Sivut

Kommentit (117)

Vihdoin

Olen pitkään selannut tätä aloitusta toiveikkaana, ja tänään saan liittyä plussanneiden joukkoon. Kiertooni on ollut vähän epäsäännöllistä, 28-36 välillä. Usein olen malttanut odottaa viikonkin 28päivän jälkeen, jotten tee testiä vain pettyäkseni. Tällä kertaa oireita oli, mikä ratkaisi sen, että tein testin jo nyt.

- pari päivää kestävä yllättävä kurkkukipu, jonka jälkeen olo taas ok
- kurkkukivusta alle viikko, niin alkoi nenä vuotaa, olin yhden illan sängyn oma, mutta lämmöt ei missään kohti nousseet, päin vastoin
- turvotuksen tunnetta vatsan alueella, menkkamaisia tuntemuksia alavatsalla
- yhdynnän jälkeen vessassa pyyhkiessä jäi paperiin verta, jota ei tullut enempää, n.3pv ennen testin tekemistä
- huimaus ja heikko olo jatkuneet jo viikon ennen plussaa, ruokailut lisääntyneet ja määrät pienentyneet
- hajuaisti tarkentui entisestään
- kireys, kaikka ärsyttää, sit taas toisaalta olin hyvin onnellinen
- se "tunne", että nyt on tärppi, vaikka siihen ei uskaltanut luottaa, kun niin monta kertaa uskotellut itselleen oireita ja pettynyt
- heti plussan jälkeen huono olo, oksu, varmaan psyykkinen reaktio
- menkkamaiset tuntemukset jatkuu edelleen, ilmavaivoja

😀

Vierailija

Ihan normaaleilta kuukautiskivuilta tuntuivat oireet (nipistellä, jomotusta alavatsassa) ja odottelin menkkojen alkua. Oltiin jo pari vuotta yritetty lasta, eikä tullut mieleenkään, että voisin olla raskaana. Menkkoja ei sitten alkanut kuulua ajallaan ja pari päivää odoteltuani päätin soittaa sairaalaan, koska edellisessä kierrossa mulle oli tehty inseminaatio. Olin käynyt jo aiemmin verikokeessa, mikä kuului prosessiin, ja sairaalasta kerrottiin, että oon raskaana. Nyt on ihana pieni tyttö! Mut kivut siis mulla täysin menkkamaisia, ja sen vuoksi en uskonut olevani raskaana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Omassa raskaudessani tiesin olevani raskaana ennen testiä siitä, kun kävelin eräänä iltana töistä kotiin ja aloin ihmetellä, että miksi minulla ei ole nälkä eikä tee mieli mitään, vaikka en paljoa ollut päivän aikana ehtinyt syömään. Vatsa tuntui tavallista täydemmältä, ja siitä älysin että taidan olla raskaana. 😅 Kyllä se sitten neljän päivän päästä vahvistui erittäin selkeänä plussana testissä.

Vierailija

Kuka helvetti täällä miinustelee. Semmoset jotka ei ole ollut raskaana vai? Voin kertoa, että kyllä raskaus aiheuttaa tiettyjä oireita hormonien nousun vuoksi. Tietysti tapauskohtaisesti.

Itse tiesin tasan tarkkaan, että raskaana ollaan ennen kuin testin tein. Ei ollut mitään normaalia menkkajomotusta. Nyt rv 9 ja olo on kuin darrassa 24/7.

Vierailija

Aikalailla samat ku ennen kuukautisia. Turvottaa, väsyttää,ällöttää, särkee ja saattaa tehdä mieli jotain ruokia, mulla oli oliivit ja maksalaatikko.

Vierailija

Minulla aiemmin ollut tarkka 28 pv kierto, mutta nyt kierukan poistamisen jälkeen en ollut varma kierron pituudesta. Myös ovulaation tarkkaa ajankohtaa en tiedä, mutta raskautumiseen johtanut yhdyntä ollut tod. näk. kp 14 tai kp 15.

Sitten oireisiin ennen plussaa...

kp 15 vatsa löysällä, väsytti ja kipua oikealla munasarjojen kohdalla

kp 16 väsytti, janotti ja metallin maku suussa 

kp 17 kylmä, palelua, janottaa, metallin maku suussa, hengästyttää helposti, selkäkipua, valkuaisimaista vuotoa, seksihalut voimakkaat

kp 18 tumma pissa aamulla, palelua, hiukset rasvoittuneet normaalia nopeammin, seksihalu voimakas, nippailua vatsassa

kp 19 metallin maku, palelu, voimakas nälän tunne

kp 20 väsymys, NÄLKÄ, hengästyttää, palelua

kp 21 väsyttää, mieliala vaihtelee

kp 22 väsymys, vatsakipu, vatsa löysällä, tumma pissa aamulla, hengästyttää, hiukset rasvoittuneet tavanomaista nopeammin, janottaa ja pyörryttää

kp23 flunssa alkamassa ja tästä johtuen kurkkukipu, hengästyttää, nälkä, pyörryttää, nippailua ja kipua oikeassa nivusessa

kp24 flunssa päällä, nälkä, raskaustesti nega

kp 25 flunssa, vatsa- ja pääkipu, turvottaa, uni että olen raskaana, kipua emättimessä, raskaustesti nega

kp 26 flunssa, turvottaa, arat rinnat, raskaustesti nega

kp 27 flunssa, nännit arat ja nöpöttää, raskaustesti nega

kp 28 flunssa, hiukset nopeasti rasvoittuneet, rinnat arat

kp 29 flunssa, uni että olen raskaana, hiukset rasvoittuneet, itkuherkkä, raskaustesti nega

kp 30 flunssa ja päänsärky jatkuu

kp 31 flunssa, päänsärky, itkuherkkä, voimakas näläntunne, kaksi haaleaa plussaa raskaustestillä

-

Havaittuja oireita ennen plussaa: Huippaus, rintojen lievä turvotus (ihan perus ennen menkkojakin), pieni kuumeolo parina päivänä, väsymys, pieni etomus silloin tällöin. Voimakkaitakin kuukautismaisia kipuja oli jopa viikon ajan ennen plussaa. Jos en olisi vahtinut oireita, en olisi välttämättä huomannut. Oireiden lievyyteen kuitenkin saattoi vaikuttaa myös 1,5 viikon loma, jolloin ei tarvinnut herätä aikaisin töihin, eikä ollut muuten niin väsynyt.

Eka haalea viiva tuli kp 28/28. Toinen vähän vahvempi 29/28.  Clearbluen digitaalisella tuli "raskaana" 32/28 . Nyt on menossa rv 5+3 (siis about 10 päivää ekasta plussasta) ja oireet ovat voimistuneet huomattavasti. Rinnat kipeämmät ja turvonneet, huimausta lisää, heikkoa oloa, jäätävä väsymys ja tänään (keskellä päivää) ekan kerran olin lähellä oksentaa. Aikaisemman "vain kahvia aamupalaksi" sijaan pakko syödä aamulla, vaikkei juuri maistukaan. Myös kuukautisnipistelyjä silloin tällöin vatsassa, ei tosin niin paljon kuin ennen plussaa. Virstaamisentarve on hieman lisääntynyt, samoin jano ja nälkä. Suoli toimii lähes joka päivä. :D

S

En ole vielä plussannut, testin tein eilen illalla hätäpäissäni kp34/40 näytti negaa. N. Viikko sitten alkoi paha olo joka tulee ja menee, samoin järjetön röyhtäily joka kerta kun jotain syö tai juo. Vatsa löysällä ja ilmavaivoja. Normi lämpö n. 36,5 ja aamuisin sama mutta illasta eilen nousi jopa 37.8 ilman kuumeista oloa. (Normaalisti 37 jo tuntuu kuumeelta) Neljä päivää sitten raivostutti kaikki ja itku meinas tulla kun oli niin nälkä 😂 Tissit ei oo kipeät mutta nännit erinäköiset, ehkä vähän tummemma ja rauhasia noussut (en oo aiemmin huomannut) Toissapäivänä ovulaatiomaista pistelyä enemmän vasemmalla puolella vähän oikealla. Eilen tuli menkkamaisia kipuja ilman menkkoja joka on mulle outoa (yleensä kivut alkaa kun menkatkin) keskelle vatsaa pisteli/nipisteli ja se lämpö nousi korkeelle. Nyt jännittää... kaikki oireet viittaa siihen että olisin raskaana mutta silti oon hyvin epäuskonen. Voiko näin selkeitä oireita tulla näin nopeasti ennen plussaa vai oonko vaan luulosairas? 😅 nyt vaan odotellaan..

Lilly

Hei,

Tämän ja monta muuta ketjua läpi luettu ja yritelty selitellä oloja.
Lopetin Nuvaringin käytön ihan tarkoituksena saada jälkikasvua aikaiseksi 😊
Pillereitä tai rengasta käyttänyt 15v joten kierrosta ei mitään tietoa. Kaikki omituiset olotkin voivat johtua vain renkaan lopettamisen aiheuttamasta hormoonimyrskystä? Tyhjennysvuoto tuli normaalisti ja olot normaalit 13.päivään asti. Kierto ennen hormooneja ollut kohtalaisen säännöllinen ja lievät pms oireet, eivät tälläisen mitä nyt luettelen.
Luulisin että ovuloin 13-14.1.
Naitatti ihan järkyttävän paljon mikä on mulle täysin poikkeuksellista. Kenties nuvaring tappanut halut? Myös runsasta kirkasta vuotoa. 13.1. seksiä ilman ehkäisyä.
Jo pari kolmepäivää siitä outoja oloja. Viluttaa, viluttaa, viluttaa mutta kainalot hikoaa ja haisee pistävästi pesuista ja dödöstä huolimatta. Omituisia tuntemuksia ja kipuja vatsassa sekä tuikkaisuja alaselässä. Eilen illalla närästi. Ruokahalu kateissa ja aamumurot, jotka ovat olleet vuosia ainoa mikä on aamulla maistunut, ällöttävät.
Eilen alkoivat rinnat aristamaan sekä tuntuvat vähä turvonneilta. Kihelmöintiä rinnoissa ja nännit todella kipeät ja kovat. Eilen illalla suihkussa huomasin että alapääkin on turvonnut. Pinna kireällä ja itku herkässä.
Vähän huimannutkin mutta voi laittaa myös vähäisen syömisen piikkiin.
Inhottavaa odottelua että voi testin tehdä, kun en edes tiedä milloin mahdollisia menkkoja tulisi odottaa alkaviksi. Toiveena tietysti että eivät alkaisi 😁

Lilly

Lilly kirjoitti:
Niin plus vatsa ollut tänään sekaisin ja turvottanut 😏

Niin ja pissattaakin enemmän ja omaan nenään se ainakin haisee voimakkaasti. Näitä on niin paljon etten edes muista kaikkia yhdeltä istumalta 😂
Voiko sitä vaan kuvitella ihtelleen näin paljon oireita 😳

Näitä keskusteluja pitkään seuranneena pääsen itsekin kirjoittamaan omat oireeni vihdoin :) Eli mulla oli lyhyehkö kierto, 25-27 pvää, ja muutaman kerran aiemminki "tuntenu raskausoireita" tai kuukautiset olleet myöhässä jopa 4 päivää. Nyt tässä tärppäyskierrossa en osannut yhtään ajatella/toivoa olevani raskaana, koska en ollut tuntenut ovulaatiota millään lailla. Oireet myös olivat lievemmät kuin joissain noissa kuvittelemissani tärpeissä.

Sillä viikolla, kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa, palelin paljon ja olin väsynyt. Tosin oli tosi kylmiä kelejäkin, joten en osannut ajatella sen olevan mitenkään erikoista. Plussasin kp 31 haalean viivan, ja seuraavana päivänä digitestillä tein plussan.  Oireita ennen tuota oli tosi vähän. Sen jälkeen aloin tuntea niitä mahajomotuksia enemmänkin. Lisäksi heti parin tunnin kuluttua syömisestä maha murisi tyhjyyttään. Väsymystä myös ollut, edellisyönä nukuin 11 tuntia ja iltapäivällä vielä 2 tuntia. :D Nyt kai joku 6+2 ja ei juuri mitään muita oireita vieläkään. Tsemppiä kaikille yrittäjille :)

Lilly

Oireet osoittautuivat valeoireiksi tai ehkäisyn lopettamisesta johtuviksi hormoonimyrskyiksi. Menkat tuli ja meni. Tässä kierrossa testasin oviksen ja se hyödynnettiin. Omituinen ovis, ei juurikaan limoja.
Nyt kuitenkin muutama päivä oviksen jälkeen rinnat kipeytyneet ihan hirveiksi, alavatsaa ja selkää juilinut. Paleltaa ja väsyttää. Kokoajan nälkä ja nälissään ällöttää.
Mieliala ihan maassa. Joko *ituttaa tai itkettää kaikenaikaa. Vähän lämmöt koholla sekä pari kertaa tuntunut repäisykipua. Krp28/28-34. Toissa päivänä sain testiin hyvin hyvin haalean plussan, tänään puhdas nega. Valkovuoto on ollut runsasta oviksen jälkeen kokoajan ja tänään tuli jotain pientä rusehtavaa tuhrua, muttei mitään kipuja. Inhottava epätietoisuus.
Meinaako tuo haalean plussan vaihtuminen negaksi sitten negaa, vai oiskohan toivoa vielä?

Lilly

Lilly kirjoitti:
Oireet osoittautuivat valeoireiksi tai ehkäisyn lopettamisesta johtuviksi hormoonimyrskyiksi. Menkat tuli ja meni. Tässä kierrossa testasin oviksen ja se hyödynnettiin. Omituinen ovis, ei juurikaan limoja.
Nyt kuitenkin muutama päivä oviksen jälkeen rinnat kipeytyneet ihan hirveiksi, alavatsaa ja selkää juilinut. Paleltaa ja väsyttää. Kokoajan nälkä ja nälissään ällöttää.
Mieliala ihan maassa. Joko *ituttaa tai itkettää kaikenaikaa. Vähän lämmöt koholla sekä pari kertaa tuntunut repäisykipua. Krp28/28-34. Toissa päivänä sain testiin hyvin hyvin haalean plussan, tänään puhdas nega. Valkovuoto on ollut runsasta oviksen jälkeen kokoajan ja tänään tuli jotain pientä rusehtavaa tuhrua, muttei mitään kipuja. Inhottava epätietoisuus.
Meinaako tuo haalean plussan vaihtuminen negaksi sitten negaa, vai oiskohan toivoa vielä?

Tänään pärähti plussaa clearbluen testiin ❤️

En voi suositella rfsu herkkiä 10-testejä. Haamujen haamuja vaan näyttivät.

Ovis

Jänskään, että voisiko heti oviksen jälkeen väsymys olla raskausoire. Ihan tajuton väsymys pärähti päälle. Muutaman päivän kestänyt, tosin negoja näyttää testit.

Myös mielialanvaihtelut alkoi heti oviksen jälkeen. Alakuloinen olo, vaikka yleensä iloinen luonne.

Odotellaan toiveikkaina.

Toiveikas

Lukenut paljon näitä keskusteluja ja nyt herännyt kysymys että voisko olla mahdollisuus olla raskaana. Kuukautisten pois jäämisestä ei ole kuin muutama päivä, joten en testiä vielä ole uskaltanut hakea koska pelkään pettymystä.
Mulla on nyt reilu viikon verran ollut jo unettomuutta ja pääkipua, sekä tosi pahaa ILTA pahoinvointia. Maha ollut kummallinen enemmän tai vähemmän ensin viikko ummetusta ja sen jäljeen viikko ripulia. Kuukautiskipujen tapaisia kipuja ollut mutta eivät kuitenkaan sellaisia mitä yleensä mulla on. Testihän kannattais tehdä mutta jotenki ei saa aikaiseksi.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat