Sivut

Kommentit (23)

tähän asiaan ole olemassa, jos puolisoiden kesken vallitsee erimielisyys lapsiluvusta eikä kumpikaan ole valmis joustamaan omalta puoleltaan. Mielestäni ketään ei saa pakottaa tai painostaa ratkaisuun, johon ei ole valmis. Sillä voi nimittäin kyllä saada haluamansa, mutta samalla rikkoa, jotain todella arvokasta.



En halua todellakaan väheksyä kenenkään lapsitoiveita, mutta tuonpa vielä yhden näkökulman tähän asiaan (nopealla lukemiselle en huomannut kenenkään ketjussa vielä kirjoittaneen tältä kantilta). Odotimme mieheni kanssa lähes kuusi vuotta ennen kuin tulin raskaaksi. Kauan odotettu tyttömme syntyi pari vuotta sitten. Kumpikin meistä oli jo tyystin luopunut toivosta saada ikinä edes sitä yhtä lasta, koska mitkään hoidot eivät olleet siihen mennessä onnistuneet. Meillä oli pakkasessa vielä yksi " olki" , jossa oli muutama alkio jäljellä. Sen pakastussopimus oli umpeutumassa emmekä halunneet tuhota meidän mielestä omia " lapsiamme" joten päätimme tehdä mielestämme " turhan ja varmasti epäonnistuvan" alkion siirron. Lääkärimme ja hoitajat pitivät meitä varmaan aivan tärähtäneinä, kun selostimme molemmat paatoksella, että eihän tästä nyt mitään tule kunhan vaan nyt pakastussopimuksen päättymisen takia teemme tämän alkion siirron. Kyllä oli lääkärillä ilmeessä pitelemistä, kun hän pari viikkoa siirron jälkeen ilmoitti raskaustestin olevan positiivinen :) Niin oli meilläkin, mutta se on jo ihan toinen juttu...



Tämä pitkä ja rönsyilevä tarina on taustaa sille ajatukselle, että nauttikaa sydämenne pohjasta lahjastanne, jonka olette saaneet. Se on enemmän kuin monella muulla. On luonnollista, että nainen haluaa kokea äidiksi tulon ehkä useammankin kerran. Mutta aina ei vain saa kaikkea, mitä elämässä haluaa ja silti voi elää onnellista ja täyttä elämää. On toki selvä, että tilanne saattaa olla monimutkaisempi silloin kun voi valita oman lapsilukunsa ja on jo tieto siitä, miten ihanaa vanhemmuus on. Mutta silti lopputulos voi olla aivan sama.



Voin omasta kokemuksestani sanoa sen, että oma lapsenkaipuuni ei koskaan kadonnut odotuksen vuosina. Se vaan muutti muotoaan lempeäksi haikeudeksi. Nyt välillä mielessä käy jopa ajatus toisesta lapsesta, mutta hoitorumbaan ei meistä kummastakaan ole enää valmis tässä vaiheessa. 10 vuotta sitten tilanne olisi ollut aivan toinen...



Toivon sydämestäni, että kaikki asian kanssa painiskelevat löytävät molempia puolisoita tyydyttävän ratkaisun ajan kanssa. Sillä välin voi " tuhlata" rakkautta omaan ihanaan lapseen/omiin ihaniin lapsiin. Se ei mene koskaan hukkaan :)

Joo on muuten totta ettei se ainakaan oloa helpota että lähipiiri " sikiää" ympärillä. Me olemme ystäväpiirimme ja sukumme ainoa yksilapsinen perhe, kaikilla muilla on siis vähintään 2 lasta. Meillä mun selviämiskeino kyseilyistä on suoraan sanominen jo ennen kuin kysytään, että " mies on päättänyt, että x jää ainoaksi" . Mies on itse kehottanut näin sanomaan, jotta mä pääsisin vähän helpommalla



Mutta siis vinkkejä tämän surun kanssa selviämiseen:



1) Yhdelle lapselle jaksaa/voi antaa enemmän kaikkea

- aikaansa, jaksaa lukea ja touhuta, kuskata erilaisiin harrastuksiin, rahaa matkusteluunkin jää enemmän.

2) Miehensä kanssa saa enemmän myös kaksin laatuaikaa

- yksi lapsi monesti helpompi saada hoitoon kuin kaksi , tämän olen lähipiirissä huomannut

3) Itselleen saa myös enemmän aikaa harrastaa ym

4) Rahat riittävät ylipäätänsä paremmin

- ainakin meillä tämä yksilapsisuus edistää esimerkiksi talohaaveen toteutumista



Eli sinnikkäästi vaan näillä motivoimaan itseään!

Kun minä aloin seurustelemaan mieheni kanssa, hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että hän ei haluaisi koskaan lapsia. Olin todella järkyttynyt. Oli ristiriitaista ajatella, että rakastan miestäni yli kaiken, mutta että olen aina haaveillut lapsista todella paljon. Vuosien kuluessa mieheni kuitenkin suopui ajatukseen yhdestä lapsesta. No, syntyi esikoisemme. Vauva aika oli aika helppoa, mutta vaativaa. Mieheni oli ehdottomasti sitä mieltä, että yksi lapsi riittää. Pystyisimme kuulemma tarjoamaan yhdelle paljon enemmän kuin useammalle. Kun esikoisemme oli 3-vuotias,aloin pikkuhiljaa puhumaan pikkukakkosesta. Perustelin, miksi olisi tärkeää saada lapsellemme sisarus, kuinka he voisivat vanhempina olla tukena toisilleen ja meille, kuinka heistä olisi seuraa toisilleen ja kuinka paljon iloa meille. Pikkuhiljaa mies alkoi suopuman ajatukseen toisesta lapsesta. Nyt meillä on kaksi lasta, kaksi ihanaa ja rakastettua. Mieheni sanoi pari iltaa sitten, että kolme lasta on ehdoton maksimi :)



Haluan vain sanoa sen, että vaikka mies on ehdottomasti sitä mieltä, että ei enää lapsia, ajatukset voivat muuttua. Meillä ainakin mies koki aika rankoiksi kolme ensimmäistä vuotta lapsen syntymästä. Itse hän on perustellut, että ei jotenkin kokenut " yhteenkuuluvuutta" lapsen kanssa, kun lapsi oli pienempi. Vasta sitten kun lapsi oppi ymmärtämään kunnolla puhetta ja hänen kanssaan pystyi keskustelemaan ja neuvottelemaan ja touhuamaan, on mieskin päässyt " sisään" tähän " lapsimaailmaan" . Äidillä ja lapsella se yhteys on syntymästään asti, isälle ja lapselle (ainakin joillekin) se tulee vasta myöhemmin. Meillä esikoinen oli äidin tyttö kolme ensimmäistä vuotta ja siitä etenpäin isän tyttö. Heidän välillään on aivan mahtava suhde. Toivon, että myös teillä käy näin! Jaksamista!



T Meimi79+esikoinen 5v+ kuopus 4kk ja risat

Olemme siis perhe johon kuuluu äiti, isä ja kohta 3 v poika. Meitä suurinpiirtein painostetaan hankiimaan toista lasta mutta kumpikaan meistä ei ole oikein innostunut asiasta. Mies ehkä haluaisi enemmän sen toisen kun minä. Haluaisin joskus kyllä toisen mutta vasta muutaman vuoden päästä.

Poikamme odotus oli aika rankka kokemus alkupahoinvointeineen supisteluineen ym vaivoja, joten en suoranaisesti nauttinut raskaana olemisesta. Siis suoranaiseti pelkään raskaaksi tuoloa. Mitä mieltä olette tästä? Voinko itse tehdä asialla jotain muutakun huolehtia, että ehkäisy ei petä?



Myös vauva-aika oli rankkaa; koliikkia ym. Nyt poikamme on " villi" vesseli jolla omaa tahtoa ja vaatii paljon hermoja. Rakastamme poiaamme nsellaisena kuin hän on mutta jos saan valita niin odotan vielä muutaman vuoden, että esikoinen on " omatoiminen" . Ja tässä päätöksessä aion/aiomme pysyä. Toinen syy on taloudellinen. Ostimme juuri asunnon ja velat painavat päälle.



Siis tarkoitukseni tällä viestilläni on se, että ketään ei voi pakottaa mihinkään. Toki asiasta voi rakentavasti keskustella mutta kumman mieluummin valitset toisen lapsen vai eron? Jos uskallan asian ilmaista näin jyrkästi (tarkoitus ei ole luokata). Parisuhde on joustamista puolin ja toisin. Hätiköityjä päätöksiä ei kannta tehdä.



Onnea jatkoon ja aurinkoista kevättä!!

täysin ajatuksesi..meillä on yksi, ihana terve ja reipas 2+ v. poika johon isänsä on ihan hulluna, ja toinen lapsi tulossa ( la ensi maanantaina)..mutta meillä tilanne siis se että mä haluaisin vaikka vielä 2 lisää ja mies ei enää yhtään, vaan pitää tuota 2 lasta ihan ehdottomana maksimina..ei olisi halunnut välttämättä tätä toistakaan, mutta sanoi pystyvänsä " joustamaan" koska tiesi kuinka paljon mä haluaisin monta lasta..on puhunut menevänsä sterilisaatioon kunhan tämä 2. syntyy...

eli ymmärrän hyvin miltä tuntuu vaikkakin meillä siis tulee tämä 2 täyteen..jotenkin on vaikeeta kun suhde toimii muuten tosi hyvin ainoa erimielisyysasia on tämä lapsiluku, johon mun on nyt sitten ilmeisesti vaan tyydyttävä..(tai sitten painostan joskus kun nämä 2 on koulussa jo)..

kannattaa kuitenkin varmaan yrittää miehen kanssa keskustella asiasta ja neuvotella..eihän sitä tiedä jos vaikka..?

t.anni 39+

Vierailija

Ei hitto mitä ukkoja! Lapset on tärkeintä, ukkoakin tärkeämpää. Tekisin ne vaikka salaa, tulkoon ero sen takia sit vaikka. Lapset on ihaninta maailmassa, ja sisarusten välinen suhde ihanaa seurattavaa. Ja te jotka sanotte että ”mies on fantastinen puoliso”, niin se ukko voi vaihtaa sinut toiseen ihan minä päivänä vaan. Silloin kun näin käy ja lapset tekemättä niin saattaa harmittaa.
T. 4:n äiti

Vierailija

Hei. Olen itse yhden lapsen äiti. Mieheni ilmoitti lapsen ollessa noin vuoden ikäinen, ettei varmasti halua toista lasta. Pari vuotta vielä toivoin, että muuttaa mielensä. Sitten mies kävi sterilisaatioleikkauksessa. Noin vuoden verran kesti aktiivisempi surutyö. Tuosta on jo muutama vuosi. Nyt vain koetan olla iloinen tästä yhdestä lapsesta.

Miehelläni ei ole ollut hyviä vanhempia, joten varmaan pelkäsi, ettei pärjää kahden kanssa.  Nyt yhdelle lapselle mies on hyvä isä. Siitä on aihetta iloon. Parempi näin kuin se, ettei mies olisikaan pystynyt olemaan kahdelle lapselle isänä ja olisi jättänyt molemmat lapset.

Mikäli vielä myöhemmin mieheni tulee katumapäälle, voidaan olla tukiperheenä.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat