Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Meillä adoptio on vasta suunnitteluasteella, Pelan infoa odotellaan ja tunnustellaan omia tuntemuksia. Olemme jo pitkään haaveilleet adotiolapsesta, mutta biolapsia on siunaantunut jo kaksi. Enää adoptiossa mietityttää lähinnä noiden vanhempien muksujen suhtautuminen uuteen tulokkaaseen. Olisiko jollakin siis kokemusta siitä, kuinka perheen aikaisemmat (biologiset) lapset ovat ottaneet uuden tulokkaan vastaan ja kuinka sekä millainen sisarussuhde lasten välille on kehittynyt? Mitä tällainen perherakenne vaatii vanhemmalta verrattuna ns. perusperheeseen?



Entäpä mikä kokemuksenne mukaan on hyvä aikaero lapsille. Meillä kahden ensimmäisen lapsen ikäero on kolme vuotta ja nuorempi on vielä alle vuoden vanha. Itse ajattelimme että lasten kannalta olisi hyvä että kolmas tulisi suunnilleen samalla ikäerolla, jolloin sisarussuhteesta tulisi kai helpommin vahva ja tiivis. Neuvonta + odotusaika ottanevat yhteensä kuitenkin (muun byrokratian kanssa) vähintään parisen vuotta, joten neuvonnan voisi kai aloittaa heti kun siihen pääsee? Vai olisiko suurempi ikäero kenties sittenkin parempi?



Ottaisin mielelläni vastaan kokemuksia ja mielipiteitä, jos niitä jollakulla vain on tarjota... =)

Kommentit (11)

kyllä ad.prosessin saa käynnistää heti kun nuorimmainen on täyttänyt sen 1v., kun siinä menee kuitenkin oma aikansa ennen kuin neuvontaan pääsee tai ennen kuin neuvonta on läpikäyty! (näin ainakin oli viime kesänä kun aloittelimme ad.prosessia)



Pelan Tiukula-talossa järjestettiin viime syksynä seminaari juuri koskien adoptiosisaruutta, mutta valitettavasti me asutaan niin kaukana, etten mitenkään sinne päässyt. Olisi tosi mielenkiintoista kuulla kommentteja semman annista!



meillä on 2biolasta ja kolmas tulossa parin kk sisällä... Keskenämme olemme mieheni kanssa jo sopineet, että seuraavat lapset me saamme kotiin adoption kautta (jos saamme), sillä nämä raskaudet koettelevat perhettämme kohtuuttomasti. Tämän 3.lapsenkin piti itseasiassa olla adoptioraskauden kautta tullut, mutta toisin kävi. Tarkoituksensa kaikella=).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

kun lapset itse asian näkevät ja kokevat adoptiohakumatkalla. Ja yleensähän joku on sen uuden sisaruksen aikoinaan hylännyt, syystä tai toisesta.

Hei!



Meillä on kaksi poikaa ja kolmatta lasta hakiessa otimme heidät mukaan.



Mietintämyssyssä oli myös tilanne, että olisimme jättäneet heidät kotiin toisen vanhemman kanssa(Kiina kohdemaa), mutta tilanne on niin ainutlaatuinen pikkusisaruksen tullessa, että halusimme poikien saavan mahdollisuuden se kokea ja isompi heistä ehkä sen jopa isompana muistaakin.



Matka, kaksi viikkoa meni hyvin, joskin pienempi vellos oli takaisin tullessa jo väsynyt ja pari kuumepäivääkin vietimme loppumatkasta, mutta se ei tahtia haitannut, lapset eivät niin kovin kärsi edes kuumeesta, jollei taivaslukemiin nouse.



Nukuimme jopa yhdessä hotellihuoneessa koko matkan ajan kummassakin paikassa ja hyvin mahduimme, pikkusisaruksella oli vauvasänky ja muut sängyt olivat sen verran leveitä, että niissä pystyi nukkumaan lapsen kanssa.



Pojat olivat vajaa 4 ja vajaa 5-vuotiaat matkan aikana.







Olin Tiukulan seminaarissa ja minusta siellä viesti oli sen suuntainen, ettei siinä lasten kesken ole oikeastaan eroa, onko joku sisarus adoptoitu vai biologinen. Samalla tavalla tykätään ja tapellaan. Tärkeää on tehdä etenkin pienille lapsille selväksi, ettei heitä vaihdeta adoptiolapseen. Jotkut ovat pelänneet, että heidät jätetään sinne mistä adoptiolapsi haetaan. Monet lapset ovat vasta tämän adoptioprosessin kautta heränneet siihen todellisuuteen, että maailmassa on todellista köyhyyttä ja kurjuutta ja jotkut vanhemmat ihan oikeasti hylkäävät lapsensa. Sellaisen tajuaminen voi olla näille meidän " pumpulissa kasvaneille" aika raju kokemus mutta myös todella kasvattava ja hyödyllinen.



Meillä ei vielä adoptiolasta ole kotona, joten käytännön kokemusta ei ole, mutta biologisista lapsistamme vanhempi on tosi innoissaan asiasta ja odottaa adoptiosisarusta kovasti ja pienempi ei sitten oikein käsitä koko juttua vielä. Uskon että kaikki menee ihan hyvin lasten kesken, tosin varmaan jotain mustasukkaisuutta voi ilmetä.



Hakumatkalle otamme lapset mukaan ilman muuta, se tuntuu tärkeältä.

Mutta kyllä meillä esikoinen on jo sen verran iso ja fiksu että hänen kanssaan voi keskustella sellaisista asioista kuin köyhyydestä, köyhien maiden ongelmista, huume- ja alkoholiongelmista jne. En näe mitään syytä siihen, että kasvattaisin lapseni tietämättöminä maailman ongelmista. Se on toki sitten eri asia, mitä oman adoptiolapsen taustasta kenellekin kertoo ja minkä verran siitä edes tietää.



Eihän siinä tarvitse käyttää sanaa " hylkääminen" ja silti muut perheen lapset saattavat ihmetellä, miten joku on voinut luopua noin ihanasta lapsesta. Syystä tai toisestahan biovanhemmat ovat hänestä kuitenkin luopuneet. Toki voivat olla kuolleetkin.



Enkä muuten osaa kuvitella ainakaan tuosta esikoisestani että hän alkaisi joskus tästä vielä isompana retostella adoptiosisarukselleen siitä miten tämän vanhemmat ovat hänet hylänneet. Mutta nämä ovat vain omia arveluitani. Mielenkiintoista olisi kuulla miten muilla on käytännössä ollut.

Ovat vain sitä mieltä että adoptio on sille lapselle paras vaihtoehto.



Jos kerrot sisarukselle että tämä lapsi on hylätty joten sen takia se tulee meille niin lapsi saa varmaan sisarukselta vanhempana kuulla rajuja tarinoita siitä miten hän on hylätty.

Meillä mahdollinen hakumatka on vielä vuosien päässä, mutta olen miettinyt sitä silti... Siinä on nimittäin puolensa. Toisaalta vanhempien lähtiessä keskenään hakumatkalle uusi lapsi saa heidän jakamattoman huomionsa, mutta toisaalta taas se ei ole vain vanhempien ja uusimman perheenjäsenen juttu; voihin olla niinkin, että sisaruksiin heti kohdemaassa tutustuminen tekee kutustumisesta " helpomman" (ajattelen lapsia ikään kuin " jäänrikkojina" tilanteessa missä kaikki on pienimmälle lapselle uutta, vierasta, pelottavaakin -lapset kuitenkin usein ottavat helpommin kontaktia toisiin lapsiin jne)



Mielenkiintoinen kysymys kyllä siinäkin suhteessa, että meilläkin on 3 aiempaa lasta -hakumatkan kustannuksetkin ovat huomattavat 5+1hlölle... yksi ehkä varteenotettava vaihtoehto voisi olla jonkun ystävän/sukulaisen mukaan ottaminen isompia muksuja kaitsemaan? Itse nimittäin koen, että isompien lasten olisi hyvä olla mukana näin ainutlaatuisessa kokemuksessa. Nähdä ja kokea toinen kulttuuri, josta tulee erottamaton osa perheenkin identiteettiä. Perheen ykseydenkin kannalta olisi varmasti vahvistavaa kokea hakumatka perheenä.



Mielelläni kuulisin kyllä kertomuksia/kommentteja miten isommissa sisarusparvissa on tämän asian suhteen menetelty?

Kommenteistanne oli jopaljon apua ja uskon, että päästyämme neuvontaan saakka siellä saa varmasti keskusteluapua tähänkin asiaan. Olin itsekin joskus kuullut tuosta Pelan 2v. rajasta, mutta ainakaan vielä ensimmäisellä yhteydenottokerralla tilanteestamme keskustellessamme sieltä ei käsketty palata asiaan vasta nuorimmaisen ollessa parivuotias. Hieman rauhallisemmassa tahdissa neuvonta kylläkin saattaa edetä. Toisaalta, eikö ole hieman outoa, jos biolapsila vaaditaan tuo 2 vuoden ikä, mutta adoptiolapsen ei perheessä tarvitse olla kuin vuoden ajan ennen uutta prosessia?



Sinällään tuossa biologisten ja adoptoitujen lasten sisaruudessa ei kai mitään suurempia eroja ole " normaaliin" sisarussuhteeseen verrattuna, mutta kai ainakin vanhempi lapsi, joka on tottunut siihen, että pikkusisarukset tulevat aivan pieninä rääpäleinä oman äidin masusta, eivätkä jo isompina, samoista leluista " taistelevina" toiselta puolelta maailmaa. Ja kyllä ainakin meidän muksut jossain määrin ihmettelee myös eri näköisten ihmisten ihonväriä, hiuksia, ym. (vaikka asiasta onkin juteltu). Eli jossain määrin erilaista valmistelua adoptiosisaruksen tule perheeseen varmaankin vaatii verrattuna vauvan syntymään.



Tiedättekö muuten ketään, joka ei olisi ottanut vanhempia lapsia hakumatkalle mukaan? Molemmista tavoista on kai perusteluita puolesta ja vastaan. Uuden tulokkaan kai olisi sinällään myös hyvä saada se viikon parin " jakamaton huomio" ja aika tutustua vanhempiinsa aivan rauhassa. Saman " rauhanhan" saa syntyvä vauvakin äidin kanssa laitoksella. Ainakin nuo meidän vilperit ovat siinä määrin vilkkaita ja niin ikään oman huomionsa vaativia, että tutustumisrauha on kaukana kun he pääsevät hieromaan tuttavuutta... Toisaalta kotiin jättäminen saattaa kai tuntua hylkäämiseltä ja synnyttää suurempaa mustasukkaisuutta uutta tulokasta kohtaan.



Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat