Sivut

Kommentit (298)

Bbbnn

Isälläni oli sivusuhde toisen naisen kanssa kun olin 11-12 vuotias. Ei mitään ennenkuulematonta muuten, mutta törkeää siitä teki sen, että isä näytti minulle kuvia tuosta naisesta kehuen "katso kuinka kauniit hiukset sillä on", "katso miten hienosti meikattu" jne ja samalla valitti kun äitini ei koskaan laittautunut samalla tavalla. Isä myös kertoi minulle (siis 11-12 vuotiaalle pennulle), kuinka tuo toinen nainen piti häntä "niin hyvänä", eikä äitini koskaan huomioinut häntä samalla tavalla. Isä pyysi minua myös ottamaan itsestään pullistelukuvia, jotka hän antaisi naiselle katseltavaksi.

Oli siinä oikein mahtava isän ja miehen malli silloiselle esiteinitytölle! Vieläkin kuvottaa koko ukko, vaikka ihan asiallisissa väleissä olemme nykyään.

Äitini tiesi suhteesta ja ero oli lähellä, mutta he päättivät kuitenkin jatkaa liittoaan "lasten vuoksi". Ja tämän isä toki myös kertoi minulle, eli marttyyrimäisesti sanoi ihan suoraan, että meidän lasten takia aikoo pysyä yhdessä äidin kanssa, vaikka ei haluaisi, ja samalla oikein kerjäsi kiitollisuutta.

Äiti

Ette voi tietää sitä valheen määrää kun uusi kumppanini kipitti vajaan vuoden ajan meidän kahden naisen väliä. Naiset emme tienneet toisistamme. Saattoi olla tuntikin vain väliä kun nainen vaihtui asunnossaan ja sängyssään. Molempien perheille esitti kumppania, myös lapsille.  Valokuvia oli reservissä että pystyi aina vakuuttamaan missä on vaikka olikin ihan muualla. Helppo pyörittää kun kaksi eri kaupunkia, missä suhasi. Kun lopulta jäi kiinni, pisti päänsä pensaaseen. Emme olleet suinkaan ainoita, lisäksi oli irtonumeroita mistä vaan sai. Ja tyyppi 60v!

Yläsavo

Juu.olen samaa mieltä käräytelkää vaan näitä pettäjiä.itse teen sen aina.exä petti ja kun kärähti niin haukkui vainoharhaiseksi.hän kärähti seksistä myös miesten kanssa. Nyksänsä tietää ja olemme kavereita.autamme toisiamme. käräyttämme tuon miehen uudelleen kun nyksäänsäkin pettää.

Yäsavo

Pettäjä aina haukkuu toisen mielenvikaiseksi ja kuvittelijaksi.muistakaa tämä.itse seurasin ja otin lomapäivänkin ja sain käräytettyä.älystä nää asiat on vain kiinni että saa käräytettyä.luotettava ystävä voi aina jeesata tekeytymällä seuran etsijäksi.siis LUOTETTAVA 100% YSTÄVÄ

Yläsavo

Myös eräs mies täältä ajelee pitkin suomea (oulu-hesa). mersullaan harmaita ohimoillaan..pettää ja profiileja pitkin nettiä.. Jätin koska en jaksanut olla enää henkisesti hänen hölmönsä.kotoisin vähän pohjoisemmasta ja tuntuu että henkisesti epävakaa.pyörittää monta samalla aikaa

Eu näin

Yksi tuttuni petti avopuolisoaan suhteen kriisiaikaan yhden illan jutun kanssa joka aamulla paljastui naiseksi jonka sisko on samaisen miehen entinen hoito yhden yön heilan siskon painellessa aamulla sisarensa asuntoon lainaamilla kotiavaimilla. Siskot ällistyivät että saman jäppisen käyneet läpi mutta kuittasivat asian hurtilla huumorilla. Mies kertoili muille kavereilleen tapahtuneesta mutta avopuolisolta salasi

JK

Olin nuorena hulivili ja pelasin 9 naisen kanssa seurustelua. Naiset eri paikkakunnilta. Myöhemmin potenut kovia omantunnontuskia moisesta. Mukavia ihmisiä ja minä  täyskusipää, enkä ansainnut yhtäkään.

Voiko pahempaa olla, kuin se että p ettämine  menee tunnetasolle.

turkulainen

Entinen mies pani työkaveriani juhannuksena. Sovittiin vielä että tulen juhannukseksi käymään ja edellisenä iltana sit meni ja pani kyseistä akkaa.

Vierailija

Mä olen itse tehnyt vaikka kuinka pahaa (ennen kuin sain hoitoa psyykkisiin ongelmiin), mutta puolisoista on jäänyt mieleen yksi. Se petti koko ajan, mutta pahin oli kun heräsin siihen, että pani viereisessä huoneessa työkaverin tyttöystävää. Hirveintä oli se etten enää edes välittäny. Kävelin ohi vessaan ja sit takas nukkumaan.

Lintulaji

Tekis mieli käräyttää ihan naislaumalla tää tyyppi.ympäri suomea liehuu. Työkaverinsakin kertoi että outona tyyppinä tunnetaan..tarkka,joustamaton,rutiinit, hänen tapansa aina oikea, muitten vika jos riita kehkeytyy AINA. Alusta alkaen oli tunne ettei voi olla huolettomasti ja oma itsensä tään seurassa. ahdistus,turvattomuus. sex kuin kone.ei läheisyyttä, lämpöä.nämä kaikki kertoo tunnevammasta?

..

Mies petti kuukausia kolmen lapsen äidin kanssa. Vehtasivat usein päivisin naisen suvun mökillä, ennen kun perheen isä tuli töistä. Kaksi vanhinta olivat sentään päiväkodissa mutta nuorin oli liian nuori päiväkotiin niin vauva oli sitten mukana.

Lintulaji.

Paikkakunnalla missä asuu ei enää uskalla monia naisia pyörittää kun on työpaikka ja maine.hän niin pollea olevinaan.konttorissa se vaan häärii😂kynä napsaa sitte kädessää. Petti eka kerran kun kk seukanneet.sitte en matkoille o kelvannu mukaan.aiheutti aina riidan.neste tainnu työpaikastaan nousta vähä päähä,ymmärrättex

sitäsattuu

Itse olen joutunut vastaaviin tilanteisiin vaimon siskojen kanssa, yksi tuli päivällä meille kun varmaan tiesi ettei vaimo ole kotona ja sohvalla istuessaan pyysi hieromaan niskojaan ja siinä samalla alkoi imeä minua no sänkyynhän se johti. Samalla tyylillä kaksi muutakin siskoa toimivat ja halusivat sänkyyn ja en pystynyt vastustamaan, no syytän aika paljon siitä myös silloisen liiton huonoa tilaa ja nykyisen vaimon kanssa sellainen ei tulisi mieleenkään.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat