Saksanpaimenkoiramme murisee lapsille, myös omalle.

Sivut

Kommentit (50)

Tuo murina johtuu siitä, että vaikka koira on koulutettu, sen pitäisi tuntea olevansa lauman arvojärjestyksessä myös sinun ja lapsien alapiolella. Jos miehesi on kouluttanut koiran ns. väärin esim alistamalla ja kurittamalla koira tottelee pelosta ei kunnioituksesta. Ja tod. näk. odottaa sopivaa hetkeä nousta lauman johtoon... Se tuntee jo olevansa sinun ja lastesi yläpuolella koska sinä et puutu koiran koulutukseen. Kannattaa oikeesti lukea se kirja...

kun poika oli 8kk ja koira käyttäytyi juuri tuolla tavalla lasta kohtaan. Se oli hirveä päätös, koirani oli ollut minulla jo 11 vuotta. MUTTA koirat voivat tehdä hirveätä jälkeä lapsille. Ja suru koirasta katoaa kyllä, mutta lapsen arvet tai suru lapsen kuolemasta ei koskaan.



Nyt -- 3v myöhemmin -- tiedän 100% tehneeni oikean valinnan.

Kunnioituskysymys todellakin.

Meillä oli löytökoirana otettu sekarotuinen uros. Tuli perheeseen noin vuosi ennen esikoisen syntyä. Oli luultavasti noin vuoden ikäinen meille tullessaan, tosi symppis ja kiva koira. Mutta alusta asti luuli olevansa minun yläpuolella, vaikka komensinkin sitä ja olen kasvanut koirien keskellä. Koira saattoi hypätä paikalleni sänkyyn miehen viereen yöllä vessassa käydessäni, murista kun yritin siirtää lattialle, kerran nappasi kädestä kiinni tuossa tilanteessa :( Ei kovaa, mutta kuitenkin. Alistin lattialle ja komensin tiukasti.



Eipä tuolla mennyt päähän minkäänlainen koulutus. Vauvan kanssa oli nätisti, meni viereen nukkumaan yms, mutta ei vahtinut, eli ei ollut ongelmaa siinä. Toinen lapsi kun syntyi ja oppi liikkumaan, alkoi koira murista konttaavalle vauvalle. Koskaan ei lapset menneet nukkuvaa koiraa häiritsemään eikä sitä kiusanneet.



Koira myös pelkäsi autoja, busseja ja jos joskus joku perheessä korotti ääntään tai esim. mökillä joku vähän remakammin nauroi, alkoi koira täristä peloissaan.



Kuopus oli sitten alle vuoden kun päätettiin viedä koira piikille.

Surullista, ja sitä sitten itkettiinkin että tehtiinkö oikea päätös.

Asuttiin kaupungissa, ei saanut tarpeeksi liikuntaa kun ei tavallisilla kaduilla voinut kulkea mukana. Plus tuo että ei kunnioittanut minua, eikä varmaan lapsiakaan olisi kunnioittanut.



Uskon että koira oli kokenut kovia entisessä elämässään, siitä kertoi tuo kovien äänien pelko ja luottamuksen pula ihmiseen.



Ottakaa yhteyttä asiantuntevaan koirankouluttajaan. Teidänkin koira on suuttuessaan todella voimakas, voi halutessan aikuisenkin raadella.

Ikävä juttu, mutta miehesi on nyt suostuttava koulutukseen tai sitten koirasta on päästävä eroon.

tavalla käyttäytynyt sukulaisen koira kävi kiinni anoppiini ja lähti saman tien piikille. Ensin aloitti just tuolla murinalla ja uhkaavalla käyttäytymisellä ja kävi sitten lopulta yksi päivä kiinni.

On olemassa myös koiria mihin luotan ihan täysillä. Riippuu niin tapauksesta, vaikka omastamme luovuimme, esim. äidilläni on Amstaffi-narttu, joka on maailman lempein ja kiltein olento. Luotan siihen täysin. Mutta ollutkin äitini kasvastettavana alusta asti, saanut rakkautta ja kuitenkin pidetty huoli että koira tietää paikkansa.



Ei kannata todellakaan luokitella kaikkia koiria lapsille haitalliseksi. Meillä ollut perheessä pienestä pitäen koiria, 2-3 kerrallaan. Ikinä ei ollut mitään ongelmia minun tai pikkuveljeni kanssa. Rotu tosin ihan seurakoirarotu ja pienehkö sellainen.



26 joka lopetti oman sekiksensä.

Meillä on samanlainen ongelma mutta pahempikin, koiramme on purrut meitä ja silti rakastamme sitä mutta nyt sen aika mennä on, rakastamme silti sitä vaikkei uskoisikaan, hyvin pidetty ja koulutettukin perusasiat mutta lapsi on tärkein.

Meillä samantapainen tarina, koira vain puri minua, ei tehnyt mitään lapsille siis. Mutta emme jääneet odottamaan, koira lopetettiin. Kasvattaja suositteli lopettamista, sillä pentueessa oli useampi muukin aggressiivinen koira ja jälkeenpäin oli saanut tietää, että perimästä löytyi myös aggressiivinen koira. Oli niin kova paikka, koira oli aivan ihana, kun oli ns.järjissään, mutta sillä napsahteli päässä ja oli arvaamaton. Lapset menee kaiken edelle ja heidän turvallisuudesta vastaa vanhemmat. Vaikeita päätöksiä, mutta niitä joutuu aikuisena tekemään. Ikävöin edelleen, vaikka tiedän ette teimme oikein.

Vierailija

saksanpaimenkoira on tyhmin koirarotu jonka älykkyys vastaa kastemadon älykkyyttä olisi kiva nähdä saksanpaimenkoira kurkku katkaistuna

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
saksanpaimenkoira on tyhmin koirarotu jonka älykkyys vastaa kastemadon älykkyyttä olisi kiva nähdä saksanpaimenkoira kurkku katkaistuna

Jos noin ajattelet, niin olis kiva nähä sut pää irti leikattuna, se olisi hyvin hupaisaa. Ja ihan tiedoksi, niin ei vastaa kastemadon älykkyyttä, ennemminkin sun älykkyys vastaa kastematojen älykkyyttä.

Sakemannit kiintyy omistajaansa, siihen joka ne on kouluttanut. Ja jos se on epävarmaa, tuo voi olla tulos. En todellakaan ole varma, mutta näin meillä ainakin on. ( ainakin 9 sakemannia omistaneena) Jos ei ole ennen hirveästi lapsia nähnyt, niin siksikin saattaa olla kriittisempi. Ja voivat myös ajatella, että lapset ovat niitä alempina, tekevät mitä sattuu ja on muutenkin pienikokoisia.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat