Mitä "pykäliä" pitä toteutua ryhmiksessä?

Vierailija

Lapsemme pääsi ryhmikseen ja jäin miettimään, että kuinka monta aikuista siellä pitää olla lapsia kohti.



Nyt tilanne siellä se, että siellä on 2 aikuista ja kolmatta haettu jo koko syksy eikä kolmatta saada. Lapsia on 12, joista tammikuun alusta on 4 alle 2-vuotiaita, alle kolmivuotiaiden määrää eivät kertoneet.



Entä pitäisikö piha olla aidattu? Piha on täysi aitaamaton.

Kommentit (2)

Vierailija

Aivan samat määrät hoitajia. lasten lukumäärään nähden huomioiden lasten iät kuin päiväkodissakin. Alle 3-vuotiailla 12 lapsen ryhmässä 4 hoitajaa... Kun olin perustamassa omaa ryhmistä niin kerroin ohjaajalle etten ota alle 3-vuotiaita koska niitä pystyy ottamaan vähemmän ja maksun saan "kappalehintaan".



Vastattattiin että ottaisin useammankin, koska kunnassa ei lasketa että olisi esim. kahden paikalla.



Teidän lasten hoitopaikassa kenties viivytellään hoitajan palkkaamista sanomalla ettei muka saada. Myös voivat sanoa että lapset ovat niin eri aikoina ettei yhtä aikaa ole niin monta lasta paikalla ja jotkut osaviikkoisia jne. Entä nämä kaksi työntekijää, kuinka he jaksavat vajaalla henkilökunnalla. Onko aamu -ja iltavuoroissa vain yksi hoitaja, jos ryhmis on auki yli 8h päivässä. Entä yksin ollessa jos jotain täytyy lähteä viemään terveysk. vaikka vanhempi menisi sinne perässä (esim. tikkaus )

Vierailija

on sanottu että on 4 alle 2-vuotiasta ja aikuisia 3, niin tarkoittaako se sitä, että oikeasti ei saa olla yhtään 2-3-vuotiasta, jos kerran lapsia on ryhmässä 12?



Hoitajaa on haettu pitkään, nyt kuulema joku hakuaika on loppumassa 23.12. Se mikä tässä ihmetyttää on se, että meille on sanottu että meidän lapsen omahoitaja on juuri se kolmas eli joku olematon ihminen. Sijaisia siellä kai on ollut ja tänäänkin joku harjoittelija, joten käsiä on kuusi, työntekijöitä kuitenkin kaksi. Taatusti hoidossa on 12 lasta keskellä päivää. Tuosta en tiedä, että miten on auki koko ryhmis, itse ei haluta pitää lasta kuin keskellä päivää ja sen vuoksi tehdään kaikkemme työpaikoillamme - osittaista hoitovapaata ja lisäksi työaikajärjestelyjä.



Piha ei ole aidattu ja se kyllä mietityttää, kun tässä lähellä on Suomen vilkkaimmat tiet.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat