Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Asun Ranskassa ja tapasin Tunisialaisen mieheni 3 vuotta sitten.Paadyimme naimisiin muutaman erittain tunteikkaan seurustelu kuukauden jalkeen,koska mieheni tarvitsi oleskeluluvan pysyakseen maassa ja halusin auttaa hanta,koska en halunnut menettaa ihastukseni kohdetta.Olen alkanut huomaamaan etta hanella muslimina on aika suppeakatse moneenkin asiaan ja mina joustavampana" lakasen meidan erilaisuudet vain maton alle" .Nytten mieheni on alkanut puhumaan etta haluaisi saada lapsen kanssani,mutta itse en ole asiasta yhtaan varma ja varsinkin vanhempani ja ystavani ovat sanoneet ettei pida jotain noin suurta tahan maailmaan menna tekemaan,jos ei ole varma 100% ja monet sanovat kuinka han tulisi muuttumaan lapsen myota " kontrolfriikiksi,kuka haluaa vain etta vaimo on kotona ja han saa tehda mita lystaa ja kenen kanssa lystaa...mutta mieheni on nauranut noille jutuille taysin,mutta itseani kuitenkin epailyttaa...myoskin han haluaisi meidan muuttavan takaisin hanen kotimaahansa ja itse olen ollut vain lomalle muutaman kerran joten en todellakaan tieda millaista olisi asua islamilaisessa maassa...pelkaan myos etta saattaisi tulla ongelmia,koska rakaskastamme tai luulemme rakastavamme toisiamme...On vain niin ihanaa tuntea itsensa tusvalliseksi ja ei tarvitse olla yksin,joten edes ajatus eroamisesta pelottaa suuresti.Joten olisi kivaa kuulla muista ketka naimisissa muslimien kanssa etta kuinka olette parjanneet uskonnollisista/kultturillisista eroavaisuuksistanne.Odotan neuvojanne...

Kommentit (9)

olen itse ollut yli kymmenen vuotta naimisissa libanonilaisen muslimimiehen kanssa ja uskon, että myös esimerkiksi teillä voi olla pitkä tulevaisuus edessänne. Kaikki riippuu pitkälti siitä, kuinka vahvasti olette sitoutuneet elämään yhdessä. Toisaalta monikulttuurisessa liitossa tarvitaan molemminpuolista joustavuutta, avarakatseisuutta ja uteliaisuutta.



Muista, että jokainen suhde on kuitenkin ainutkertainen, vain te itse voitte tietää, mikä on teille parhaaksi. Jos kuitenkin ajattelen tuon kirjoituksen perusteella taustaanne, niin ehkä olisi vielä hyvä odottaa hetki perheenlisäyksen kanssa. Jo vuodessakin ehtii asiat tasaantua ja omat ja puolison ajatukset selkiintyä. Vahva sitoutuminen avioliittoon ja tahto elää yhdessä hyviä ja huonoja päiviä on minusta tärkeää silloin, kun aletaan suunnitella perhettä.



Kannattaa tietysti myös keskustella islamiin liittyvistä asioista ja lasten kasvattamisesta. Ja muiden kommentteihin liittyen: sinä itse tunnet miehesi parhaiten, koska elät hänen rinnallaan päivittäin, älä anna muiden vahvojen negatiivisten kommenttien viedä liikaa mukanaan.



Ehkä lyhyesti haluan oman taustani kautta kertoa, että kyllä muslimimiehen rinnalla voi avioliitto onnistua hyvinkin. Me olimme useita vuosia yhdessä ennen kuin lapsia syntyi ja saimme rauhassa tutustua ennen sitä toisiimme.

Jos epäilyttää, niin kannattaa ottaa aikalisä ja miettiä suhdettanne perinpohjin, erityisesti asioita; mitä jos..



Sanoisin, että onneksi teillä ei ole lapsia (vielä). Koska olette naimisissa, teillä olisi lapsesta yhteishuoltajuus automaattisesti.



Mitä jos mies alkaisi vaatia asioita, joita et haluaisi lapsellesi: vaikka esim. uskonto, kansalaisuus, ympärileikkaus, lapsen asuinmaa, mitä jos hän rajoittaisi matkustelua (tarvisit häneltä luvan aina tuoda lapsen Suomeen lomalle).



Jos yhteishuoltajuudessa tulisi isoja ongelmia joutuisit yrittää purkaa asiaa oikeusteitse mikä on erittäin rankkaa ja kallistakin.



Haluatko elää hänen kanssaan lopunelämäsi? Jos teille tulee lapsi ja jostain syystä eroaisitte, joudut olemaan hänen kanssaan tekemisissä ainakin seuraavat 20 vuotta melko tiiviisti..



Kaikkea hyvää sinulle! Olet nuori, joten perheenperustamista voit odottaa vielä monta, monta vuotta!





Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

...ette olen vasta 23 vuotias ja elama edessa.Varsinkin minulla on kiva vakituinen duuni taalla kauniissa Pariisissa ja muutenkin nautin taalla olosta,joten onko tassa meidan suhteessa mitaan jarkea????Elama on vaikeaa...

Mutta joka tapauksessa kehottaisn sinua keskustelmaan miehesi kanssa avoimesti ja suoraan peloistasi.



Sano hänelle että sinulla on paha olla ja pelkäät tulevaisuutta. Sanoisit että haluat olla hänen kanssaan ja rakastat häntä, haluat lapsia hänen kanssaan mutta nämä asian vaivaa mieltäsi ja sinulla olisi parempi ja turvallisempi olla jos kävisitte asiat läpi juurta jaksaen.

Sitten vaan kerrot kaiken hänelle ja autat häntä ymmärtämään sinua.

Kuinka ihanaa kuulla etta siella jossain kaukaa on samassa tilanteessa oleva tai siis ollut.Eli sina siis luotit mieheesi samantien?Minulle se tuottaa vaikeuksia,varsinkin kun kuuntelen ehka liian paljon mita toiset sanovat.Mutta en voi sille mitaan,etta nuo jutut vaan jaavat tyonne paahan...Miten sinun perhe/ystavat suhtautuivat alussa asiaan?Sina et sitten yhtaan eparoinyt lapsen hankintaa?Miehelleni on tullut jotenkin pakkomielteeksi tuo lapsen saaminen,kun suurin osa hanen ystavistaan nauttii jo isyyden iloista.Mutta siltikin siita puhuminen yot ja paivat saavat minut ahdistumaan entisestaan ja viela sekin tosissaan,etta viimoiset pari kuukautta han on muuttunut ja ei ole enaan se sama kyllakaan keneen tutustuin..Mutta en kuitenkaan halua missaan nimessa erota ja en todellakaan tieda mita tehda...Onko sinun miehesi sitten muuttunut paljon vuosienne varrella?Ja mita tapahtui lapsentulon myota?Onko sinulla siella Lontoossa Suomiystavia?Minun ystavapiirissani ei taalla Pariisissa ole yhden yhta Suomalaista,joten valilla vaikeaa.Kayn kyllakin Suomessa useasti,mutta ei han se ole sama asia.Viime vuonna oli mieheni ensimmainen loma Suomessa ja han nautti erittain paljon!Mutta taytyy kylla todeta,etta loytyi enemman kuin kourallinen niita nenan vartta pitkin katselijoita,varsinkin kun tulen pienemmasta kylasta keski-Suomesta.Havettaa ihan kuinka Rakkaassa maassamme on vielakin sita " mettan kansaa" Ketka ei loppujen lopuksi ressukat tieda maailman menosta yhtaan mitaan!!Eiko sinua sitten yhtaan epailyta Tunisiaan muutto?Vaikkakin vapaamielinen maa,mutta kuitenkin islami-valtio.Kun uskon etta siella Lontoossa elama on samalla tavalla vapaata,kuin taalla Ranskassa.Miten jos vaikka miehesi tuleekin sitten vasta muuttonne jalkeen muuttumaan ja sitten onkin kaikki jo myohaista!Ehkapa mina vaan ajattelen aivan liian paljon asioita ja pitaisikin vain ottaa paiva kerrallaan.Olet rohkea!Miten paatoksien teossa oletko sina se joustavampi?Vai mika on se paras" keski-tie" ?Jos en enaan kuule sinusta niin paljon kiitoksia viestistasi ja myos kiitos sinne edellisillekkin kirjoittajille.Mina jaan tanne pohdiskelemaan aivonystyroillani sekaisaa elamaani ja lukijat kertokaa ihmeessa lisaa stoorejanne,koska se aina auttaa kun tietaa ettei ole yksin tallaisissa elaman kolhuissa...Joten jaan tanne odottamaan...

Taalla olisi toinen, joka naimisissa nimenomaan tunisialaisen kanssa. Menimme kanssa naimisiin oleskeluluvan takia, kun olin 20-vuotias ja mieheni 22-vuotias, lyhyen seurustelun jalkeen. Meille ei annettu toivoa juuri ollenkaan, ja itse myos otimme paivan kerrallaan alussa. Mieheni oli alussa taysin rehellinen tuon oleskeluluvan suhteen, ja sai silla luottamukseni. Olimme ihastuneet toisiimme, mutta oli vaikea tietaa kuinka vakavasta jutusta oli kysymys niin pian. Kuitenkin jo vuotta myohemmin juhlittiin kunnon haita mieheni kotimaassa minun sukuni kera. Nyt on vuosia takana melkein yhdeksan, ja toinen lapsi tulossa. Tapasimme ja asumme edelleen Lontoossa.

Alussa minullakin oli juuri kaltaisiasi tunteita, mutta ehka silla erotuksella, etta epailin itseani (en niinkaan miestani), jaksanko kayda lapi kaikki ne kulttuurilliset eroavaisuudet ja niiden tuomat ongelmat. Kun helpommallakin voisi paasta hankkimalla miehen omasta kulttuurista. Toisaalta olin myos viela niin nuori. Samalla minua kiinnosti kovasti se erilaisuus, ja miten se teki elamasta mielenkiintoista, eika todellakaan tasapaksua. Miehellani on myos vahva islaminusko, joka itseani ei ole haitannut. Alussa hankin toivoi minun kaantyvan, mutta tietaa, etta sen on tultava sydammesta. Toista ei voi pakottaa. Onnekseni mieheni perhe on aivan ihastuttava ja ovat vastaanottaneet minut, koskaan pakottamatta minua tavoilleen.

Muutama vuosi sitten vietin Tunisiassa yksin muutaman kuukauden anoppilassa, jotta sain tutustua kulttuurin ja tuntumaa siihen milta siella tuntuisi asua. Myos me olemme sinne muuttamassa jossain vaiheessa, kun lapset menevat kouluun. Olen rakastunut siihen kulttuuriin taysin ja islamilaisista maista Tunisia on luultavasti helpoin paikka aloittaa. Kulttuuri lansimaistuu koko ajan ja ihmiset ovat avoimia muille kulttuureille.

Vuosi vuodelta elama helpottuu, mita enemman oppii toista tuntemaan ja olen jo vuosia tiennyt varmasti tehneeni oikean valinnan! Erityisen onnellinen olen siita, etta loysin rakkauteni niin nuorena. Mutta myos me odotimme kuusi vuotta ennenkuin aloimme lapsia hankkimaan. Pitaa olla varmuus elamantilanteesta ensin.



Sain kirjoituksestasi kuvan, etta kuitenkin rakastat miestasi ja han sinua. Ja etta myos han oli rehellinen naimisiinmenonsyysta. Se on erittain hyva alku loistavalle yhteiselolle. Sellaiset miehet kiertaisin kaukaa, jotka lepertelevat heti ekoilla treffeilla rakastavansa ja toisilla jo kositaan.

Joten sinuna odottaisin mita elama tuo tullessaan viela muutaman vuoden. Ala tee lapsia, jos ei silta viela tunnu. Teilla on koko loppuelama aikaa. Ala myoskaan pelkaa miehesi kulttuuria, vaan ota se avosylin vastaan. Meilla alkoi helpottaa kun molemmat lopetimme vastaan rapistelemisen, ja kinastelun kumman kulttuuri on parempi. Molemmat on hyvia! Han voi viela tuntua sinusta kapeakatseiselta, mutta mita enemman opitte tuntemaan toisianne sita leveammaksi katse muuttuu. Aika muuttaa ja ihmiset oppivat koko ajan uutta.

huomenna nimittain lahto Tunisiaan kuukauden lomalle anoppilaan. Mutta vastailen viela noihin muutamiin kysymyksiisi. Huolettomana nuorena kerroin aidilleni vasta edellisiltana, etta huomenna mennaan naimisiin... Ei ehka jarkevinta, mutta onneksi aitini vain sanoi, etta " voi kun olisit aikaisemmin kertonut, niin olisin kerennyt vihkimiseen" . Perheeni on aina ollut erittain positiivinen mieheni suhteen, ja aitini varsinkin on erittain laheinen mieheni kanssa. Itseasiassa koko lahisuku pitaa suhdettamme ihan normaalina, toki sukuun mahtuu niitakin jotka eivat voi asiaa hyvaksya. Katson sen olevan heidan menetyksensa. Luulen, etta olen jo naiden vuosien aikana " todistanut" epailijoille moneen kertaan, etta olen onnellinen.

En eparoinyt lapsen hankintaa ollenkaan sen jalkeen kun koin ajan olevan oikea. Meille oli tarkeaa mieheni kanssa, etta elama on jarjestyksessa seka taloudellisesti etta muutenkin. En tieda, miksi miehellasi on pakkomielle saada lapsi, mutta syy voi todellakin olla se, minka itse sanoit, eli koska muillakin on. Jalkikasvu on hirvean tarkeaa tunisialaiselle miehelle, ja luulen, etta han todellakin on tosissaan sinun suhteesi, kun haluaa lapsen kanssasi. Mutta painotan viela, etta ala hanki lapsia ennenkuin olet itse valmis. Oli naimisissa sitten minkamaalaisen miehen kanssa tahansa, kukaan ei saa painostaa perheen hankkimiseen. Tosin Tunisiassa on kovin yleista hankkia perhe melko pian naimisiin menon jalkeen, jopa heti. Siina mielessa ei mitenkaan kummallista tuo miehesi hinku niiden suhteen.

En tieda miten miehesi on muuttunut viimeisen parin kuukauden aikana, ainoastaan sina voit sen tietaa. Neuvoisin kuitenkin jattamaan suhteen ulkopuolisten ihmisten neuvot omaan arvoonsa, ja luottamaan omaan itseesi. Useasti ihmiset odottavat tallaisten suhteiden kariutuvan. Teidan onni voi myos olla, etta ette asu kummankaan kotimaassa. Ei ole kummankaan lahipiiri liikaa vaikuttamassa, vaan saatte rauhassa elaa omalla tavallanne.

Oma mieheni ei ole muuttunut vuosien varrella sen enempaa kuin minakaan. Mutta mita enemman toista oppii rakastamaan ja kunnioittamaan, sita enemman oppii hyvaksymaan ja jattamaan pikkuseikat omaan arvoonsa. En ole meilla se joustavampi, useasti paatanta valta on minulla, koska onneni on miehelleni tarkeaa. Mutta esim. lapsistamme kasvatetaan muslimeita, koska se on miehelleni tarkeampaa kuin minulle. En ymmarra miksi minun pitaisi hangata vastaan taman asian suhteen, kun tiedan kuinka paljon se merkitsee rakastamalleni ihmiselle. Enka ole sen nahnyt mitaan haittaavan omaa miestanikaan. Han on hieno ihminen. Kun ymmartaa joustaa puolin ja toisin, elama on helpompaa.

Tottakai pelottaa muuttaa Tunisiaan sitten joskus. Mutta ei sen takia, koska se on muslimimaa, vaan koska se on taas uusi maa ja kaikkeen joutuu kuitenkin totuttelemaan ihan alusta. Mutta tiedan, etta haluan kasvattaa lapseni siina rakastavassa ja henkisesti turvallisessa maailmassa, mika siella on. Toisin kuin euroopassa, kulttuuri on hyvin perhekeskeista ja ihmiset oikeasti valittavat toisistaan. Mieheni myos haluaa olla se perheen paaelattaja (rahallisesti siis), ja se on siella helpompaa kuin esim. suomessa, missa kunnon tyonsaanti olisi niin paljon vaikeampaa. Ja myoskin lomat vietettaisiin ainoastaan Suomessa, se helpottaisi elamaa paljon, kun ei tarvi jakaa lomiaan kahden maan kesken.

Mokusuhteissa on aina rankempaa alussa, kuin muissa suhteissa. Mutta jos niista paasee yli, niin paasee yli mista vain. Taytyy itse tietaa kuinka paljon on valmis tekemaan tyota suhteensa eteen. Onnea teille jatkossakin ja anna kuulua itsestasi taalla palstalla!! Tulen sitten taas loman jalkeen takasin palstailemaan... take care!! :)



ParisLove:

Lainaus:


hanella muslimina on aika suppeakatse moneenkin asiaan




Ei ole olemassa sellaista automaattista yhtälöä, että muslimi = suppeakatseinen.

Ei mulla muuta. :)

Vierailija

Olisi mielenkiintoista tietää, miten ap:lle kävi. Kirjoituksesta aikaa melkein 12 vuotta. Itselle tuo kuulosti kyllä pahalta, mutta minulla onkin samalta kuulostava kokemus Tunisialaisesta miehestä, joten todella toivon että kaikki päättyi hyvin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat