Vierailija

Pakko purkautua johonkin, tuntuu, että pakahdun tähän tuskaan. Mulle kävi tai tein sen, mitä en olisi ikinä itsestäni uskonut. Petin ihanaa, rakasta miestäni. Alkoholilla oli suuressa määrin osuutta asiaan. Vaikka tiedän, että vika on vain ja ainoastaan minun, olen yrittänyt löytää syitä, jotka veivät tähän pisteeseen. Seksielämämme ei ole aikoihin ollut kunnossa ja se on kiristänyt välejämme. Muutakin stressiä on viimeisen kahden vuoden aikana ollut elämässämme ihan liikaa. Silti, en ikinä olisi voinut itsestäni kuvitella mitään noin alhaista, olen aina ollut pettämistä vastaan ja inhonnut ihmisiä joiden tiedän niin tehneen. Mieheni on maailman ihanin ja lempein mies. olen paininut omatuntoni kanssa, en tiedä kertoako miehelle vai ei. Se loukkaisi häntä niin, etten kestäisi sitä. Itselläni on niin paha olla, että tuntuu lähes ranteet auki- fiilikseltä. Meillä on lapsi ja tuntuu, että olen pilannuy hänenkin elämän. Auttakaa, kertokaa omia kokemuksia, olenko ainut joka on pilannut kaiken? Mitä teen? Miten voin ikinä päästä asiasta yli.

Kommentit (20)

Mutta älä ihmeessä kerro miehellesi. Mitä se hyödyttäisi? saisit vain kaadettua oman pahan olon hänelle?



Tuo ei kuitenkaan ole niitä maailman pahimpia tekoja ja kaikea muutakin vielä pahempaa voi sattua, joten vähän nyt realismia peliin!



Kuintenkin kerran täällä vain eletään, joten älä nyt menneitä rupea noin kaueasti surkuttelemaan, tehty mikä tehty.



Häntä pystyyn ja nauti elämästä:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

kiitos tähänastisista vastauksista. Kiva tietää, että on edes 1 kohtalotoveri. Miten sitä ihminen voikaan mennä mokaamaan noin? Ja inhota itseään näin paljon?

Oli se sit pahaa tai hyvää, eli enpä usko et tekoas pakoon pääset vaikka salaat.

Kertomalla rehellisesti kriisi edessä ja ehkä ero- mut myös ajan kans uusi alku

älä kerro miehellesi! Tehtyä ei saa tekemättömäksi, monet painajaiset olen minäkin nähnyt, mutta vähitellen oppii elämään tekojensa kanssa ja ehkä antaa itselleen anteeksi. Ainakin olen nyt viisaampi ja tiedän että ei kannata.

ja lohduttavia vastauksia. Mä olen sitä mieltä, että ihmiset tekee joskus virheitä. Älä kerro, teet vain pahan olon toiselle. Yritä antaa itsellesi anteeksi kun selvästi kadut tekoasi ja varmasti otit opiksesi. Et ole todellakaan ainoa!

niin pakosta menee tekemään jotain jonkun muunkanssa jossain kohtaa.

minä itte mokasin lauantaina, en oo kenenkääkaa menny sänkyyn mutta ihan sitte julkisilla paikoilla suudellu yhen tyypinkanssa. voi nolotus ja hävetys sentään!

harvoin käyn missää ja sitte kun lähden niin käy noin.

ei meijänkää suhde oo parhaasta päästä, on ollu vaikeita aikoja, ei se oikeuta hölmöilemään mutta, tiedän ehkä miltä susta ap tuntuu.

tieto lisää tuskaa, ehkä voi jättää kertomatta ja koittaa parantaa teidän suhdettanne.

mutta jos se toistuu, sitten ehkä pitää miettiä.

kyllä sulla nytki on jo kauheet tunnon tuskat. kyllä se siitä.

*halaus*

Tottakai rehellisyys on suhteen perusta, mutta nyt kun sinä teit epärehellisen teon ja sinun on myös jaksettava siitä kantaa murheesi yksin. Jos kuitenkin päätät kertoa miehellesi, niin älä kuvittele siitä aiheutuvan mitään ruusuista.. on todennäköistä että kertominen johtaa jopa eroon tai vähintäänkin monen vuoden kaunaan ja terapiaan. Toki on mahdollista että suhde voi myös parantua.



Jos olisin sinä, en kertoisi vaan koettaisin laittaa suhdetta kuntoon ja hyvittää tekoa sitä kautta, Sinun tulee olla kuitenkin varma ettet jää kiinni joskus myöhemmin, koska ainakin naisen näkökulmasta silloin asia olisi vielä mutkikkaampi selvitellä.

mun sivusuhteen päättymisestä on 3 vuotta enkä näe enää painajaisia. Totta kai aina kun asia tulee mieleen toivon että en olisi tehnyt mitä tein, mutta ei se mitenkään haittaa normaalia elämää tai tunnu musertavalta.

ja sanon vaan et kyllä mun mielestä suhteessaon jotain vikaa jos meet ja petät. meillä ainakin tuli ero vähän ajan kuluttua. olen myös sitä mieltä et what goes around comes around ja paha saa palkkansa jne niinkuin joku aikaisemmin jo kirjoitti

ja kertoi minulle, koska huomasin selvästi, että jotain on vialla. Kriisi oli edessä, mutta se lähensi meitä. Me painimme sitten ongelmat auki ja ollaan edelleen yhdessä ja yksi lapsikin syntyi vielä kriisin jälkeen. Jälkikäteen ajateltuna vaikka asia satutti minua syvästi niin se oli vain läpikäytävä. Itkimme molemmat ja kävimme parisuhdeterapeutillakin. Eli kannatti kertoa, vaikka tuskaa se tuotti.

Pikkaisen helpotti. Ja sanoinhan, että suhteessamme on ollut PALJON stressiä jne viimeisen kahden vuoden aikana eli kaikki ei olekaan ollut kunnossa, vaikka sekään ei tosiankaan ole mikään syy mennä tekemään mitään tuollaista. Erota en haluaisi, rakastan meistäni ja hän minua.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat