Pitäisikö luovuttaa?

Vierailija

Olen epäonnistunut äitinä. Sanoin lasteni kuullen, että en jaksaa olla heidän isänsä vaimo ja näiden tyttöjen äiti. Esikoistyttöni kysyi minulta, miksi en jaksa enää hoitaa häntä.



Olen ollut nyt vuoden kotona. Kodinhoitaminen tökkii ja lastenkasvattajana olen ihan toivoton. Esikoistyttöni 3v. kiukutellessa olen hehkunut raivosta ja riepotellut häntä ympäri kämppää. En kestä hänen kiukutteluaan enkä tahtokohtauksia. Hän puhuu, että haluaisi olla perheemme ainoa lapsi ja haluaisi laittaa pikkusiskon 1v. roskikseen.



Itsestäni tuntuu, että olen surkea kodinhoitaja ja lasteni kasvattaja. Esikoislapsestani sanottiin päiväkodissa ja kerhossa, että hän omapäinen ja oman tiensä kulkija, joka tarvitsee selkeät ja johdonmukaiset rajat. Koen, että olen epäonnnistunut tässä tehtävässä.



Mieheni tulee perheestä, jossa äiti kantoi kaiken vastuun kodinhoitamisesta ja lastenkasvatuksesta ja isä toi vain rahaa kotiin. Minä tulen perheestä, jossa äiti ja isä tekivät yhdessä kotityöt ja kävivät molemmat töissä sekä kasvattivat lapset yhdessä. Tosin isäni oli alkoholisti, ja jouduin kovasti olemaan äidilleni henkisenä tukena ja poliisina heidän riidoissaan.



Olen alkanut haaveilla siitä, että jätän lapset miehelleni ja häivyn tästä perheestä, koska en näytä hallitsevan tätä sirkusta. Hän on luonteeltaan lempeä ja rauhallinen, minä taas kiivas ja kärsimätön.



Päässäni soi lause, että jossakin on joku nainen, joka on parempi äiti näille tytöille ja parempi vaimo miehelleni. Joku joka on rauhallisempi, kärsivällisempi, lempeämpi ja läsnäolevampi. Minusta ei kertakaikkiaan ole tähän.

Kommentit (2)

Vierailija

Tyttäresi eivät ole ikuisesti pieniä!



3:n vuoden ikä on yleensä kaikkein haastavinta aikaa. Rajoja koetellaan ja vanhempien hermoja siinä samassa.

Ei 3-vuotias lapsi osaa ilmaista ajatuksiaan, kuin aikuiset. Heitä täytyy "lukea" erillä lailla.



Se, että haluaisi laittaa pikkusikon roskikseen, kuvaa sitä, että hän on mustasukkainen hänestä.



Huomion haku onnistuu parhaiten sanomalla/tekemällä "tuhmasti". Se onnistuu aina.

Mutta ei tietenkään ole hyvä asia.



Kysy perheneuvolasta apua, he osaavat ohjata sinua hakemaan apua eri tahoilta.

Tarvitset varmasti apua myös omien asioiden puhumiseen ja jonkun, joka kuuntelee ja ymmärtää sinua.



Kaikilla on omat haasteensa täällä. Luovuttamalla et tee palvelusta itsellesi, etkä perheellesi.

Apua saa, kun sitä vain pyytää.



Siinä ei ole mitään hävettävää!



Voimahaleja!



Terv. viiden lapsen äiti/varhaiskasvattaja

Vierailija

Kaikkein raskas ikä lasten kanssa (ja edessä vielä pari rankkaa tämänkin jälkeen), ei ihme, jos et jaksa!

Anna itsellesi paljon periksi: istahda sohvalle, kun et jaksa (lapset tulevat siihen onnessaan halailemaan), keitä kuppi kahvia, lapsillekin voi sanoa ettei ihan nyt jaksa mutta kohta taas. Katsokaa yhdessä videoita sohvalla. Osta hedelmiä ja pinaattilettuja ja keitä pastaa... siivoa vain vahvoina päivinä (kaaos kestää noin viisi vuotta, mutta loppuu sitten).

Katsele kolmevuotiasta raivotarta vähän kauempaa, älä puutu tai aseta rajoja silloin,kun et jaksa. Niin pinna kestää paremmin eikä hurjia yhteenottoja pääse tapahtumaan. Lapsi ei ole ikuisesti uhmis eikä hänestä tule aina tahtonsa läpi saanutta, vaikket jatkuvasti sitä rajaa asettaisikaan. Pitää valita, mitkä taistelut täytyy käydä - näin kai sanotaan.

Aika kuluu kyllä, ja elämästä tulee taas hallittua, mukavaakin.

Kaaosta, valmisruokaa tai laiskoja päiviä ei koskaan myöhemmin kadu, mutta väsyksissä tehtyjä tyhmyyksiä potee aina.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat