei kuulu luunapit, lyäpsäisyt eikä mikään vastaava. Kaikkein eniten minua ihmetytti isovanhempien perustelu tälle lyönnille, se oli " oppii ettei saa lyödä" ..Hmm...Mikäköhän se mallin merkitys on lasten kehityksessä. Se on se mikä eniten vaikuttaa, malli. Okei, jos lasta rankaistaan lyömällä, hän alkaa varmasti pelätä tätä lyöjää ja on ehkä kiltisti häntä kohtaan, mutta alkaa aivan taatusti käyttää itse lyömistä toisten ihmisten kanssa. Väkivalta synnyttää aina lisää väkivaltaa.



Saimme onneksi sanottua kantamme (mikä ei ole aina helppoa), eli me emme tuollaisia menetelmiä käytä, emmekä salli, että muutkaan käyttää lapsellemme. Meillä käytössä muut konstit, mm. jäähypenkki, mikä toimiikin hyvin.



Koita vielä keskustella miehesi kanssa asiasta. Minäkin olen sitä mieltä, että jos joutuu jo 3-vuotiasta pitämään kurissa väkivalla, niin mikäköhän on tilanne, kun lapsi on murkkuiässä? Väkivalta synnyttää aina lisää väkivaltaa. Ja aika vaikea on vetää rajaa siihen, mikä olisi tällainen äärimmäinen tilanne, jossa väkivalta olisi sallittu. Kun miehesi siis sitä mieltä, että äärimmäisissä tilanteissa saisi kurittaa. Uskon, että vähitellen alkaa kurittaa pienemmistä ja pienemmistä asioista. Kysy mieheltäsi, onko hänestä sallituta myös läpsäistä aikuista? Tätä en itse ymmärrä sitten millään, että kun suuri osa ihmisistä hyväksyy lapsen fyysisen kurittamisen, mutta ei aikuisen kurittamista. Miksi pientä lasta, melko puolustuskyvytöntä saa näiden ihmisten mielestä lyödä.





Kysy vielä mieheltäsi, haluaako hän, että lapsenne tulee aikuisena kunnioittamaan häntä isänä? Pelosta voi syntyä tottelevaisuutta, mutta ei synny aitoa kunnioitusta.



Kuten sanoinkin, keskustelu lähti alusta asti menemään väärään suuntaan, ja nyt haluaisin korjata asian. Ja tarkentaisin sen verran, että se oli kyllä mieheni, joka ilmoitti, että saan kasvattaa tästä lähtien lapseni yksin ja siksi käskin lähteä sitten menemään. Mutta samapa tuo, tyhmää uhoamista kummaltakin.



Varmaan olen rasittava, joo, mutta tämä asia on kyllä sellainen, että sen on mentävä juuri niin kuin minä haluan. Joko saan miehen tajuamaan asian, tai sitten hän oikeasti saa lähteä menemään. Ei kyse ole siitä, että hän tekin kerran virheen, vaan siitä, ettei hän ilmeisesti ymmärrä, että se oli virhe.



Ap

Vierailija

Vain sairas ihminen pahoinpitelee puolutuskyvytöntä lasta.Itseäni ei kasvatettu väkivallalla ja hyvä empaatttinen ihminen musta tuli.Miettikää että joku teitä metrin pidempi ihminen lyö.Mikä ihmisiä vaivaa.Lapset eivät unohda kokemaansa väkivaltaa ikinä.

Vierailija

Tuon takia olen kohdellut vanhuksia kaltoin vastalahjana kaikesta tarpeettomasta kurista koko heidän elämänsä aikana. Jos aikuinen ei ymmärrä että kurilla on tarkoitus puuttua asioihin joilla on oikeasti väliä eikä mihinkään kakkapyllypuheisiin hän tarvitsee mielialalääkistyksen

Vierailija

Mitä enemmän sitä tapahtuu sitä enemmän jaan lapsille kiellettyä tietoa. Olen tuosta hyvästä hakenut holhoutta vanhuksille pitäen heitä nälässä ja syyttäen heidän kasvatteja perinteistään. Röyhkimyksiin kuten lainsuojattomiin tulisi voimat käyttää eikä oppimisvaikeuksista kärsiviin lapsiin. On epäoikeudenmukaisen kurin vika että maailmassa on terrorismia

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat