Hyvä / paha(ko?) äitipuoli, kertokaa

Vierailija

Seurustelen nyt jo viidettä vuotta puolisoni kanssa, jolla on 6 vuotias tyttö edellisestä suhteestaan. Tytön kanssa olemme aina tuleet hyvin toimeen tuomitsemattomuuteni takia, vaikka vaikeita aikoja ja hetkiä ollut todella paljon. Tytön äiti yrittänyt tehdä elämästämme helvettiä tytön isä-viikoilla tai viikonlopuilla manipuloimalla tyttöä käyttäytymään huonosti minua tai isäänsä kohtaan, olemaan hankala ja avuton. Suljin silmäni ensin näiltä käytöshäiriöiltä pitkittyneen uhman takia tai muuten vain turvattomuuden tunteen takia (paikasta toiseen hyppimisen ja välikappaleena elämisen takia), mutta kunnes JO 6-vuotias myönsi äitinsä hankaluudesta ja kertoi minulle tästä avoimesti. Äiti on aina kieltänyt tykkäämästä minusta tai minun tavoistani tehdä asioita ja käskenyt tosiaan vastustaa kaikkea. Onneksi aikuisena ihmisenä ja lapsen hyvin tunteneena olen tunnistanut nuo piirteet ja antanut lapsenrakkauteni tytölle ymmärtää ettei tytön tarvitse käyttäytyä noin saadakseen meidän huomiomme. Eihän lapsi syyllinen ole, ainakaan oloonsa! Kaikin puolin olen yrittänyt helpottaa elämäämme ja ajatellut aina ensisijaisesti mieheni lasta. Kuten muutto lähemmäksi päiväkotia ja koulua, ettei isän luo kulkeminen olisi hankalaa koulussakaan.

Vuoroviikoin tyttö oli n. 5 vuotiaaseen asti kunnes pystymättömyyden tunne lapsella kasvoi kovasti ja ilmeni voimakkailla kohtauksilla. Tällöin ehdotimme äidille että tyttö asuisi jomman kumman luona pääsääntöisesti ja vierailisi joka toinen vkloppu sitten toisen luona. Ja mielellään vielä pikkuhiljaa toteutettuna, mutta äidin päätös sanoi viimeisen sanan. (hän ei nähnyt lapsen pahaa oloa eikä kärsimystä, vaan syytti meitä, että haluamme viedä hänen vapaa-aikansa. Silti vaihtoehtoja ei ollut,vaan hänen mielestään lapsen tulee asua äitinsä luona.) päädyimme tähän ratkaisuun ja toivoimme parasta tytölle. Muutos alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta ja tyttö kärsi siitäkin tahtomattaan. Äiti ei sitäkään halunnut nähdä. Nyt käytäntöä on jatkunut n. Puoli vuotta ja muuttunut sen verran että äiti on pakottanut isän ottaaan tytön kolmena vkloppuna kuukaudessa, vedoten taas omaan vapaa-aikaansa. Pakosta suostuimme ettei tyttö vaan kokisi ettei olisi tervetullut aina.. Nyt ikävä kyllä tytölle on alkanut tulla taas näitä kohtauksia ja ymmärrän sen hyvin. Identiteetti kateissa, kuka on, missä asuu ja muutenkin on eskarilaisena ison tytön kynnyksellä, kaiken lisäksi meille on tulossa vauva. Eli tytöstä on tulossa isosisko.. Olemme tukeneet ja pitäneet aina sylimme avoimena hänelle, mutta nyt olen erityisen huolissani tytön kehityksestä ja ettei jää mitään lapsuuden traumoja tai hylätyn tunnetta. Oman viimeisen odotusajan lisäksi murehdin ja huolehdin hänestä parhaimpani mukaan(tietysti isän kanssa), mutta pikkuhiljaa iskee toivottomuus. Lapsi kokee niin paljom välinpitämättömyyttä äitinsä luona, alkaen puhtaus, riittävä ravinto ja vitamiinit, vaatteet ja rauhalliset leikit ja yöunet.. Haluaisimme tytön meille asumaan, mutta äiti ei suostu siihen. Ikävä kyllä suomessa isän on todella vaikea saada huoltajuutta. En ole koskaan halunnut uskoa pahaa äidistä, vaan kuvitellut että hänen päästään puuttuu vaan jotkut mutterit. :) mutta nyt alkaa olla toivoton olo isän kanssa. Kaikesta rakkaudesta ja huolenpidosta huolimatta saan kuulla äidiltä kuinka huono olen, eikä minun pitäisi puuttua asioihin. Ikinä en ole niin tehnyt vaan päinvastoin, silloinkin kun tyttö on tullut halimaan ja sanonut toivovansa että olisin hänen äitinsä, olen vain kannustanut häntä että hänellä on vähintään yhtä hyvä äiti toisessa kodissa. Nyt olemme huomanneet tytön terveydentilassa muutoksia, mustia silmänalusia, kuivuneen oloinen ja riutunut. Isä on huomauttanut äitiä niistä tuloksetta.. Kuinka tässä tilanteessa minun kuuluisi toimia? Olla hyvä äitipuoli ja jatkaa "sokeaa" rakastamista ja pitää huolta vain silloin kuin tyttö on meillä vai paha äitipuoli(vain sitä äitiä lohtaan) ja käyttää tyttöä lääkärissä ja vedoten lapsen isän kanssa "löytyneeseen" ja isää kannustaa hakemaan uudestaan yksihuoltajuutta? Kertokaa toki ajatukisianne tilanteestani. :/

Kuuntelen mielelläni. Jotkut ovat pitäneet minua jopa liian hyväsydämisenä, viitaten ettei kyseessä ole oma lapsi. Mutta viaton lapsihan se silti on!

Lisään vielä että olemme siis saamassa ensimmäisen yhteisen lapsemme ja vain miehellä on lapsi edellisestä suhteesta.

Kommentit (6)

Vierailija

En ole yhtään mitään eikä minulla saisi olla mitään roolia lapsen elämässä. Lapsi on kuitenkin meidän kodissamme ja olen yhdessä miehen kanssa vastuussa lapsesta tämän miellä ollessa.



Äitipuolen asemahan on se, että olet paha ja ilkeä, koska olet äitipuoli. Toisaalta sinun tulee rakastaa lasta kuin omaasi, koska olet koko paketin ottanut mutta jos rakastat lasta ja ajat tämän etua, yrität vieädä lapsen äidiltä ja sekään ei ole suotavaa.



Kylmä totuus on se, että kukaan ei uskalla asettua Suomessa äitiä vastaan, ei vaikka lapsen etu ja henkinen hyvinvointi, mitä ei pidetä minään, sitä vaatisi.



Ei ole mitään väliä sillä, että äidin psyyke horjuu ja teot ovat sen mukaisia; äidille se on sallittua.



Todellisuudessa lapsen hyvinvoinnista ei välitetä.

Kylmää mutta totta.



Suosittelen hakeutumaan ammattiauttajan puheille ja nimenomaan siitä näkökannasta, että joudutte seuraamaan lapsen psyykkistä oirehtimista mutta kukaan ei tee asialle mitään.



Voimia!



T. saman läpikäynyt

Vierailija

Ensinnakin tekstistasi kuultaa, etta valitat aidosti miehesi lapsesta. Mielestani olette toimineet miehesi kanssa asiallisesti. Olet sellainen aitipuoli, jollaisen toivoisin omalle lapselleni.



Mitahan lapsi itse toivoisi? Erolapset ovat yleensa lojaaleja vanhempiaan kohtaan, joten on ehka vaikea saada lapselta koko totuutta (mahdollinen tarve puolustella aitiaan).



Voisiko miehesi ottaa yhteytta lastensuojeluun, neuvolaan, tms. ihan neuvoa kysyaksenne?

Kylla ne siella tunnistavat, etta ette ole kiusanteossa tms.

Jos tilanne on todella paha esim. lapsi tulee lopen vasyneena ja kuivuneena teille perjantaisin, voisitteko pyytaa lastensuojelusta jonkun teille silloin kun lapsi tulee, jotta siella nahtaisiin, miten tilanne on eskaloitumassa.



Voisitte yrittaa puhua esim. eskarin henkilokunnan kanssa (ehka jo olettekin)saadaksenne kokonaisvaltaisen kuvan siita, miten tytto oirehtii. Varsinkin jos lapsi on kuivuneen oloinen tai ei saa tarpeellista ravintoa ja lepoa, on huolenne aiheellinen ja oireilu on varmasti huomattu eskarissakin.



Lahtokohtaisesti miehesi on varmasti vaikea saada huoltajuutta ja niin radikaali ratkaisu ei ehka ole lapsenkaan etu. Voisitteko kokeilla sita, etta lapsi asuisi teilla viikot ja viikonloput aidin kanssa jolloin aidin arki helpottuisi joksikin aikaa? Vai olisiko aiti taysin sita vastaan? Kuulostaisi ehka silta, etta aiti on uupunut ja siksikin tilanne ehka eskaloituu ja han on heti puolustusasemissa, kun ehdotatte jotakin.



Toivon sulle ja miehellesi voimia ja kaikkea hyvaa! Hakekaa ihmeessa ulkoista apua, jos omat voimat/ neuvot eivat riita.

Vierailija

kiitos kannustavasta viestistäsi!

Olemme yrittäneet sopia äidin kanssa nykyisen järjestelyn muutoksesta, mutta turhaan. Hän evää ajatuksen samantien, on valmis Taistelemaan asiasta. ( mikä on hyvin ristiriitaista muun välinpitämättömyyden kanssa..) Äiti on aina ollut ns. huolehtivinaan ja tekevinään kaikkea lapsensa eduksi, se mitä päälle päin muille näkyy, kuten viranomaisille. Räikeä esimerkki, mutta tosi; yhteishuoltajuuspaperia ja hoitovuoroista sovittaessa ja kirjottaessa kuulemma oli ostanut merkkivaatteet tytön päälle tapaamiseen ja syöttänyt pelkkää makaronia tytölle tämän takia koko viikon.

Vierailija

siis todella merkkivaatteet, yrittääkseen todistaa pärjäävänsä paremmin. Surullista.. En halua tuomita ketään, mutta joillekkin se on elämän ehtona melkein, yrittää näyttää olevansa, tai antaa muiden luulla. Kummasti uskon lapsen tarvitsevan enemmän lautasellista kunnon ruokaa ja puhtaita ehjiä vaatteita, kuin kimaltelevaa merkkiä rinnassa. Itku on pari kertaa meinannut päästä kaupassa kun tyttö tuonut 30centtiä maksavan jogurttipurkin koriin ja kysynyt nolona että saako hän ottaa sen. Välittämättä lasten suosimasta karkkihyllystä tai jäätelöaltaasta.. En halua kuulostaa tyhmältä, mutta koen samalla huolta ja empatiaa äitiä kohtaan myös, tiedän hänen mm. tienaavan lähes 2 kertaa enemmän kuin minä, mutta silti tuntuu että hänen rahansa eivät riitä lapsen huolehtimiseen. Ikävä myöntää myös, että minä ja mummi pidämme huolta lapsen vaatehuollosta ym. (Mies toki avittaa sitä, mutta eihän ukko osaisi mennä pikkutytön kanssa vaatekauppaan :D ) sitäpaitsi vaatteet mitkä puen tytölle päälle hänen lähtiessään, eivät tule enää takaisin.. En uskalla epäillä hänen äitinsä rahanmenojaan, ties mihin menevät. Ei ole muita lapsia ja asuu myös avoliitossa uuden hyvässä työssä käyvän puolisonsa kanssa..

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat