Sivut

Kommentit (43)

meillä isonkaan lainan laina-aika ei ole mielettömän pitkä, koska lyhennämme lainaa melko reippasti. meillä ei ole muita lainoja, työmatkakulut ja asumiskustannukset ovat aika pienet, joten voimme lyhentää lainaa ihan mukavasti. pystymme silti viettämään meille ihan riittävän laadukasta elämää ja jopa hieman matkustelemaan, vaikka emme mitään kovin suurituloisia olekaan, nuoria kun olemme.

Mieluummin sopivassa asunnossa omaa maksellen kuin vastaavan määrän rahaa hukaten vuokraan. Jos pankki jostain syystä saisikin asunnon, voisi ajatella, että tilanne olisi sama kuin jos olisi vuokraa maksellut.


Täällä ei taida olla omakotitalon rakentajia lainkaan...



Me rakensimme ison, yli 200-neliöisen kivitalon etelä-Suomeen ja lainaa on paljon, paljon enemmän kuin kukaan tässä keskustelussa on vielä myöntänyt eli 400 teur:n kieppeillä.



Hirvittää kyllä itseäkin, mutta toisaalta molemmat ollaan akateemisesti koulutettuja, hyvätuloisia, ja vakituisessa työssä, sekä lapsiluku (3)todennäköisesti täynnä, joten uskotaan että selvitään. Lisäksi talo on alueella, jossa arvo varmasti säilyy. Aina voi muuttaa pienempään ja halvempaan jos ongelmia tulee - näin ainakin uskottelen itselleni...

Pankkiala on tuttu työn kautta. Tänä päivänä moni nuoripari hankkii ensimmäiseksi omaksi kodikseen ok-talon tai sitten muuten kalliin asunto-osakkeen. Ei enää mennä tyyliin pienemmästä isompaan. Harvalla on kolmen kymmin hujakoilla rahaa säästössä suuria summia. Miksi muuten lainaa otettaisiin vaikkapa 200 000¿:a?

On totuttu aika mukavaan elämän tyyliin. Mutta entäs kun se lainan korko nousee jokusen %-yksikön? Laina ei lyhenekään samaan tahtiin ja kk-erän korotus menee korkoihin. Äkkiä tulee lainakuluja useita satoja euroja kk:ssa lisää ja se on sitten jostain muusta pois.

En minäkään usko korkojen pomppaavan pilviin, mutta aivan varmaa on että 20v:den laina-ajan aikana ne nousevat.

En pidä itseäni muita ylempänä. Ihan samalla tapaa meillä on lainaa kun muillakin. Vähän ainakin tämän gallupin mukaan.

Monella suuren lainan maksajalla varmasti menee hyvin ja lainat tulee maksettua ajallaan ongelmitta. Mutta tosiasia on että monella on vedetty vyö niin tiukalle kuin mahdollista eikä riskejä mietitä.

Uskaltaa täytyy ja rahan pitää kiertää, mutta on hyvä pitää jalat maassa eikä elää aivan viimeistä päivää. Pankit kyllä lihovat muutenkin.

siinä on isompi kuukausierälyhennys kun asuisit vuokralla,huomattava. Joutuis todella laskemaan saako maitoo ja leipää.

Itse en pidä niin kamalan isona kun meillä on 4-henkinen perhe ja maksamme 500¿ lainaa ja omakotitalon kulutus päälle, vaikka toinen meistä on työttömänä. Aina on varaa hakea asumistukea ja ottaa muutama kuukausi lainan helpotusta ja maksaa vain korkoja.

Jos asuisimme vuokralla (keski-suomessa) kerrostalossa, tarvitsisimme ainakin kolmion ja täällä vuokrat on suunnilleen 500-600¿ paikkeilla??? eli jos on töissä, niin kannattaa ottaa se ISO laina

melba:

Lainaus:






Yksi asia mihin tässä ketjussa ei ole taidettu puuttua on se vielä, että ei se velkaraha ole rikkaallekaan yhtään sitä halvempaa kuin köyhällekään. Siinä mielessä on ihan sama että onko se 200000 euron laina matti meikäläisellä tai sitten euromiljonäärillä, ihan yhtä kallista se on molemmille.




Viilaan kyllä sen verran pilkkua, että maksuaika ratkaisee todella paljon kuitenkin. Se euromiljonääri voi lyhentää saman asuntolainan vaikka 8 vuodessa mitä mattimeikäläinen lyhentää 18 vuotta. Silloin asunto on kyllä ollut halvempi kokonaisuudessa euromiljonäärille.



Ei sitä ihan noin yksiselitteisesti voi sanoa, että omistusasuminen kannattaa, jos korkokulut ovat pienemmät kuin vuokra vastaavassa. Omaan asuntoonhan tulee esimerkiksi talonyhtiön remontteja ja mahdollisesti myös sisäremontteja. Hyvä esimerkki on vaikkapa putkiremontti, joka voi maksaa 350-500 euroa neliö ja tekee siis helposti perheasuntoon noin 40000 euron lisäkustannuksen. Jos tuommoisen summan jakaa vaikka 10 vuodelle, niin sekin tekee 333 euroa kuussa ilman mitään korkojakin. Ja tämä siis vain yksi yksittäinen remontti, usein samaan rysäykseen saattaa tulla vaikka julkisivuremontti tai jotain muutakin.



Omassa asuminen tulee vasta pitkällä aikajänteellä usein halvemmaksi, mutta ei se ero nyt kovin suuri ole. En nyt tarkkaan muista (mutta suuruusluokka on oikea), mutta joskus kuulin, että jos asumiskulut on vuokralla alle 5% vastaavan asunnon hinnasta, niin se vuokra on halpaa. Eli periaatteessa jos vaikka löytää 200000 euron asunnon jostain ja sen vuokraa maksaisi 10000 vuodessa eli 830 euroa kuussa, niin silloin vuokralla asuminen tulisi halvemmaksi kuin vastaavassa omassa asuminen. Olettaen siis tietty, että oma olisi ostettu muulla kuin käteisellä.

melba:

Lainaus:


Minusta lainaa on paljon, jos sitä on perheessä yli 180000, oli sitten tulot mitä hyvänsä. Jos sitä maksaa takaisin vaikka 25 vuotta, niin se tekee esimerkiksi 4% keskikorolla sen, että asunto maksaakin sitten 285000 euroa korkoineen.




Niin mutta mitä tulisikaan maksamaan, jos ensin asuisi vuokralla 10 vuotta ja säästäisi omaa asuntoa varten rahaa? Sen 10 vuotta makselisi vuokraa parhaassa tapauksessa yhtä paljon, kuin olisi lainanlyhennykset + korot, ja samalla yrittäisi pistää joka kuukausi rahaa säästöön asuntoa varten. Eli vaikka lainaa loppujen lopuksi ottaisi ' vain' 100.000, niin asunnon todellinen hinta voi silti olla tuon saman 285.000e. Tosi asia kun on, että ainakin pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat ovat sitä luokkaa, että ensiasunnon ostajan on joko otettava iso laina, tai sitten asuttava vuokralla...



Minusta liian iso laina on sellainen, missä korot ylittävät vuokran. Eli jos vuokralla asuisi halvemmalla, mitä maksaa korkoja. Sopiva laina on mielestäni sellainen, jossa lyhennys + korko= perheelle sopivan kokoisen asunnon vuokra samalla alueella. Iso laina on sitten jotain noiden kahden väliltä :) Tietenkin aina pitää ottaa huomioon mahdollinen korkojen nousu, ja laskea budjetit hieman nykykorkotasoa korkeammalla korolla.



Eli tuo otsikoissa kauhisteltu 200 000 euroa. Asumme itse rakennetussa 160/190 m2 omakotitalossa Etelä-Suomessa järven rannalla ja tämä on toinen omistusasuntomme. Ensimmäisestä kämpästä saamillamme voittorahoilla maksoimme miehen opintolainat pois. Ikää meillä on molemmilla on 28-vuotta. Perheessä on yksi lapsi.



Lainaa lyhennämme yhteensä 900 euroa kuukaudessa + kiinteät asumiskulut päälle (kaukolämpö, sähkö, vesi, jätemaksu, vakuutukset) Kiinteät kulut tekevät noin 150 euroa/kk. Laina-aika on 25 vuotta. Rakentamisen ajan asuimme pienessä vuokrakolmiossa, josta maksoimme 770 euroa kuussa. Tuon vuoden jälkeen maksamme ilomielin pari sataa euroa lisää, sillä asumismukavuuskin on aivan eri luokkaa. Ekasta omistusrivarikaksiostamme maksoimme 600 euroan lyhennustä ja 200 euron vastiketta, joten uuden lainan myötä kuukausittaiset asumismenot eivät mitenkään merkittävästi kasvaneet.



Meidän perheen nettotulot ovat 3300 euroa kuukaudessa. Omista tileistämme laitamme molemmat 650 euroa yhteiselle tilille, josta hoidetaan laina ja muut asumiseen liittyvät maksut. Pikkaisen jää siis vielä säästöönkin;)



Asuntomme vakuusarvo (80 prosenttia todellisesta myyntihinnasta) on pankin arvion 265 000 euroa eli jos talo jouduttaisiin jostain syystä myymään, sitä aloitettaisiin kauppaamaan hippusen alle 300 000 eurolla. Omamme saisimme siis varmasti takaisin.



Eikä meitä kyllä muutenkaan iso laina hirvitä, johtuuko sitten hullun rohkeudesta vai mistä. Parin prosentin koron nousukaan ei meidän taloutta kaada ja miehen tuloihin on odotettavissa vuosittaista kasvua. Molemmat olemme aloilla/työpaikoissa, jossa töitä riittää.



Tällä kertomuksellani en kannusta muita ottamaan järjettömän suuria tai suuren kuuloisia lainoja, vaan halusin kertoa omasta tilanteestamme. Pienempi laina olisi tietenkin kiva, mutta suurenkin kanssa pärjää - jos perheen tulot sen kestävät.



Mrs Farida Stephen

Hei, tarvitset kiireellistä lainaa? tai tarvitsevat taloudellista apua? ota yhteyttä 24Hours lainayhtiöön ja ne antavat lainaa 1 000 - 100 000 000 euroa yksilöille, yrityksille ja yhteistyössä toimiville elimille, jotka tarvitsevat rahoitustukea alhaisella ja kohtuuhintaisella 2 prosentin korolla vuodessa. Hakemus on saatavilla vain 18-vuotiaille hakijoille, ota meihin yhteyttä, jos haluat kiinnostaa nopeaa ja helppoa lainaa sähköpostitse (24hourstloancompany1@gmail.com tai info@24hoursloan.online).

Sähköposti: (24hourstloancompany1@gmail.com tai info@24hoursloan.online).
Ystävällisin terveisin, palveluksessa.
Rouva Farida Stephen
Mainostoimisto.
Olemme 24Hours Financial Services, Inc.

Vierailija

Laina on iso jos tuloistasi menee asumiseen yli 25% kuukaudessa, tai laina-aika on yli 15 vuotta. Esim. jos saat 3200€ käteen kuukaudessa niin tällöin raja isolle lainalle on noin 92t€ lainaa (vastikkeet 250€/kk, lainaerä 550€/kk = asumiskustannukset 800€/kk, näin koron ollessa 0,81%). Tällä ostaa 110 000€ arvoisen asunnon, kun omaa rahaa on oltava minimissään se 15% (paitsi ensiasunnon ostajilla).

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat