Lasten ikäero noin puolitoistavuotta, kokemuksia?

Vierailija

ja alku oli aika haipakkaa. Vaippoja vaihdoin sarjatyönä sohvalla, ja kipitin esikoisen perässä samalla kun vauva makasi sylissä tyynyn päällä ja imetin :)

Meillä esikoinenon myös oikea aurinko ja helppo tapaus.

Helpotti siinä vaiheessa kun lapset nukkuivat edes yhdet päikkärit samaan aikaan. Meilä oli kahdet tuplarattaat ja peräkkkäin istuttavat olivat paremmat, koska kummallakin oli oma rauha. Oltiin ekan kerran ulkomailla, kun nuorimmainen oli 5kk ja kivasti meni. Eli positiivisella asenteella pääsee pitkälle ja hyvillä päikkäreillä :)

Sivut

Kommentit (33)

Vierailija

Itse mietin näin jälkikäteen, että sillä on suuri merkitys, onko ystäviä, kummeja, isovanhempia, naapureita, joilta voi saada hoitoapua tai muuta jeesiä tiukkoihin tilanteisiin. Jos em. henkilöitä ei ole, kannattaa palkata esim. MLL:n hoitajia, jotta itse pääsee hengähtämään tai esim. tutkimuksiin sairaalaan, jotka voi kestää pidempään, eikä ole herkkua esikoisen tai myöhemmin molempien juoksennellessa pitkin käytäviä.

Vierailija

Esikoinen joutui mielestäni kasvamaan isoksi liian aikaisin. Oli kyllä topakka neiti jo pienenä ja aika aikaisin rupesi suht omatoimiseksi ja vaipoistakin oli pois ennen 2-vuotis synttäreitä.



Alku minusta meni aika helposti, kun pienempi nukkui niin paljon. Sitten kuopuksen ollessa noin ½-vuotias, ja edelleen söi öisin, esikoinen heräsi jo n.klo:6... Päiväunet kuopus nukkui aamupäivällä ~9-11 rattaissa ulkona, esikoinen nukkui päiväunet ~12-15, ja pienempi toiset päikkärit ~15-17. Silloin tuntui, että sai itse levättyä aivan liian vähän ja kotihommat jäi rästiin. Onneksi sitä ei kestänyt paria kuukautta pidempään! Silloin oli myös sosiaaliset kontaktit aika vähissä, kun aina oli jommalla kummalla nukkumis- tai ruoka-aika.



Sinänsä lyhyt ikäero on ihan hyvä, koska oikeasti lapsista tulee tosi hyviä kavereita keskenään. Välillä jopa tuntuu, että liikaa ovat yhdessä! Esikoisen ollessa pieni kun vauva syntyy, ei tule (tai ainakaan ei meillä tullut) mitään kovin isoja mustasukkaisuuksia. Myöskään mitään uhmia ei vielä tuossa iässä ole.

Vierailija

Ikäero 1v 5kk. Ekat kaksiviikkoa meni kuin unelma, mutta sitten rupes esikko olemaan mustasukkainen. Hetkeksikään ei voinut silmistään päästää. Vauva silloin onneksi "helppo" ja molemmat nukkuivat hyvin, muuten en olisi näin hyvin jaksanut. Mielstäni oli rankempaa kuin kuvittelin vaik ei mitään ruusunpunaisia kuvitelmia ollutkaan. Nykyään ottavat edelleen rajusti yhteen, mutta myös rakastavat :) Haaveissa ei lisää lapsia ainakaan lähivuosiin, tuskin koskaan...



Varmasti oma asenne, lasten temperamentit ym. monet asiat vaikuttavat arjen sujuvuuteen.



Tsemppiä!

Vierailija

Tänään halailivat sohvalla ja leikkivät yhdessä, kävivät iskän kanssa hakemassa joulukuusen ja sen sellaista.



Hyvä ikäero. Oli tuplat ja niitä käytettiin paljon. Univelkaa on toki ollut, mutta hyvin on selvitty ilman apuja. Pienemmällä on astma, se valvotti ja valvottaa yhä.

Vierailija

Meillä ei onneksi mies sairastunut, mutta ei ollut koskaan kotona. Uskon vieläkin, että hänellä oli toinen nainen ylitöiden sijaan, mutta kiinni hän ei jäänyt...



Apua en saanut mistään, esikoinen tuli pahaan uhmäikään ja vauva sairasteli. Neljään vuoteen en nukkunut kertaakaan yli 3 h pätkää!



Itse en suosittele kenellekään 1,5 vuoden ikäeroa. Se ei tarkoita sitä, etteikö se voisi olla hyväkin ratkaisu joissain perheissä. Meillä ei.

Vierailija

lapsilla 1 v 6 kk ikäeroa. Eka vuosi oli aika kamala vuosien yhtämittaisen valvomisen ja toisenkin lapsen koliikin vuoksi. Toinen vuosi oli helpompi ja sen jälkeen ovat lapset olleet kuin paita ja peppu. Kyllä kannatti, mutta olin todella tiukilla jossain vaiheessa.

Vierailija

Ja ennen kaikkea, onko sulla sen ikäisiä lapsia? Usein vierestä katsottuna jotkut jutut näyttää paljon pahemmilta kuin ne onkaan, ja äideille aika kultaa muistot. JOten mitä sen on väliä, jos välillä on ollut rankkaakin, jos jälkeenpäin kuitenkin tuntuu, että hyvinhän siitä selvittiin.



Mulla ei ole tuolla ikäerolla lapsia, mutta naapurilla oli - vieläpä niin, että ensin yksi, ja 1-v 6kk ikäerolla kaksoset. Hengissä on kaikki vielä ja lapset ihania.

Vierailija

Eli tuo vanhempi oli vielä ihan oikeastaan vauva itsekin kun uusi vauva tuli.

Mutta nyt voin jo sanoa, että pärjättiin hienosti. Vielä ei ollut uhmaikää ja päikkäreitä nukuttiin pitkiä pätkiä, molemmat pienet siis. Öisin herättiin muutamaan kertaan syömään vauvan kanssa, isompi nukkui yöt hyvin.



Tuplarattaat oli hyvä ostos, käytämme niitä vieläkin, isompi nyt 2v ja pienempi 10kk. nyt alkaa elo olla jo aika mukavaa, vauva kun on ollut kuin unelma koko ikänsä, niin kiltti kun vauva vaan voi olla. Tuo vanhempi tosin ei niinkään kiltti, ja nyt varsinkin kun aika hirveä uhma menossa. Mutta nyt jaksaa paremmin uhmakohtaukset, kun yövalvomiset on loppuneet jne.

Mustasukkaisuutta ei ilmennyt missään vaiheessa.



Itse sanoisin että alle 1½ on vielä hyvä ikäero, JOS vaan osaa valmistautua henkisesti hyvin..melkoista rumbaahan se kuitenkin on aluksi, sitä en kiellä.

Mutta ajattelen että jos olisimme vauvan saaneet vasta joskus nyt kun isommalla pahin uhma menossa, saattaisi jaksaminen olla aika kortilla..



Menee ikäänkuin samalla hiellä kaksi lasta tässä ;)



Parempi näin :)

Vierailija

itse olen ollut sirä mieltä, että oman jaksamisen kannalta isompi ikäero olisi ollut parempi, varsinkin kun mies paljon poissa kotoa töiden takia, tunsin pitkään syyllisyyttä esikoisen takia, nyt nuorempi 2 1/2 ja elämä täynnä uhamaikää..=) mut hengissä ollaan ja lapset leikkii toistensa kanssa hyvin. Mut helppoa ei kahden pienen lapsen äitinä ole ollut, kolmatta ei olla vielä uskallettu edes ajatella vaikka elämä alkaakin jo olla ajoittain helpompaa..

Vierailija

Esikoisella ja kakkosella 1v 5kk, kakkosella ja kolmosella 1v1kk, kolmosella ja nelosella 11kk. Esikoisella ja kakkosella ei tarvittu tuplia, tai hankittiin mutta lapsi ei niissä istunut. Oli kyllä talvi ja lapsi pidemmät matkat sitten pulkassa, tai seisomalaudalla. Meillä ei ainakaan elämä ole mitenkään kamalaa ollut, vaan päinvastoin antoisaa. Lapsista todellakin seuraa toisilleen, eikä mitään mustasukkaisuuttakaan ole ollut:) Riippuu tiettenkin lapsien luonteesta, meillä ihan normaalvilkkaat muksut, mutta silti en ole tätä aikaa kamalana miltään osin kokenut.

Vierailija

Jälkikäteen arvioituna (nyt lapset 5 v. ja 6½ v.) ikäero olisi voinut olla noin 4 vuotta... Esikoinen on erittäin haastava ja uhmäikä alkoi "sopivasti" hieman ennen kuopuksen syntymää. Esikoinen lopetti 2-vuotiaana päiväunet (totaalisesti, kaikesta yrittämistä huolimatta) ja surrasi ylivilkkaana ja kiukutteli temperamenttisena rajusti. Kuopus sairasti paljon ensimmäiset kolme vuotta, ja minun yöunet olivat todella rikkonaiset. Monta muuta kuluttavaa asiaa vastoinkäymistä sattui noihin vuosiin, mm. miehen hengenvaarallinen sairastuminen ja sairaalahoito sekä muutto toiselle paikkakunnalle ja hoitoavun puute alkuun. No, hyytyminenhän siitä seurasi ja vielä maksetaan velkoja.



Lapset ovat kyllä rakkaita ja ihania, heitä en syytä. Omat voimat vaan pettivät. Kolmatte tai useampaa lasta ei tule, kokemus oli niin pelottava. Mutta miten se olikaan, pienet lapset, pienet murheet, isot lapset, isot murheet. Aivan.



Tämä kauhukertomus ei kerro mitään siitä, miten teillä menee. Toivottavasti paljon kevyemmin!

Vierailija

Muutos on vain suuri sille vanhemmalle lapselle ja hän itsekin vielä pieni ja tarvitseva. Ehkä se järkytys oli itselleni niin suuri, että esim. kun imetin vauvaa, esikoiseni kiipeili pöydille ja muksahteli sieltä alas, kun ei uskonut varoittelua. Hän ei ollut todellakaan sellainen lapsi, että olisi istunut sohvalla vieressä satuja kuunnellen imetyksen aikana. Koska sanotaan, ettei tuon ikäiset osaa tuntea mustasukkaisuutta, esikoiseni härkki vauvaa paljon tai olisi härkkinyt, jos en olisi pitänyt vauvaa aina mukanani (suihkussa, vessassa). Hän halusi "hoitaa", mutta vauvan hiusten harjaaminen muuttui sekunnissa harjalla päähän hakkaamiseksi, jos ei ollut heti työntämässä kättään väliin ja estämässä tapahtumaa. No, ainakaan pienempi sisarus ei ihan vähästä hätkähdä, kun tottui menoon ja melskeeseen pienestä asti.



ITSENI kannalta olisi isompi ikäero ollut parempi, koska esim. 3-vuotias voi jo mennä kerhoon, jolloin äiti saa hetken hengähdystauon tai aikaa olla vauvan kanssa. Meidän ainoa ratkaisu oli (paha, paha) esikoisen osapäiväinen hoito päiväkodissa, koska univelkani ja unihäiriöni oli niin paha, että sen korjaamiseksi oli pakko tehdä kipeiltäkin tuntuvia ja julkisesti paheksuttuja ratkaisuja. Muistan vielä, miten valtiosihteeri Raimo Sailas sanoi samoihin aikoihin, että kyllä terve nainen kaksi lasta jaksaa hoitaa. Mietin, kuinkahan kauan uralla tehokkaasti edennyt Raimo oli 30 vuotta sitten hoitanut lapsiaan kotonaan tai voisikohan sille Raimolle soittaa, että nyt en pärjää, voisitko pikkaseksi aikaa tulla jeesaamaan.



Kuopuksella on lisäksi 3 ikävuoteen saakka kestänyt vaikea ruoka-aineallergia ja 2-vuotiaaksi asti hän sai ravintonsa vain apteekin aminohappovalmisteesta (josta jäin Kelan korvauksen jälkeen maksettavaa 200 euroa/ kuukaudessa) ja kolmesta ruokaaineesta ja kalkki- ja vitamiinivalmisteista. Nyt allergia on lähes selätetty ja iso stressi on helpottanut. Ei ole kivaa irrotella verivisvaisia vaatteita vauvan yltä ja miettiä, mitäs tänään laitettaisiin ruoaksi (tai mitäs äiti voisi syödä, kun imetti aluksi). Valvominen ei siis johtunut vain peräkkäisistä korvatulehduksista, vaan kuopuksen kramppaavista vatsakivuista 1-2 -vuotiaana.



Itse suosittelen myös Pronakseenia. Se on tehokkaampi lääke kuumeeseen ja kipuun kuin Panadol. Kuopus vain ei voinut Pronakseniakaan käyttää, koska oli allerginen sen yhdelle ainesosalle...



Esikoisen aikana oli myös puuduttavia korvatippoja, joiden kanssa päästiin aamuun asti. Jossakin vaiheessa ne poistettiin myynnistä, mutta kuulema saa taas jälleen.



Tämä on minun kokemukseni onneksi jo ohimenneistä raskaista vuosista. En väitä, että kaikilla on tällaista, jos tulee useampi lapsi kuin yksi tai he syntyvät suht lähekkäin. Siksi en toivo myöskään sen tyyppistä argumentointia, että olisit tehnyt niin tai näin, niin elämäsi olisi ollut ihan toisentyyppistä. Sallikaamme toisillemme kokemusten jakamista ilman arvostelevaa kommentointia!



Toivon kaikille lastaan odottaville ihanaa ja antoisaa pienilapsiaikaa ja myös parisuhteen kestoa, jos tiukkoja hetkiä tulisikin (meillä se kesti)!



Lainaus:

oli sitä ikäeroa sitten 1v 7 kk tai 2 v 7kk. Itse asiassa tuolla isommalla ikäerolla mustasukkaisuusongelmat ovat yleensä pahempia. Kerrtomasi perusteella olleelliseksi nousee lähinnä se, että teillä on ollut jos jonkinlaista vastoinkäymistä, mutta ei se pieni ikäero niitä ole aiheuttanut.



Vinkkinä muuten korvatulehduskipuun: kannattaa ehdottomasti pyytää lääkäriltä Pronaxenia reseptillä valmiiksi (naprokseenia). Osaava korvalääkäri sitä itse määrääkin ja neuvoo annosteluohjeen vastaisen varalle. Ei tarvitse öitä lasten valvoa vaikka olisi korvat kipeinä.

Vierailija

Meillä mies irtisanoutui lastenhoidosta jo esikoisen syntyessä

eli omasta jaksamisesta huolehtiminen oli a ja o,



muuten menee kuin kaksosia hoitaessa

- eli täsmällisyys ja rytmitys olennaista



12 tuttipulloa vedenkeitin strelointiin valmisruuat

lastenhoitoapua MLL:ltä kerran kk vähintään



( koska sosialihuoltolain mukaista kotipalvelua ei neuvolasta jostakin syystä joka perhe saa???)



välineet turvalliset



2 pinnasänkyä



portaissa turvaporitit



hellasuojat



aluksi brio- laadukkaat siis -yhdistelmävaunut sisaristuimella oli meillä- sitten brio kaksosten rattaat vasta kun vauvakin istui



VOIMIA ap- ja mies remmiin AUTTAMAAN

Vierailija

Piti kirjoittaa: Vaikka sanotaan...



Koska sanotaan, ettei tuon ikäiset osaa tuntea mustasukkaisuutta, esikoiseni härkki vauvaa paljon tai olisi härkkinyt, jos en olisi pitänyt vauvaa aina mukanani (suihkussa, vessassa).

Vierailija

kiva kun oli tullut näin paljon vastauksia! Meillä on tosiaan esikoisen kanssa mennyt sillä tavalla helposti, että sairasteluja ei ole ollut mitenkään tavanomaista enempää. Aikamoinen villikko tuo meidän esikoinen kyllä on, mutta meillä on jo nyt yhden lapsen kanssa erittäin lapsiturvattu asunto juuri sen vuoksi ettei lapsen perässä tarvitse ihan joka sekunti juosta. Toki tuokin keikkuu sohvan selkänojilla yms. mutta osaa nyt jo tulla aika turvallisesti sieltä alas eli olen tietoisesti antanut esikoisen opetella selviytymään niistä kiipeleistä joihin itsensä pistää..



Yli kaiken toivon että sisaruksista tulisi ajan kanssa hyvät ystävät toisilleen, itselläni ja miehelläni oli niin valtavan monta vuotta ikäeroa sisaruksiimme että vasta aikuisiällä olemme tulleet läheisemmiksi heidän kanssaan. Siksi olimme / olemme hyvin hyvin iloisia kun meille suodaan toinen lapsi näin nopeasti, vaikka uskon että rankkojakin hetkiä tulee olemaan!



:) AP

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat