Sivut

Kommentit (284)

Vierailija

Jos ihmiset saatte näitä pettämistapauksia tietoonne, niin miksi ette käräytä heitä ja saata totuutta uhrien tietoon? Vääryydestä ja pahanteosta tulee rangaista. Ei ole oikein eikä se mitään suojelemista, että antaa uhrin olla autuaan tietämätön kaikesta.

Sellaista välineurheilua

On niin herkullinen aihe, että täytyy kertoa omakohtainen kokemus:

Oltiin seurusteltu silloisen miehen kanssa melkein 5 vuotta. Suhteessa oli joitakin hämäriä juttuja mitä ihmettelin tasaisin väliajoin. Muun muassa se, kun mies ympäriinsä valitteli kun en muuttanut hänen asuntoonsa asumaan, mutta kuitenkin minulle aina sanoi ettei minun tavarat mahdu sinne ja näin ollen piti takaovea koko ajan auki. Vakuutteli kuitenkin meidän joku päivä asuvan siinä asunnossa kun järjestellään vähän!

Lopulta pettäminen paljastui minulle niin, että satuin vilkaisemaan yöpöydän laatikkoon ja "tampereen palaverireissulle" oli lähtenyt mukaan meidän petipuuhatarvikkeita. Hölmö mies, kun ei tajunnut pakatessaan ne mukaan, että minä saattaisin huomata :D Eikä sitä tarvinnu kauaa facebookia lärätä niin tajusin kehen mies lähti sit meidän petipuuhatarvikkeita testailemaan :D Sillon ei naurattanut, mutta tänä päivänä kylläki jo, ja ällöttää että kuka "rakastaja" suostuu vanhoihin vermeisiin! Niin nuuka mies ei raaskinut ostaa uusia tarvikkeita. Terveisiä vaan tutuille, jotka tämän tapauksen tunnistaa ja muistaa :)

Vierailija

246. viestin kirjoittajalle:  Entäpä jos sinun moraalia testattiin? Jos olisitkin lähtenyt leikkiin mukaan, niin lähtö olisi tullut, ei sänkyyn siskon kanssa vaan tyttöystävä olisi narauttanut saranat ovesta toiseen suuntaan.

579

Ehkä järkyttävin tietämäni tapaus oli, kun eräs Rauno oli juhannuksena 2004 lähdössä Nissan Bluebirdillä mökille Rantasalmelle. Juuri kun Rauno käynnisteli makkara- ja olutlastissa ollut Nissania, kytkin petti ja matka jäi siihen.

Vierailija

Pettänyt vaimoaan skitsofreenikon kanssa, tosin selvisi vasta myöhemmin ko. naisen mielenterveysongelmat. Merkkejä tosin ilmassa jo aikaisemmin, laittoi hävyttömiä pitkiä maratontesktareita vaimolle ja myös miehelle kiristäen ja uhkaillen tätä. Teki perättömiä ilmoituksia, joita on tehtaillut aikaisemminkin. Miehestä muka vaikea erota ko. naisesta kun ihastunut tähän, siis ihastunut kaikkien näiden tempausten jälkeen jotka kohdistuivat myös miehen perheeseen. Sairas nainen, pitäisi juosta karkuun ja kovaa jos olisi itsesäilytysvaistoa jäljellä.  

Vierailija

Nainen vei miehelleen töihin eväitä, mies avasi oven alaston nainen perässään. Mies pettää edelleen, nainen ei tiedä muuta, kuin tuon kerran.

Tyyppi ilmoitti saaneensa minulta klamydian. Kävin sp testeissä eikä ollut taudin tautia, miten olisi voinut ollakkaan, kun mulla ei muita ollut ja tyypin kanssa kumi aina käytössä? Tässä vaiheessa vaikersi, että joutui kertomaan kihlatulleen!!!????? Joka myöskin oli ollut terve, eli tyypillä oli useampi eukko kierroksissa.

Lauramaria

Tiedän tapauksen, jossa mies vienyt yhteiseen kotiin baari-illan päätteeksi toisen naisen ja yövuorosta tullut "oma"nainen löysi parin alasti heidän yhteisestä sängystään.. Yök :( Tämä ei ollut edes miehen ainut pettämisjuttu ja silti ovat vielä yhdessä..

967

Kaikki mihin liittyvät poliisit ja palomiehet.
Kaksinaismoralismia huipussaan. Tuskin kukaan uskollinen ei haluaisi olla osa sitä yhteisöä.
"Luovat turvaa" 😅

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Pappi 1. Mies jolla on onnellinen perhe, kolme lasta ja vaimo jonka kanssa ollut 25 vuotta yhdessä. Vanhin lapsista 21v ja nuorin 12v

Pappi 2. Nainen jolla lapsia ja mies.

Miespappi pettänyt jo monesti vaimoaan mutta tämä on viimeinen niitti kun pettää naispapin kanssa. Saattaa naispapin raskaaksikin.
Lapsi syntyy ennen eroa. Nykyään nämä papit ovat töissä samassa kirkossa ja naimisissa.

Eron aikaan mies sanoo ettei Raamatussa kielletä ja petti koska vaimolla liian suuri palkka.

Vai ei raamatussa kielletä! Onkos se kymmenen käskyn "Älä tee aviorikosta." papilta unohtunut? Törkeä tyyppi.

Vierailija

Villeinä teinivuosinani asuin kahden kämppiksen kanssa. Olen itse nainen, näitä kämppiksiä oli yksi nainen ja yksi mies. Tämä kämppisnainen seurusteli meidän kaikkien yhteisen kaverin kanssa ja kämppismies oli sinkku (hyvin esoteerinen, komea ja erikoinen tyyppi, monet olivat hänen peräänsä niihin aikoihin). Nämä kämppikseni olivat tunteneet jo melko pitkään ja tämä nainen oli ollut nuorempana ihastunut tähän mieheen jonka kanssa siis silloin olivat olleet jo vuosikausia ihan vaan ystäviä, kunnes sitten jossain bileissä päätyivät panemaan. Tästä eteenpäin tämä miespuolinen saattoi keskellä yötä lähettää vonkausviestejä jolloin tämä naispuolinen sitten pinkaisi suoraan sieltä huoneestaan (jossa saattoi nukkua poikaystävänsä kainalossa) sinne toiseen huoneeseen. Jäivät lopulta kiinni, siihen loppui sekä parisuhde että meidän yhteisasuminen. 

ehkä_törkein

Exäni petti minua julkisesti toisen kanssa. Pyysi minua esittämään heteroa hänen silloisen nykyisen parissa. Olen siis homo. No, voi olla että olin liian naiivi

Bbbnn

Isälläni oli sivusuhde toisen naisen kanssa kun olin 11-12 vuotias. Ei mitään ennenkuulematonta muuten, mutta törkeää siitä teki sen, että isä näytti minulle kuvia tuosta naisesta kehuen "katso kuinka kauniit hiukset sillä on", "katso miten hienosti meikattu" jne ja samalla valitti kun äitini ei koskaan laittautunut samalla tavalla. Isä myös kertoi minulle (siis 11-12 vuotiaalle pennulle), kuinka tuo toinen nainen piti häntä "niin hyvänä", eikä äitini koskaan huomioinut häntä samalla tavalla. Isä pyysi minua myös ottamaan itsestään pullistelukuvia, jotka hän antaisi naiselle katseltavaksi.

Oli siinä oikein mahtava isän ja miehen malli silloiselle esiteinitytölle! Vieläkin kuvottaa koko ukko, vaikka ihan asiallisissa väleissä olemme nykyään.

Äitini tiesi suhteesta ja ero oli lähellä, mutta he päättivät kuitenkin jatkaa liittoaan "lasten vuoksi". Ja tämän isä toki myös kertoi minulle, eli marttyyrimäisesti sanoi ihan suoraan, että meidän lasten takia aikoo pysyä yhdessä äidin kanssa, vaikka ei haluaisi, ja samalla oikein kerjäsi kiitollisuutta.

Äiti

Ette voi tietää sitä valheen määrää kun uusi kumppanini kipitti vajaan vuoden ajan meidän kahden naisen väliä. Naiset emme tienneet toisistamme. Saattoi olla tuntikin vain väliä kun nainen vaihtui asunnossaan ja sängyssään. Molempien perheille esitti kumppania, myös lapsille.  Valokuvia oli reservissä että pystyi aina vakuuttamaan missä on vaikka olikin ihan muualla. Helppo pyörittää kun kaksi eri kaupunkia, missä suhasi. Kun lopulta jäi kiinni, pisti päänsä pensaaseen. Emme olleet suinkaan ainoita, lisäksi oli irtonumeroita mistä vaan sai. Ja tyyppi 60v!

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat