Sivut

Kommentit (29)

Hyvä kysymys, että mikä siinä itkussa on pahaa. Se on vaikea kuvailla tässä, ah niin hiljaisessa kodissa, jossa lapset nukkuvat.



Luultavasti menetän hermoni siihen kovaan ääneen. Olen ollut aina herkkä koville äänille, ja muutamat kovat äänet, kuten kovat pamahdukset (kattilan putoaminen lattialle), hevimusiikki, kovalla soitettu pianomusiikki, lentokonemelu tms. saavat minut hermostumaan, jopa raivostumaan. Lapsen äänekäs itku laukaisee saman hermostumisreaktion.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä on juuri samanlainen lapsi kuin ap:lla, poika tosin.



Hän itkee lähes aina. Joka asiasta. Ei kestä paineita, ei mitään, ap kuvaili tuon kaiken niin hyvin, että tunnistin heti samat asiat!



Älkää pitäkö hulluna, kun myönnän, että itseä itketti lukea tätä ketjua! Olen vain tätä nykyä niin väsynyt. Koko perhe on siis. Pojalla on tosi kova ääni, ja se raikaa perheessämme lähes loppumattomasti, täysin hellittämättä.



Kuten ap, minäkin tunnen empatian tuota lasta kohtaan vähenneen, en vain jaksa enää olla niin "valpas" hänen tarpeilleen. Ja vaikka en jaksakaan, niin silti sydämeni on särkyä ajatuksesta, etten jaksa, sillä tiedän, että hän juuri sitä niin kovasti tarvitsee!



Itse olen kaiken aikaa ollut tietoinen, ettei kyse ole valtapelistä tai huomionkaipuusta. Kyse on vain luonteesta.



Se ärsyttää, että joku sanoo pokkana, että itkua pitää vain kestää, eikä siinä ole mitään pahaa. Koittakaapa joskus kuunnella sitä KOKO AJAN. Se ei ole edes verrattavissa mihinkään muuhun meluhaittaan, ei lähimainkaan. Se on sinun LAPSESI itkua, juuri sitä ääntä tästä maailman kakofoniasta, johon sinä ihan solutasolla reagoit, sitä ääntä johon olet tehty reagoimaan, poikasesi äitinä. Voit yrittää olla kuulematta sitä, voit yrittää vaimentaa ja lieventää sitä, mutta koskaan sitä ei voi jättää huomiotta! Minulla se aiheuttaa suorastaan lihasten kipuja, jotka ovat kai seurausta ilmeisestä jatkuvasta jännitystilasta.



Mekin kamppailemme tilanteen kanssa päivittäin. Yritämme antaa lapselle kokemuksen siitä, että hän on ihana ja arvokas ja saada positiivisuuden voittamaan negatiivisuuden. Vaikeaa välillä, uskotteko.



Kiitos ap:lle hienosta aloituksesta, ja tsemppiä pikku tyttösi kanssa ja samoin kaikille muille samassa veneessä olijoille!

omalta itku-kiukuttelevalta lapseltani hämmästyneellä äänellä - mikä sinua itkettää? Joskus se on toiminut, kun tyttö on ryhtynyt miettimään, mistä syystä alkoi itkeä.

Olemme myös koko muu perhe alkaneet vollottaa - byääh en haluuu pukea - tai mikä ikinä olikaan aiheena. Harvoin käytettynä tämä on toiminut aika takuuvarmasti.

Lainaus:

- Aamulla lempisukkahousut olivat likaiset. Eikös lapsi pillahtanut itkemään, kun olisi halunnut juuri ne sukkikset. Sama juttu aamiaispöydässä, kun oli vain yhtä leipää tarjolla, olisi halunnut jotain muuta.




Tässä olisin halannut hetken, sitten keksinyt jonkun oman vaatteen, minkä minä olin juuri sinä aamuna halunnut laittaa, mutta - voi - se onkin pyykissä, onpas meillä huono tuuri. Tänään pistetään heti pesukone pyörimään kun tullaan kotiin ja sinä saat painaa napista. Mutta nyt pitää pistää vaatteet päälle, ja tiedätkö, saat tänään nämä erityissukkahousut.



Lainaus:

- Olimme lähdössä ulos, esikoinen oli laittamassa kenkiä ja tämä nuorempi (jota oltiin jo hoputettu useasti) pillahti itkemään kun ei halunnut jäädä viimeiseksi uloslähtijäksi.




Nopeat voittaa! Meillä tyttö halusi aina olla ensimmäinen kunnes mies keksi, että kaikki nopeat voittaa. Siis ei tarvitse olla ensimmäinen voittaakseen, riittää että on nopea. Tämä on mennyt yllättävän hyvin perille, kun joka kerta toistaa saman jutun.



Lainaus:

- Lapsi oli menossa balettitunnille. Jostain kumman syystä keksi ettei halua vaihtaa balettipukua pukuhuoneessa. Vessakoppiin en suostunut menemään, kun siellä ei mahtuisi ähräämään pukua päälle. No lapsi alkoi itkemään, ja itki koko balettitunnin ajan (ei siis mennyt lopulta tanssimaan).




Eikö olisi voinut mennä ilman pukua? Sitten kotona olisit kertonut, että opettaja vähän ihmetteli, missä se Liisan kaunis puku oli. Kun on vaikeampi tanssia tavallisissa vaatteissa. Toinen vaihtoehto on lähteä kotiin, en olisi jäänyt koko tunnin ajaksi sinne itkemään.



Ylipäätään tällaisen itkuisen (kuten ehkä muidenkin) lasten kanssa kannattaa kehittää kunnon "puppugeneraattori"... kun suoltaa jatkuvasti tarinaa niin lasten ajatukset pysyy niissä tarinoissa, eikä ehdi samalla tavalla kiukuttelemaan joka asiasta ;-)

lapsena tuollainen, eli herkka. En nyt ehka aivan yhta herkka, mutta reagoin hyvin moniin asioihin itkulla. Pahinta oli kun omat vanhempani eivat ymmartaneet.

Mika siina itkussa niin pahaa on? Se nyt vaan on joidenkin tapa reagoida asioihin. Minun kohdalla se meni siihen etta menin piiloon itkemaan ja se oli hyvin ahdistavaa.

Joskus minua itketti vaan ilman mitaan syyta ja silloin aiti tivasi tuntikaupalla etta "mika nyt on? Kukaan ei itke ilman syyt jne..?"



Tama itkeminen on lapsesi luonne, sina et voi hanta muuttaa. Ota semmoinen asenne etta se itku ei ole niin paha asia. Ratkaise se omgelma tai keskustele siita asiasta minka takia lapsesi itkee. Ala tuhlaa aikaa siihen etta lapsesi itkee. Jos ei ole mitaan syyta itkulle, halaa hanta tai ota syliin, huomio lapsesi jotenkin, ala itkua. Alaka kiella itkemasta. Mita sitte vaikka itkeekin, anna itkea. En ole ikina ymmartanyt mita pahaa tai rasittavaa siina onjos joku itkee. Anteeksi kirjoitusvirheet, syotan vauvaa samalla.

Aikuisen tehtävä on pitää yllä turvallisuuden tunnetta tilanteessa kuin tilanteessa eikä taistella vallasta. Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa ja on hyvä, että lapsi uskaltaa ne näyttää. Lapsi peilaa kaikessa vanhempiansa ja kaikki tunne-elämän vaihtelut vaikuttavat ja näkyvät myös lapsen käyttäytymisessä. On tärkeätä, että lapsen tunteisiin vastataan ja reagoidaan. Sanoin usein omalle uhmaikäiselleni, että ei ole mitään hätää kulta. Otan syliin ja lohdutan, mutta reagoin aina. Nautin tästä ajasta. Nautin siitä, että hän osaa ja uskaltaa uhmata, laittaa kunnolla kampoihini, koska vain näin tiedän, että hänestä voi kasvaa terveellä itsetunnolla oleva aikuinen. Minun tehtävä on vanhempana antaa se turvallinen syli ja ottaa vastaan tunnetilan vaihtelut, ettei myöhemmin lapsen tarvitse opetella aikuisiällä negatiivisten tunteiden ilmaisemista, kun näitäkin tapauksia kyllä riittää! Tsemppiä sinulle ja voimia!

Vierailija

Ikivanha ketju, mutta tulin lukemaan kun lapsi itkee aamuisin solkenaan eikä siihen auta mikään. Kyse taitaa olla jostain muusta, joten ketju ei hyödyttänyt. Sen sijaan löysin täältä äitini ja siskoni, jota toiset lapset pahoinpiteli että se lopettaisi sen itkuraivoamisen ja äidin mikä ei yrittänytkään lohduttaa vaan provosoitui tai kuuroutui sille huudolle. Julkisella paikalla hävetti kun pikkusisko aloitti kauhean ulvomisen mitä pienimmästä asiasta. Siskoni tunnusti aikuisena, että huusi tahallaan koska tiesi sen ärsyttävän kaikkia. Hän muuttui vasta kun muutti aikuistuessa pois kotoa opiskelija-asuntolaan. Siellä oli jengi laittanut kuriin sen eli ryhmäpaine kasvatti

Jopasjopas

Muistan kuinka lapsena oli kurjaa kun vanhemmat eivät tulleet lohduttamaan kun itketti, eivät kysyneet mikä harmittaa, sanoivat vain : "siellä se taas parkuu, itkupilli" .Hirveätä, ajattelen nyt.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat