Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Olen ajautunut elämässäni ihan kamalaan tilanteeseen, tahtomattani. Olen aina ajatellut olevani moraalisesti kunnollinen ja nytpä en sitä sitten olekaan, minulla on toinen mies. Niin vain kävi, että olin tanssimassa tyttöjen kesken ja eteeni tupsahti ihanaakin, ihanampi mies. Vaihdoimme puhelinnumoiroita ja siitä alkoi nyt jo kolme kuukautta kestänyt soittelu ja tapaamiset. Nyt olen korviani myöten ihastunut tähän toiseen ja tuntuu, että mikään muu ei merkitse kuin tämä mies elämässä jotain.

Mutta, palataanpa aikaan ennen tämän uuden miehen kohtaamista. Minulla on aviomies ja kaksi lasta, 5- ja 7 -vuotiaat sekä 2-vuotias taapero. Parisuhde on heilunut ylös ja alas ja viimeisimmän lapsen jälkeen sen sitten totesin, että olen parisuhteessa yksin! Hoidan lapset, kodin ja huolehdin koko perheen asiat, kirjaimellisesti aivan kaikki. Mies on se neljäs lapsi. Tilanne ottaa päähän valtavasti, kun ei toinen osallistu eikä tue elämän eri vaiheissa. Tämä toinen mies taas on toista maata.... Nyt kevään katsomme toisen miehen kanssa, miltä tilannauntuu ja teemme sitten ratkaisun. Lasten kannalta asiaa hankaloittaa se, että tämä toinen asuu reilun sadan kilometrin päässä. Lisäksi meillä on nykyisen miehen kanssa yhteinen omakotitalo. Mitä tehdä, auttakaa, kertokaa kokemuksianne. Nyt on pää kyllä niin sekaisin kaikesta, että valoa ei tunnelin päässä tunnu olevan, koska teki niin tai näin, aina joku kärsii. Ajattelenko vain itseäni vai mitä?

Kommentit (19)

Mielelläni vastaisin sinulle, voisin ehkä auttaakin. Onko se mahdollista ilman yleisöä?

Kiitos kirjoituksistanne cokeri, viljonkka, nurse, 310595 ja alabama.

Niin se on tässä kuin monessa muussakin asiassa, että turha edes kuvitella saavansa tukea keltään joka ei ole joko itse kokenut samaa tai sitten monia tapauksia nähnyt terapeutti.

Etsi itsellesi molemmat, tarvitset niitä riippumatta ratkaisuistasi.

en milläänmuotoa pidä hyväksyttävänä tämänhetkistä toimintaasi, siis miehesi selän takana vehkeilyä. Pettäminen ei kuulu parisuhteeseen oli suhde millainen tahansa.



Kun parisuhde on omasta mielestä kaluttu loppuun, päätös sen lopettamisesta pitää tehdä " ilman hätävaraa" .Sillä vain ja ainoastaan silloin tietää ettei parisuhteen jatkumiselle ole mitään edellytyksiä.



Olen sitä mieltä, että ihmisellä pitää olla selkärankaa tehdä päätökset ja pysyä niissä silläkin uhalla, että se päätös olisikin myöhmmin osoittaunut vääräksi.



Se miten tällä hetkellä kohtelet miestäsi ei missään nimessä ole oikein. Mikä meitä ihmisiä vaivaa kun rehellisyys ja avoimuus ovat " epämuodikkaita" . Jos kysyt mielipidettä sinusta ihmisenä se todellakin on painokelvotonta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

...on yritetty. Mutta, jos minä olen aivan aina sekin osapuoli, joka on yrittänyt järjestää sitä kahdenkeskistä aikaa hommaamalla lastenhoitajat ja sitten varannut ja hoitanut matkajärjestelyt ym. niin muuten ei sitten mielestäni ikinä mihinkään mentäiskään. Olen väsynyt, turhautunut tähän meidän arkeen, jossa toinen ei osallistu eikä huomioi. En vaadi prinsessan kohtelua, vaadin miestä isolla M:llä, joka ottaa vastuuta arjesta myös! Itse olen mielestäni tehnyt tämän parisuhteen eteen kaiken ja vielä enemmänkin, mutta nyt tämän kolmannen lapsen myötä olen huomannut päivä päivältä enemmän, että paitsi hoidan lapset hoidan myös miehen. MIelelläni luen edelleen kokemuksia, puolesta ja vastaan. Kiitos.

lapsetkin osaavat kyllä näyttää mieltään. Heiltä kun ei ole kysytty, miltä tuntuu, kun äiti päättää heittää isän mäkeen, ja ottaa uuden hemmon tilalle. Uusi isäpuolikin tuppaa saamaan höykytyksestä osansa. Varsinkin tuommoinen 6v osaa olla jo aika näppärä sanoissaan ja kyselyissään. Lapset voivat hyvin nähdä tilanteen ihan eri tavalla, asettua jätetyn puolelle, sekä tuntea, että toinen vanhempi on tehnyt tosi väärin.



Vaikka miehesi ei varsinaisesti mustamaalaisi sinua, et voi olettaa, että hänen versionsa teidän erosta on joku klassinen " äiti ja isä vain lakkasivat rakastamasta toisiaan" . Hän voi hyvin sanoa, että äiti ei tykännyt isästä, vaan tykkäsi enemmän " jussista" .



Tohtori Phil kaikessa viisaudessaan on joskus sanonut, että ihmiset yleensä aliarvioivat eron tuomaa tuskaa. Siitä huolimatta, että heistä on ennen eroa tuntunut siltä, että se onneton liitto on suunnilleen kamalinta koko maailmassa. Ja näin siis silloin, kun avioliittoon ei ole liittynyt mitään pahoja juttuja.



Ehkä olisi paras kertoa miehellesi siitä, että katsot teidän suhteenne tulleen siihen pisteeseen, että mikäli muutosta ei tule, on paras erota. Yksi asia kerrallaan on helpompi hoitaa.



Tämän sanon sillä kokemuksella, mitä itselläni on eronneen miehen kanssa yhteen menemisestä.

Mä olen pähläillyt mun omaa elämäntilannetta jo kauan ja kirjoituksesi kuulosti ihan minulta vuosia sitten...Olin onneton avioliitossa ja löysin seikkailujen jälkeen ihanan miehen...erosin ja niin kuin muutkin tuolla sanoivat,niin alku huuma on niin huumaavaa,etten nähnyt uuden miehen vikoja...En kadu eroani,mutta onneton olen tässäkin liitossa...

Mieti tarkkaa ja tee kaikkesi ja vielä vähän lisää...mutta älä tyydy olemaan onneton.

etkö koskaan ole kuullut että ruohikko on vihreämpää aidan toisella puolella!! ?

(gräset är alltid grönare på den andra sidan staketet.)



teillä menee ny huonosti, ja se toinen mies on niiiiiin ihana, mutta entäs sitten jos jätät miehesi, muutat yhteen sen toisen miehen kanssa ja huomaat ettei se mies ollutkaan niiiiiiin ihana kun luulit.

Sitten istut yksin..Mieti TARKASTI ennen kun teet mitään typerää.

Kiitos vastauksista ja mielelläni luen vieläkin, jos vielä löytyy kohtalotovereita. Sen verran uudesta miehestä, että hänelläkin takana pitkä, jo katkennut suhde, ei lapsia. Nyt olisi valmis perustamaan perhettä ja lapset eivät ole hänelle rasite. Mutta, tiedän, meni niin tai näin tämä suhdesoppa, helppoa se ei tule olemaan. Siksi toivonkin saavani vertaistukea, kuinka olette selvinneet, jos olette jääneet suhteseen entä jos olette lähteneet uuden mukaan. Kiitos jo etukäteen, toivottavasti innostut jotain kirjoittamaan minulle!

Ymmärrän tilanteesi, mutta silti toimit niin väärin kuin vain olla ja voi.

Jos olisit rehellinen sekä itsellesi, niin lopettaisit meneillä olevan suhteesi ja hoitaisit ensin asiat kuntoon nykyisen miehesi kanssa.



On selvä, että kun on suhde meneillään toisen kanssa ja ihastunut, niin et pysty tekemään mitään aitoja ja rehellisiä päätöksiä tai yrittämään mitään konkreettista parannusta miehesi kanssa.



Miehesi ja lastesi, ja myös itsesi vuoksi, toivon, että lopetat meneillä olevan suhteen, mikä tietysti ei varmasti ole helppoa, mutta takaan, että on sen arvoista. Keskityt toistaiseksi omaan perheeseen ja mieheesi. Kerrot rehellisesti miehellesi missä mennään ja mitä tunnet ja toivot.



Ja jos ei esim. puoleen vuoteen (tai vuoteen) ole tapahtunut muutosta parempaan, niin sitten eroat. Ja lähde sitten vasta katselemaan uusia kuvioita.

Ajattelitte katsoa miehen kanssa kevään ja päättää sitten - ellei oma miehesi saa sitä ennen tietää toisesta miehestä ja tee ratkaisua puolestasi. Tai jostain muusta syystä päätä jättää sinua.



Kertomuksesi kuulostaa jotenkin aika naiivilta ja ihastuksen sokaisemalta. " Toinen mies on toista maata" , ja että teillä on mennyt huonosti miehesi kanssa koska hän on heittäytynyt myös lapseksi, ja päätit sitten alkaa purkamaan ongelmianne ottamalla toisen ukon itsellesi. Avioliittoa tai avosellaistakaan tuskin pelastetaan ottamalla ulkopuolisia rakastajia.



Se kuulostaa myös tyypilliseltä kertomukselta siitä, kuinka oman suhteen ongelmia paetaan vaihtamalla kumppani uuteen. Noinhan se usein menee. En väitä, että oma miehesi olisi ollut ihannemies ja syytön suhteenne alamäkeen, mutta asiat voi hoitaa myös muulla tavoin. Onnea valitsemallasi tiellä, sillä sitä tulet tarvitsemaan. Edessä on ikäviä välienselvittelyjä nykyisen ja ehkä myös uuden miehen kanssa, lasten elämän järkyttämistä sun muuta. Toivottavasti selviätte - ja erityisesti lapset selviytyvät - mahdollisimman vähillä kolhuilla. Pahoittelen suorasukaisia sanojani, mutta jos ihminen on tuossa " ongelma" tilanteessa, hän on siinä ihan omaa syytään.



Ei käy kateeksi tilanteesi. Kannattaisiko yrittää keskustella miehesi kanssa miltä sinusta tuntuu suhteessanne ja mitä suhteelta haluat ja mitä miehesi haluaa ja odottaa(rakentavasti, ei syyttelevästi). Jos kuitenkin olet onneton ja koet hoitavasi suhdettanne/lapsianne yksin,eikä keskustelu auta tilanneetta, niin kannattaa muistaa, että meillä on vain tämä yksi elämä ja jokaisella on oikeus olla onnellinen. Tottakai lapset kärsivät erosta AINA, oli se sitten vaikka kuinka hyvässä hengessä tehty. Kuitenkin lapset kärsivät myös suhteessa joka ei toimi/jossa vanhemmat ovat onnettomia keskenään. En missään nimessä kannata eroa, mutta jos tilanne vaatiin niin ...kakka juttu sanoisin.

Voimia sinulle.



Nurse

Eroa, jos näet sen ainoaksi vaihtoehdoksi.



Eron jälkeen keskity hoitamaan vain ja ainoastaan lasten hyvinvointia.



ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA muuta heti asumaan uuden ihastuksesi kanssa. Se olisi suurin virhe, jonka voit tehdä. Vähintään kaksi-kolme vuotta asut vain lasten kanssa, huolehdit heistä ja selvittelet ajatuksiasi.

Siis tosiaan reilut kolme vuotta sitten olin ihan samassa tilanteessa. Silloisen miehen kanssa ei tuntunut olevan mitään yhteyttä ja yksinhuoltaja koin olevani jne. Ihastuin, rakastuin sitten toiseen mieheen. Erosin silloisesta ja muutin uuden miehen kanssa yhteen lapseni kanssa

alle puoli vuotta kestäneen suhteen jälkeen. Helppoa ei ollut, voi sanoa että elämäni vaikeinta ja ahdistavinta aikaa elin tuolloin. Siksi voin ymmärtää täysin mitä ajatuksia varmaan käyt läpi. Itse ajattelin, että pettämisen jälkeen ei suhteella ole jatkumismahdollisuuksia. Ja jotakin vikaahan parisuhteessa täytyy olla, että ylipäätänsä toista pettää. Itse ajattelin, että olisin eronnut silloisesta miehestäni joka tapauksessa jossakin vaiheessa olipa suhdetta toiseen mieheen tullut tai ei. Itsellä oli siksi helpompaa, että lapsi oli vasta 1,5 vuuotta, joten ei tarvinnut mitään selittää. Nykyään 4,5 vuotta ja hyvät välit isäänsä on. uuden miehen kanssa minulla on nyt myös lapsi. En ole katunut eroa koskaan, mutta täytyy sanoa, että omat ongelmat on uudessakin suhteessa ja pahoja riitoja ollut. Eli ongelmia varmasti tulee jokaisessa suhteessa jonkinlaisia sen " alkuihastumisen" jälkeen. Ja uusi mieskään ei enään tunnu niin ihanalta kuin aluksi. Ja sen opin, että koskaan en enään petä vaan mieluummin eroan ensin jos siltä tuntuu. Oli se sen verran vaikeaa aikaa ja ei vieläkään mieltä ylennä kun sitä muistelee. Auttaa en sinua osaa, varmasti tulet aina miettimään minkälaista uuden miehen kanssa olisi elämä ollut jos nyt jäät nykyisen miehesi luo. Mutta tämä elämä on kuitenkin sinun ainoa elämäsi ja sinun täytyy ensisijassa tehdä niin kuin sinusta itsestäsi parhaalta tuntuu. Lapset eivät ole onnellisia huonossa parisuhteessakaan.







Sädehtivä:

[quote]


ja tuntuu, että mikään muu ei merkitse kuin tämä mies elämässä jotain.



- Tämä erilleen irroitettu lauseen osa, kuullosti aika kuvaavalta. Mielestäni se kuvaa aika paljon sitä, kuinka olet nyt pelkästään ihastumisen tunteen vallitsema. Tottahan elämässäsi oikeasti merkitsee myös lapset, sinä itse, lähimmäiset jne. ? Ihastuksen sokaisemana ei ole hyvä tehdä isoja ratkaisuja, sellaisia mitkä aiheuttaisivat lähimmissäsi isoja suruja ja repimisiä. Silloin tekee helposti sellaisia asioita, mitkä _saattavat_ kaduttaa myöhemmin. Sinuna ottaisin yhteyttä johonkin tahoon (parisuhdetyöntekijät tms.) missä voisi asiaa ja tuntemuksiaan käydä läpi luottamuksellisesti. Asiantunteva ulkopuolinen osaisi antaa myös tukea, mikä olisi varmasti hyödyksi päädyit sitten millaiseen ratkaisuun elämässäsi tahansa.

- Voimia sinulle ja perheellesi oikeaan ratkaisuun, oli se mitä tahansa.



Ravintolamiljöö on tapaamispaikkana tosi harhaanjohtava, siellä ollaan juhlatuulella, otettu vähän napanderia jne. Arkiminä voikin sitten olla ihan jotain muuta. Eli käytännössä et tunnet tuota ihanaakin ihanampaa miestä lainkaan. Ihmisen todellinen karva paljastuu arjessa, sen olet epäilemättä oman miehesi kanssa huomannut. Eiköhän hänkin ole välillä ihanaakin ihanampi.



Kirjoituksestasi ei käy ilmi tapaamasi miehen elämäntilanne. Pidä myös mielessäsi, että hänen tilanteensa ei välttämättä ole se, mitä hän väittää. Tällainen ajatus tulee väistämättä mieleen, kun ajattelee, että hän vehkeilee nyt naimisissa olevan, kolmen lapsen äidin kanssa. Sanoisin, että se ei ole kunnon miehen merkki. Itse tapasin oman mieheni, kun seurustelu toisen kanssa veteli viimeisiään. Kerroin tilanteesta rehellisesti, ja mieheni ilmoitti, että hänelle voi soittaa sitten, kun olen vapaa, jos siltä tuntuu. Emme siis menneet juttelua pitemmälle. Näin sitten teinkin. Mieheni ei siis ollut aiemman eroni syy, olimme eroamassa joka tapauksessa (kyseessä oli tosin vain seurustelusuhde, ei edes avoliitto). Eli suhteeni exään päättyi, olin pari kuukautta yksin ja selvittelin päätäni ja otin sitten yhteyttä nykyiseen mieheeni, jonka kanssa olen nyt naimisissa ja meillä on kaksi lastakin.



Jos uusi ihastuksesi on itse lapseton, hän ei ymmärrä, millaista lapsiperheen elämä on. Ystävättäreni, joka on ammattikasvattaja, solmi suhteen yh-isän kanssa, ja huonosti kävi. Lapseton ystävättäreni sai tarpeekseen lapsen äidistä, eli siis miehen exästä, joka oli luonnollisesti osa kauppaa. Samoin hän kyllästyi olemaan ikuinen kakkonen, eli miehen arvomaailmassa lapsi oli aina ensin ja ystävättäreni vasta sen jälkeen. Itse kun olen äiti, ymmärrän tuon arvoasetelman täysin. Mutta lapsettomalle se voi olla vaikeaa. Ystävättäreni valitti yhteisen ajan puutetta, lapsi oli aina paikalla. Erohan siitä tuli, ja aika inhottava sellainen. Lapsen isä pettyi, kun ei saanutkaan itselleen kasvatusapua, ja kielsi ystävättäreni yhteydenpidon lapseen. Kovimman hinnan tuosta suhteesta taisi maksaa juuri tuo pieni lapsi. En sano, että tuollainen suhde on mahdoton, mutta siinä pitää edetä tosi tosi tosi hitaasti. Esim. yhteen muuttamista kannattaa todella harkita.



Jos taas ihastuksesi on samoiin naimisissa ja mahdollisesti pienten lasten isä, edessä on mutkia mutkan perään. Ensinnäkin, jos lähdetään siitä, että te molemmat eroatte tahoillanne ja muutatte suht pian yhteen, yksin käytännön asiat ovat melkoinen muuri. Teillä on kolme lasta ja yhteinen omakotitalo. Todennäköisesti lapset jäisivät sinulle, ja miehesi maksaisi sinulle heistä elatusmaksua. Omakotitalo menisi todennäköisesti myyntiin, myyntisummasta vähennettäisiin velat ja loput pistettäisiin kahteen osaan. (Tämä taitaa olla yleisin ratkaisu tuollaisessa tilanteessa.) Melkein olen varma, että elintasosi laskisi huomattavasti nykyisestä. Välttämättä käteen jäävä summa ei ole suuri, ja toisaalta sinä ja kolme lastasi ette mahdu aivan pieneen uuteen asuntoon. Ja lapset kasvavat ja alkavat kuluttaa yhä enemmän. Ja toisaalta, haluaako tuo ihastuksesi samoja asioita kuin sinä? Oletko varma, ettei hän halua vain inspiroivaa salasuhdetta, josta hän tietää sinun kolmen lapsen varattuna äitinä vaikenevan? Maailma on joskus todella julma, joten turhan sinisilmäinen ei auta olla.



Jos kuitenkin näiden kaikkien vaikeuksien ja mutkien kautta voisit aloittaa esim. avoliiton tuon uuden ihastuksesi kanssa, suhteessa olisi melkoinen painolasti. Molempien exät kummittelisivat taustalla, ja lasten takia heidän kanssaan pitäisi tulla toimeen. Itse olen nähnyt hyvinkin fiksujen ja koulutettujen ihmisten alentuvan tosi alas eron jälkeen. Ja usein lapsista tulee näitä koston välikappaleita. Esim. kun isä hakee lapsen päiväkodista luokseen viikonlopun viettoon, hän ei saa käyttää äidin lapselle hankkimia rattaita vaan itse hankkimiaan jne. jne. Tällaista olen valitettavasti nähnyt kovin usein. Ja jälleen suurimman hinnan tällaisista hölmöyksistä maksavat lapset. Lapset voisivat suhtautua isä- tai äitipuoleensa torjuvasti ja kapinoida. Murrosikäkin tulee ennen kuin arvaatkaan.



Joka tapauksessa edetä pitää suhde kerrallaan. Eli koittakaapa miehenne kanssa puhua asioista, kerro tunteesi ja ottakaa vaikka viikonloppu vapaata ja menkää jonnekin kahdestaan. Parisuhdekurssikin voisi olla hyvä tai jokin terapia. Jos siitä huolimatta ette halua jatkaa suhdetta, erotkaa tyylillä. Hoitakaa asianne kuntoon, opetelkaa uuteen elämäntilanteeseen niin, että arki sujuu jo rutiinilla. Silloin ja vasta silloin on uuden suhteen aika. Ruoho on tosi harvoin yhtän vihreämpää aidan toisella puolella. Oma aviomies voi joskus kyllästyttää, jokaisessa suhteessa on ylä- ja alamäkiä, mutta usein kuitenkin tietää, mitä saa. Uusi ihmissuhde on aina riski, mutta sinun pitää äitinä ajatella asiaa myös lastesi kannalta. Jos ihana mies osoittautuukin vähemmän ihanaksi, tulee uusi ero, muutto, koulujen ja hoitopaikkojen vaihto jne.



Tarinasi on kuin minun elämästäni. Vain roolit vaihtavat paikkaa. Meillä kolme lasta, ihana koti, arki kohdallaan ongelmineen ja onnen hetkineen.

Hieman joulun jälkeen mieheni ilmoitti minulle aivan yllättäen ettei rakasta minua enää ja haluaa muuttaa pois kodistamme. PISTE. Tuo tieto oli minulle shokki. Kun päivien päästä sain mieheeni jonkinlaisen puheyhteyden, selvisi että hän on ollut jo pari vuotta onneton ja surullinen tässä suhteessa. Toki meilläkin ongelmia on ollut ja hetkiä jolloin toista loukattu. Mutta niistä on selvitty ja elämä jatkunut. Niin minä luulin. Olin ollut sokea, kuuro ja haluton näkemään missä tilanteessa mieheni on. Hän oli yrittänyt minulle puhua ja teoillakin näyttänyt miten voi pahoin, mutta en ollut ottanut sitä tarpeeksi vakavasti. Niinpä hän teki päätöksen meidän molempien puolesta, kysymättä minulta tai antamatta edes mahdollisuutta minulle/meille korjata tämä tilanne.

Olen aivan äärettömän surullinen ja vihainen itselleni. Vaikea on antaa anteeksi itselleen sitä itsepäisyyttä ja tapaa jolla miestäni kohtelin. Rakastan häntä ylikaiken ja olisin valmis tekemään kaikkeni, jotta avioliittomme pelastuisi! Mutta kuten hän on sanonut; nyt on liian myöhäistä.

Hänellä on myös toinen nainen. Ovat kuulemma tukeneet toisiaan. En pysty edes tuntemaan vihaa tuosta naisesta.



Yritän tässä sanoa, että anna teille miehesi kanssa vielä mahdollisuus. Sano hänelle suoraan että jos tilanne ei muutu, et nää muuta mahdollisuutta kuin ero. Puhukaa, älkää riidelkö, syyllistäkö. Perheasiain neuvottelukeskus on muuten hyvä paikka.



Muista että teitä on tuossa liitossa kaksi.

Voimia tulevaan.

....ei taida täältä sulle löytyä.....voisitko vaikka mennä sovittuna aikana sovittuun paikkaan, niin kaikki halukkaat voisivat vielä käydä heitteleen sua kivillä?Täällä sitä toisilleen täysin vieraat ihmiset katsovat asiakseen haukkua toisiaan...mitähän siitä kukin saa?

Mielipide kysymykseesi ok, sitähän halusit, mutta näyttää suurimmalta osin moraalisaarnalta erittäin naiveilta ihmisiltä. Kuka pystyy oikeesti sanomaan toisen elämästä mitä se todella on. Parisuhde jota joku sanoo huonoksi voi toisen mielestä olla edes kutosen tasoa. Tiedän kokemuksesta. Että vertailu aika huono keino.

Kokemuksesta tiedän, että uusioperheen arki ei oo helppoa, nimenomaan silloin kun toisella ei ole lapsia. Vaikka sitä kuinka kuvittelis mitä, niin siinä vain toinen puoli totuudesta.Itse suhtaudun lapsiin varsin fanaattisesti ja kärsinyt siitäkin, mutta eronnut olen minäkin siitä huolimatta, toisen takia. Uutta stooria ei siitä koskaan tullut, eikä mulla ollut se uskokaan (se päätös tehtiin jo ennen eroani). En vain pystynyt enää pettämisen jälkeen olemaan siinä suhteessa, joka oli huono jo muutenkin. Kyse ei ollut mistään " peruspettämisestä" eli seksistä, vaan paljosta muustakin. Nyt voin sanoa että valintani oli oikea ja olen täysin keskittynyt lapsiin sen jälkeen. Aika näyttää miten he tähän reagoivat. Yksi elämä meillä vain on, mutta soitellen sotaan ei kannata lähteä.Välimme ex-miehen kanssa paljon paremmat, tavataan joka viikko. En nyt raapusta meidän systeemiä enempää, ketään ei se varmasti kiinnostakaan.

Minulla se jää kantoi vaikka lähdinkin heikoille jäille. Riski on suuri ettei kanna, mutta " vain tietä kulkemalla sen oppii tuntemaan ja kohta kulkijalla on tieto hallussaan, niin kuin tie eläjää elämästä opettaa ja sillä oven auki saa, mutta jos liikaa miettii sen vain pään sekoittaa........."

Niin, tätä minun arkeahan ei kukaan muu elä. Minä olen yrittänyt korjata suhteemme kuoppakohtia kerran jos toisenkin, mutta jos toinen ei koskaan ole valmis pyytämään anteeksi tai tulemaan edes puolitiehen vastaan niin nyt sitten vain tilaisuus teki varkaan. Tiedostan kyllä kaikki tilanteen riskit ja kärsin helvetisti sen vuoksi. Siksi kysyinkin, että kenen ehdoilla mennään - lasten vuoksiko, mieheni vuoksi vai itsenikö?

Olen umpikujassa ja haluan kuulla muiden vastaavia kokemuksia, en syyllistämistä, olen sen jo itse tehnyt!

Mulla toisenlainen kokemus. Kaksi lasta ja parisuhde ei suinkaan mene hyvin. toisaalta kellä alle 3-vuotiaiden useampien lasten vanhemmilla menisi? Parisuhdeneuvojat olisivat valmiita asettamaan lain, että alle 3v lasten vanhemmat eivät saisi erota. Ei sen takia, että vahingottaisi lapsia vaan että koska arki on raskasta ja peittää parisuhteen alleen. No, mä olin laivalla ja ihastuin todella yhteen mieheen, jonka kanssa juteltiin koko yö!!!!!!!!!!! kaikki stemmas! Voi aivan kaikki! Hän oli mun unelmien mies! Kun tulin kotiin, heitin puhelinnumeron roskiin. Se oli mun päätös. Ajattelin/ajattelen vieläkin, että ihastuminen tässä tilanteessa olisi vain hetken huumaa, pakoa arjesta. Mun oma mies on kanssa joskus ollut se unelmien kohde, mielummin jään tähän ja yritän, kunhan lapset kasvaa ja arki helpottuu, löytää sitä jotain, mitä meidän suhteessa aiemmin oli. me ei enää useinkaan olla mies ja nainen vaan isä ja äiti. Omilla valinnoilla voisi tuota taikaa yrittää palauttaa, järjestää kahdenkeskistä aikaa, palkata lapsenvahtia yms yms. parisuhdeleirille yms voisi myös hyvinkin mennä. Tämä siis minun tarina.

Luettuani tätä viestiketjua huomaa selkeästi, että olet jo päätöksesi tehnyt. Tuntuu kuin kalastelisit muilta " hyväksyntää" jo tehdylle päätöksellesi, eikä sitä liiemmin tunnu täältä löytyvän ;)

Itse olen sitä mieltä, että me olemme nykyaikana niin kovin itsekkäitä. Olemme " oman onnemme" takia tekemään vaikka mitä paitsi menemään itseemme.

Usein suurin ja ratkaisevin muutos alkaa meistä itsestämme. Tiedän - se ei ole helppoa - siinähän joutuu itse oikeasti tutkailemaan itseään, ja itsessähän ei tietysti ole mitään vikaan vaan kun se mies....

Usein, valitettavasti, peiliin katsominen auttaa " väljähtäneessä" parisuhteessa.



Minä olen sitä mieltä, että panosta perheeseesi, lapsiisi ja parisuhteesi kaikki se energia mikä sinulla menee nyt uuden suhteen haikailuun.

Ei elämä ole helppoa, parisuhteesta ja perhe-elämästä puhumattakaan, mutta oikeasti se on sen arvoista!



Ja millä oikeudella minä sinua tässä neuvon ;).....no, takana parikymmentä vuotta avioliittoa, kaksi lasta, kaksi talonrakennusta projektia, oma masennukseni, houkuttelevat " elämäni" miehet (miehelläni varmasti naiset) ja arjen puuduttava, mutta niin ihananennalta arvattava kulku.



Älä heitä elämääsi hukkaan hetken " huumassa" sillä usko pois se huuma haihtuu aikanaan, ja se mitä siitä jää jäljelle vaatii sinulta jatkossakin epäitsekkyyttä ja nöyrtymistä.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat