Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Oliko synnyttäminen sellaista kun olit kuvitellut? Huomasin, että täällä on raskaana olevia joiden esikoisen laskettu aika on vasta joskus puolen vuoden päästä ja nyt jo ovat kovasti synnyttämässä oikein. Mietin, että näinköhän sitten synnytys kuitenkaan on sellainen kun etukäteen kuvitellaan ja suunnitellaan. Minulla ainakin ensimmäinen synnytys oli kaikkea muuta kuin olin kuullut. Kaikissa valmennuksissa ja kirjoissa kerrottiin, että miltä supistukset tuntuvat ja miten niitä voi helpottaa lämpimällä vedellä ja hengittämällä oikein ja tarvittaessa voi käyttää kipulääkkeitä. Toisaalta olin kuullut naisten " armeijatarinoita" , että veret lentävät ja miehet pyörtyy ja valot vilkkuvat ja pillit soi. Mikään ei pitänyt paikkaansa. Ensinnäkin supistuskipu oli paaaaaaaaljon pahempaa kuin olin kuvitellut, yhdessä vaiheessa jo tuntui, etten selviä, mutta niin vain selvisin. Synnytys ei mennyt oppikirjojen mukaan, mutta terve lapsi syntyi. Toiseksi olin yllättynyt miten harmoninen olo on itsellä ja miten hyvä fiilis oli salissa muutenkin. Valot oli hämärretty, soittokellojen äänet kuuluivat vaimeana musiikin takaa, kätilö puhui rauhallisesti, ei ollut kiire mihinkään. Kätilöt ovat olleet kaikissa synnytyksissäni aivan ihania ihmisiä. Ei tulisi mieleenkään haukkua ketään heistä, vaikkei heti kaikkien kanssa synkannytkaan. Kunhan tutustuimme ja kerroin toiveistani, niin olimme loppuajan samalla aaltopituudella. Minulla ei siis ollut mitään hirviökätilöä, mistä täälläkin pelotellaan, enkä ole sellaista kenelläkään kuullut olevan. Loppuyhteenvetona voin sanoa, että synnytys ei vastannut ennakkokuvitelmiani. MItes muilla?

Kommentit (14)

Synnytyksessä yllätti kivun voimakkuus. Luulin että kipua voi jotenkin hallita tai työntää taustalle. En tiennyt että niin kovaa voi sattua.



Kätilöiden sympaattisuus yllätti, ei kaikki ehkä ihan mun suosikki-ihmisiä olisi siviilissä, mutta ehdottomasti ammattilaisia paikallaan.



Ja viimeisenä: sen ilon ja onnen suuruus kun vauvan saa syliin, yllätti eniten.

Minulla on yksi synnytys takana. Olisin odottanut kivun olevan voimakkaampaa. Jos olisin jäänyt kotiin siihen asti, etten enää kestä ilman kipulääkettä (sinänsä erikoinen ohje, itse ainakin toivoin päärjäni kokonaan ilman kipulääkettä, jos mahdollista), kotiin olisi syntynyt ;) No, pienoinen kärjistys, mutta " sietämätöntä, kauheaa kipua" ei tullut. Ehkä asiaan auttoi myös asennoitumiseni kipuun positiivisena osana synnytystä. Toinen yllätys oli, että ponnistaminen oli todella rankkaa. No, siinä vaiheessa olin puolimakaavassa asennossa, ehkä olisi ollut muussa asennossa vähemmän raskasta...

Joka tapauksessa upea kokemus.

Erikoista oli myös mielestäni, että vaikka supistukset tuntuivat minulla vatsassa (myöhemmin myös selässä ja reisissä), auttoi tuohon kipuun ristiselän hierominen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ensimmäinen oli kaksossynnytys ja siihen valmistauduin juuri peläten kaikkea pahinta. Kivun ajattelin olevan sitä maailman pahinta ja hirventä kipua ja muutenkin valmistauduin siihen että menee kauan ja mon asia riskisynnytyksessä voi mennä pieleen.



SYnnytys oli nopea, vajaa 6h ja kipu oli todellakin tosi siedettävää. Eihän se mitään mukavaa ollut, mutta paljon helpompaa kuin olin kuvitellut. Ponnistus olikin sitten se helpoin osa, vaikka sitä olin pelännytkuin hullua. Molempien ponnistukset menivät hyvin, 33m in ja 6min. Synnytyksen jälkeen en voinut uskoa kuin helppoa se oli.



Tähän seuraavaan synnytykseen lähin sitten odottaen että kipu on siedettävää ja kaikki muukin on ihan iisiä..:) No se olikin jotain ihan muuta, supistukset olivat järkyttäviä ja tunsin ekaa kertaa että kuolen ja että en vain jaksa. Ihan kamalaa, synnytys kesti 3,5h, mutta kipu oli suoraan traumatisoivaa.. Vieläkään en oikein pysty ajattelemaan synnytystäni, aikaa reilu 2kk. Onneks epiduraali vei edes hetkeksi kivun pois, ainakin osittain.



Eli mulla ei kummatkaan synnytykset vastanneet odotuksia. Ensimmäinen oli helppo kauhu odotuksista huolimatta ja toinen järkyttävä vaikka odotin siitä suht miellyttävää kokemusta. Jos joskus nelosta mennään synnyttämään, mieleen vain nousee mitä kamalaa se kolmas kokemus voikaa eteen tuoda.

olin valmistautunut elämäni helvettiin kipujen suhteen ja muutnekin kaikista pahimpaan mitä ajatukset saattoi keksiä.

joten ei vastannut sitä mihin olin valmistautunut vaan oli miljoona kertaa helpompi :) muutenkin oli paljon nopeampi ja ponnistusvaiheen oli kuvitellut helpommillaankin olevan jotain paljon kamalampaa ja pitkäkestoisempaa.



eli neuvona ensisynnyttäjille sanoisin että ajatelkaa ja valmistautukaa pahimpaan, niin vaihtoehdot on että joko kaikki tuntuukin ihanan helpolta tai sitten olettekin jo valmistautuneet juuri siihen mitä tuli. (tietty aina on sellaisia tilanteita joita ei pysty kuvittelemaan)

Odotin kivun tulevan hurjempana ja sietämättömämpänä ja kuvittelin synnytystilanteen olevan jotenkin " hätäisempi" , että henkilökuntaa pyörisi ympärillä vähän väliä ja että kaikki olisi jotenki kliinistä ja sairaalamaista.

Kipu oli kyllä aivan järjettömän suuri ja puristinki miestä kädestä välillä liianki kovaan, mutta silti se kipu oli jotain aivan ihmeellistä ja erilaista ku mikään muu koskaan. Ennakkokuvitelmista poikkesi myös oma käyttäytymiseni. Ajattelin, että olisin paljon äänekkäämpi tai jotenki äkäinen tai muuten vaan kaikista tv-sarjoista tuttu kiroileva raivoava akka, mutta taisin kyllä käyttäytyä oikein siivosti enkä kyllä tosiaan hetkeäkään edes miettinyt, mitä tein missäkin vaiheessa vaan toimin aina sen tunteen mukaan, mitä kipu pisti tekemään.



Ponnistusvaihetta pelkäsin etukäteen paljon lähinnä siksi, että olen melko liikunnallinen " normaalitilassa" , mutta raskausaikana liikunta jäi, väsymyksen/pahoinvoinnin/supistelujen takia, joten pelkäsin, etten jaksa ponnistaa vauvaa ulos. Mutta sitten kun oltiin tosipaikan edessä, niin tuntui, että olen elämäni voimissa. Järettömän rankkaa hommaahan se on, mutta sen jälkee oli oikeestaa vaan fiilis, että hitto ku oli hyvä treeni! ;D



Seuraavaan synnytykseen lähden ehkä suurempien ennakkokuvitelmien kanssa, koska viimeksi kaikki meni jotenki paremmin kuin olin kuvitellut, niin nyt toivon tietysti, että tämäkin sujuu yhtä hyvin, mutta toivottavasti en kuvittele tulevasta liian ruusuista tapahtumaa..



S rv 24+

en kauheasti ajtellut synnytystä etukäteen. Sen kuitenkin päätin jo alussa etten tee mitään suunnitelmia, koska eihän minulla ole mitään käsitystä koko asiasta. Luotin siihen että kätilöt kyllä kertovat mitä pitää/kannattaa tehdä. Kipua " kieltäydyin" ajattelemasta laisinkaan, sen näkee sitten mitä se on. Pari kaveria synnytti 7 ja 4 vkoa ennen minua mutta niiden tarinat pistin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

No, sitten kun pääsin tositoimiin, homma meni aikasat " leppoisasti" ! Sain kohdunkaulan puudutuksen ja se vei kivut (jotka eivät kerenneet mitään supertuskaisia ollakaan!) aivan kokonaan noin tunniksi. Uusinta puudutusta en sitten kerennyt enää saamaan kun piti jo alkaa ponnistaa. Ponnistus kesti 25 min ja vauva syntyi 4h sairaalaan tulon jälkeen. Eka lausahdus oli että tulipa se helposti!

Eli minun kohdalla voinee sanoa ettei ainakaan tullut mitään suuria yllätyksiä!

Monet ihmiset osaavat kuvitella tilanteita realistisesti, vaikka jotkut muut olisivat joutuneet huomaamaan etteivät ole osanneet.



Kipuun ei kuollut, olin varautunut kovaan kipuun ja sain positiivisesti yllättyä, että kuvitelmassani se kipu oli pahempaa kuin oikeasti olikaan. Tiesin etukäteen, että koskee mutta siihen kipuun ei kuole, ja hengissä selvittiin. Minun " suunnitelmiani" kritisoitiin täällä kovasti, itsekin jo alkuraskaudessa aloin asioita miettiä vaikka en mitään suurempia suunnitelmia tehnyt vaan nimenomaan lähtökohtana oli synnytyksen vastaanottaminen sellaisena kuin se on. Ja synnytykset ovat yksilöllisiä. Toisilla roiskuu kaikki eritteet, sitäkään en voinut etukäteen tietää ja se oli aivan sivuseikka, pääasia oli että vauva syntyy.

Kiitos äitiliini!



Esikoiseni synnytys ei vastannut millään lailla ennakko aavistuksia, kipu oli kammottavaa ja loppujen lopuksi hätäsectio.



Toisen synnytys jännitti ihan kauheasti, ja olin valmistautunut ihan pahimpaan. toisin kävi, kakkoseni syntyi lempeästi ja helposti.



Kolmonen sitten käynnisteltiin 34 pv yli lasketun, aamulla aloitettiin juuri tuolla pelätyllä sytotecillä, koko päivänä ei tapahtuntu mitään muuta kun kovat menkkakivut päällä, yöksi sitten sain jotain kipulääkettä ja nukahdin, olisivat antaneet unilääkkeekin mut kieltäydyin siitä. no aamuyöstä alkoi supisteleen ja 1h45min ekasta supparista oli lapsi syntynyt. Tuo viimeisin oli raju ja nopea mutta ei tehnyt vaurioita.



Neljättä odottava Sederiina rv 17+2

Luin kaiken mahdollisen synnytyksistä ja psyykkasin itseäni kamalaan kipuun, johon meinaa kuolla...Kipu pysyikin omilla konsteilla hanskassa ja kun olin varautunut pitkään ensisynnytykseen niin koko homma kestikin vain viisi tuntia. Sanoisin että toisen synnytykseni kivun määrä oli sama, mutta kaikki tapahtui vain niin nopeasti että olin hetken aikaa aika kipeänä, ääntä tuli käytettyä aika reippaasti. Mutta sitten olikin taas vauva kainalossa. Toisen synnytykseni piti olla suunniteltu kotisynnytys, mutta kätilöni ei päässyt paikalle ja jouduin sairaalaan. Siinä mielessä tämä toinen synnytys ei vastannut ennakkokuvitelmiani. En myöskään ehtinyt altaaseen, vaikka pääsin sairaalassakin allashuoneeseen.



Mielestäni synnytykseenkin kannattaa valmistautua huolella vaikka kaikki ei suju aina niin kuin olisi toivonut. Toinen juttu on tietysti imetys, siitä ei voi varmaan koskaan tietää liikaa. Itselläni oli ainakin kovasti ongelmia esikoisen imetyksessä ja imetysohjaus sairaalassa ei ollut kovin hyvää.



Synnytyskipu oli minulla aika kokonaisvaltaista, ei ollut miehelle mitään hierottavaa kohtaa vaan halusin vain olla ihan rauhassa. Sitä ei oikeastaan voi tietää ennen synnytystä, missä supistukset tuntuvat. Itselläni liikkuminen helpotti kovasti, ramppasin oikeastaan koko ajan, ystävälläni taas supistukset tuntuivat selässä ja hieronta ja kaurapussit auttoivat, kylkiasento oli hänellä paras. Mistähän muuten johtuu, että ihmisillä tuntuu supistukset niin eri paikoissa?



Esikoisen synnytyksen jälkeen oli tunnelma, että eihän se nyt ollut ollenkaan niin kamalaa kuin on annettu ymmärtää. Olin lähtenyt sillä mielellä synnyttämään että kipu on karmiva, mutta olin sitten positiivisesti yllättynyt että se olikin ihan kestettävissä ammeen ja ilokaasun avulla. Toisaalta itse olin uumoillut kivun olevan sitä mitä se sitten olikin, mutta varauduin siis henkisesti pahimpaan. Kakkosen synnytys oli sitten vielä positiivisempi kokemus, ensimmäisen vaiheen viimeiset 30 min kivut olivat todella kovat, mutta selvittiin siitäkin koska pahin aika kesti vain noin vähän aikaa. Ponnistusvaiheen luulin sattuvan todella paljon, mutta se ei sattunut käytännössä yhtään koska alapää oli jotenkin turta jo siihen mennessä etten edes tuntenut kun vauvojen päät syntyivät.

luulin et helpompaa ois ollu, kun puhuttii et hegittää supistusten aikaan oikein niin ei satu niin paljoa ja epiduraali on taivas ja kivut lähteen jne. kun supistus tuli se on oli niiiin helv.moinen kipu ettei siinä voinu hengitellä saatika kävellä ympäri salia vaa olla paikallaan vaa sängyllä ja toivoa et se menee ohi, kuuluisaa epiduraalia odottelin ja kun sen sain niin ei mitään tehoa, paitsi supistukset harveni mutta sitten jo laittettiinki tippaa jotta niiden väli ei ollut kun 30 sekuntia..huh huh

ponnistus vaihe kesti 50min ja oli kauheeta, kaveri oli just kertonut kk sitten että ponnistu 3 ponnistukseela joten kuveittelinha minäkin et ponnistan niin, no eipähän tullut ku varmaa 40 ponnistuksella vasta ja oli kauheeta kun en saanut vaan lasta ulos, vaikka pää punasená karjuin ja työnsin mutta ei vaan tullut, lisäksi oli tyly kätilöki joka huokaili koko ajan että enkö nyt saa jo ponnistettua...sitten vihdoin kuin leikkasivat epparin nii johan sain tytön ulos.

eli kauhee kuva jäi ja vannoin jo sairaalassa että tänne en enää tuu, nyt oon sitä mieltä et kaipa sinne vois mennä jos vaan pääsen ensin juttelee ja käymää läpi synnytystäni jonku ammattihenkilön kanssa.

Ekan synnytyksen jälkeen salissa sanoin miehelle ja kätilölle ihan euforisena, että olisin valmis synnyttämään vaikka saman tien uudestaan. Ja niin tosiaan olisinkin. Minullakin oli tosi rauhallinen ja kaunis synnytyskokemus, kätilöt olivat ihania ja kannustavia, olo oli lähes koko ajan levollinen ja hyvä.



Toinen yllättävä asia oli synnytyksen kesto. Synnytyssupistukset kestivät 28 tuntia ja ennen näitä oli säännöllisiä supistuksia ollut jo toiset 12 tuntia, sitten tuli 2 tunnin tauko ja alkoivat uudestaan. Olin suunnitellut pysyväni mahdollisimman kauan kotona, mutta eihän sitä voinut. Vietin salissa 16 tuntia ja kun vauva syntyi en ollut nukkunut kahteen vuorokauteen. Yllättävää oli myös se, miten virkeäksi silti itsensä tunsi. Ekasta synnytyksestäni siis puuttui kokonaan se vauhti ja dramatiikka mitä telkkarissa joka synnytykseen liittyy ja jota olin jotenkin kuvitelmissani odottanut.



Toinen synnytys yllättikin nopeudellaan. Tällä kertaa vietin salissa vain 1,5 tuntia ja siinä jäivät eväät syömättä ja musiikit kuuntelematta. Olin yllättynyt siitä, että vaikka synnytys oli nopea, supistukset eivät missään vaiheessa olleet kipeämpiä kuin ekan synnytyksen tehottomat supistukset, melkein päinvastoin. Itse asiassa yhdessä vaiheessa (puoli tuntia ennen ponnistusvaihetta) huolehdin miehelle, että synnytys on varmaan pysähtymässä, kun supistukset eivät tunnu missään!



Eli olen ollut onnekas ja minulla on ollut kaksi hyvin mennyttä, helppoa synnytystä. Nyt odotan kolmatta ja välillä hirvittää, kun tuntuu, etten enää kolmatta kertaa voi olla yhtä onnekas.

Vielä piti kirjoittaa kätilöpuolesta, eli etukäteiskuvitelmissani en tajunnut kuinka ammattilaisia kätilöt todella ovat. Ainakin kohtaamani kätilöt vakuuttivat jo olemuksellaan, että homma on heillä hallussa ja he tietävät mitä tekevät. Vaikka itsekin halusin tietää etukäteen jotain synnytyksestä mm.kivunlievityksistä enemmän kuin valmennuksessa kerrottiin, niin kuitenkin olin helpottunut ettei mun tarvinnut siellä " päsmäröidä" ollenkaan eikä olla huolissaan että osaako kätilö hommansa. Itse vaan kerroin mitä haluan ja niin tehtiin ja jos sovitusta poikettiin niin ensin keskusteltiin asiasta. Alkuasetelmani kätilöitä kohtaan oli hieman negatiivinen ennen synnyttämään menoa. Mutta tapaamani kätilöt olivat todella ammattitaitoisia ja ystävällisiä.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat