kaipaan vertaistukea muilta joilla on ollu vaikeaa vauva-aikana

Vierailija

joo, vauva 4kk ja vaikea ollut syntymästä lähtien. Sairastuin itse vakavasti n 2kk sitten loppu elämäksi ja kukaan sukulaisista ei ole auttamassa, eikä ole auttanut. Ei alussakaan. Lapsella koliikki, itsellä sairaus, isällä liikaa töitä, (joista ei voi luopua, hädin tuskin pärjätään niillä rahoilla) tukiverkkoa ei olemassa. Ystävät jätti raskauden aikana.

Lihosin raskausaikana 30kg ja repesin joka suunnasta, kamalat arvet jäi, enkä pysty kunnolla näyttäytymään edes miehelläni, saatika joskua uimapuvussa! Kyse ei ole muutamasta skraadusta vaan tosiaan, suurin osa ihoni pinta-alasta arpeutunutta. Raskauskiloja edelleen 20kg, paino ei laske.

Synnytyskin oli traumaattinen kokemus, kätilöt epäystävällisiä ja jätti minut heitteille, enkä saanut kunnon kivunlievitystä vaikka pyysin koko 2vrk aikana lähes joka supistuksen ajan. Vauva kiljuu aamusta iltaan, ei kipua, ei surua, vaan turhautumistaan, kai?? Vaatii paljon ohjelmaa.



Ystävät saaneet helppoja vauvoja yms kaikki mennyt hyvin, joten koen itseni yksinäiseksi.

Kukaan ei usko kuinka rankkaa on ollut, neuvolassakaan.. Olen aina ollut liian reipas ja pärjännyt yksin kaikessa, mutta nyt kun kerrankin pyydän apua jopa itkien, kukaan ei noteraa. Olalle taputuksia, kyllä se siitä! Hohhoijaa..

En edes valita pienestä, mutta nämä asiat ovat saaneet minut aivan säpäleiksi.



Ulkopuolista lapsenhoito apua ei ole varaa hankkia..



Tukekaa, kertokaa omia kokemuksia. En kaipaa haukkuja tai arvosteluja, kaikkeni olen tehnyt ja teenkin, joten jättäkää ivanne muihin keskusteluihin.



Kommentit (10)

Vierailija

Kuulostavat hurjan raskailta nuo sinun kokemasi asiat! Itselläni on ollut kaksi koliikkivauvaa ja elämäntilanne vauvojen aikana haastava, joskaan ei yhtä vaikea ehkä kuin sinun. Se oli usein kamalaa aikaa monella tavalla, vaikka jotain ilon pilkahduksia aina sai vaikkapa vauvan hymyistä tai silloin, kun oli saanut nukuttua. Itsekin koin olevani yksinäinen usein, vaikka mies yritti tukea. Alkoi helpottaa toki sitten, kun vauva kasvoi, eikä huutanut enää niin paljon ja nukkui paremmin. Mutta siihen menee aikaa, ja jokainen päivä siinä pahimmassa vaiheessa tuntui vuodelta... Aivan helppoja temperamentiltaan ei kummastakaan meidän vauvasta ole koskaan tullut, mutta tietysti on ihan erilaista hoitaa lasta, joka jo pystyy ilmaisemaan, mitä tarvitsee ja mitä haluaa, kuin pikkuvauvaa, jonka kanssa on usein ulalla. Molemmat lapset on minulle hyvin rakkaita, mutta alku oli vaikeaa.



Sanoisin, että sinun ehkä kannattaisi mennä uudelleen neuvolaan tai vaikka omalääkärille terveyskeskukseen ja sanoa, että et jaksa tai voi hyvin. Monissa kunnissa on tarjolla kotiapua ja lastenhoitoapua, jos vanhemmalla on tosi tiukka tilanne, mutta joskus sitä saa vaatimalla vaatia. Usein mua itseäni auttoi se, että keksin joka päivälle jotain ohjelmaa. Ei haittaa, jos vauva huutaa, kun ympärilöä on muita aikuisia, jotka voivat kantaa vauvaa. Esim. vauvakahvilat, perhekahvilat, kerhot, seurakuntien kokoontumiset, äitipiirit yms. harrastukset on hyviä paikkoja tavata muita äitejä. Silloin huomaa, ettei olekaan ainut, jonka elämä on juuri nyt vaikeaa. Myös netistä voi löytyä vertaistukea (ainakin joskus vauva-lehden keskusteluissa oli oma otsikko "haastavan temperamentin vauvat").



Sanoisin myös, että koeta pitää itsestäsi huolta. Ota joka päivä edes joku hetki, jolloin sinun ei tarvitse hoitaa vauvaa (jos isä vaikka edes 20 min hoitaa vauvaa illalla että pääset vähän kävelemään?) tai ota vauvan päikkäreiden aikana omaa rauhaa ja aikaa omille jutuillesi. Laihtumisen aika/raskausarpien hoitamisen aika tulee vielä, ei ole mikään kiire.



Kannattaa myös pitää mielessä, että jos tulee jaksamisen kanssa aivan totaalinen hätätilanne, on parasta mennä paikalliseen tk/lasten päivystykseen ja kertoa, ettei jaksa juuri nyt hoitaa vauvaa, niin he ovat velvollisia auttamaan. Ei tätä keinoa tietysti kannata käyttää ennen kuin on ihan pakko, mutta se on hyvä tietää.

Vierailija

kiitos viestistäsi, tuntui siltä kun joku olisi vihdoinkin halunnut ymmärtää. Olen sen verran ujo, etten perhekahviloihin tohdi mennä. Ja asumme aika keskellä korpea, etten pääse täältä liikkumaan juurikaan. Ainoastaan illalla, miehen tullessa kotiin, ja hänen kyydillä.



En edes muista koska olen tuntenut oloni "onnelliseksi". Siis tottakai olen kaikesta onnellinen, olen ehkä vain kadottanut sen tunteen tai jotakin.. Kiitos vielä vinkistä, voisin ehkä yrittää keksiä jtn pientä puuhaa päivittäin talon ulkopuolelle. Vauvan kanssa ja ilman..



P.s tuntuu kuin olisin jotenkin huono äiti tai hävettää jos oma lapsi kiljuu ja sätkii, kun muiden lapset pällistelevät silmät pyöreinä vieressä. Näin esim tav. kahvilassa usein.

Vierailija

kotiapupalveluun soitin ja pyysin apua, sanoin tarvitsevani apua lapsenhoitoon ja kotona siivoomiseen , nainen puhelimessa naurahti että kukapa ei siivoojaa kotiin haluaisi! Se apu oli sitten siinä. Ja se olisi maksanut n. 10e tunnilta, minimi 2h. En olisi saanut toivoa ketään vaan sieltä olisi tullut kuka tahansa 16-60 vuotias auttamaan. En syrji, mutta tässä tilanteessa en millään haluaisi ketään 16 kesäistä tyttöä tänne opetettavaksi.. Toivon vaan niinkuin enemmänki itselleni "kaveriksi" jotain iäkkäämpää kokenutta lempeää ihmistä. Lempeä mummi esim. :) mummeja ei meidän perheessä enää ole valitettavasti..

Vierailija

Ensinnäkin tulee mieleen, että anna itsellesi nyt hieman armoa ja aikaa. Vauva on vielä tosi pieni. Se alkuaikahan on ihan rytmitöntä ja alkaa vähitellen vasta muotoutua... uni- ja päivärytmit.



Minun vauvavuosi oli myös tosi rankka ("vauva" on nyt jo 5v); mies oli yrittäjänä aina töissä, oma äiti ja muu suku toisella puolella Suomea eikä muuta tukiverkkoa ollut uuteen kaupunkiin muuttaneena. Muistan vain itkeneeni yksin vauvan kanssa uupumusta ja sitä kaiken mielettömyyttä yrittää selvitä yksin. Tilannetta ei kyllä helpottanut, että purin sen kaiken aina oksennuksenomaisesti miehelle joka tuli rankan työpäivän jälkeen kotiin. Sitten kävikin niin, että hän etsiytyi toisen naisen matkaan ja sille tielle jäi. Eli lopulta olin vieläkin enemmän yksin ja paniikissa. Siitä kuitenkin selvisin... pakotin itseni hakemaan tukea ja apua, että jaksoin. Väsymystilassani, kun jo pelkäsin tekeväni vauvalle jotain. Onneksi sain lapsiperheiden kotipalvelusta hieman hoitoapua ja siten hieman omaa aikaa. Vähitellen kirkastui.



Näin myöhemmin kun ajattelen niin oman vauvani itkuisuus johtui koliikin lisäksi myös ihan siitä, että aisti minun ahdistuksen ja stressitilan. Miten se nyt olisi voinut rauhoittua, kun itse olin lähes paniikissa koko ajan. Kyllä jokainen tuore äiti ansaitsisi jonkun ihanan sydämellisen tukihenkilön (oma äiti, täti tm.) joka osaisi tuoda vanhemman kokemuksella äidille turvallisuuden ja rauhan tunteen... sanoa, että menepä vaikka saunaan rentoutumaan hetkeksi niin minä olen vauvan kanssa. Ei vauvaäidin kuuluisi olla yksin. Se ei ole luonnollista. Pitäisi siis panostaa täysillä omaan hyvinvointiin, sillä kun itse/äiti voi hyvin niin vauvan on myös hyvä olla. Jos ei tukiverkkoa niin sitten kaivaa ja rakentaa sellainen vaikka kiven alta itselleen... riippuen tietysti missä asuu voi hakeutua leikkipuistoihin, perhetaloihin, Mll:n perhekahviloihin tms. Eikä oikeasti ole noloa pyytää apua myöskään neuvolasta, lapsiperheiden kotipalvelusta, vauvaperheneuvolasta tms. Se on noloa jos uupuu nii pahasti ja tapahtuu jotakin peruuttamatonta. Itselläkin olisi varmaan suhde voinut säilyä, jos olisin tajunnut ajoissa pyytää apua masennustilaani. Olisinpa vaikka löytänyt tämän: http://www.aima.fi/



Olet varmasti edelleen se ihan sama reipas ja pärjäävä ihminen. Vauvan tulo ja sairastuminen siinä samalla vain on aika kova muutos. Anna itsellesi aikaa sulatella asioita ja tutustua vauvaan + äitiyteesi ihan rauhassa. Ihanaa jos löydät jonkun väylän puhua ja purkaa tuntojasi. Asiat menee lopulta aina ihan hyvin. Voimia!!!!

Vierailija

Mä luulen että aika monet vanhemmat rouvat taas haluaisi päästä mukaan nuoren perheen elämään. Ainakin jossain MLL on järjestänyt mummokahviloita, joissa voi tutustua sen ikäisiin "varamummoihin". Onko sun lähellä MLL:n toimintaa jossain?



Muakin auttoi tosiaan yhden kaverin äiti, joka sattui asumaan samalla paikkakunnalla, kun en tuntenut sieltä juuri ketään. Niitä tapaamisia aina odotti, vaikka me vain juteltiin ja välillä hoidettiin vauvaa yhdessä. Löytyisköhän sulle vaikka lapsen kummien kautta tai tuttujen kautta joku mummo sua auttelemaan? Tai vaikka naapuri ?



tsemppiä vielä, kyllä sä selviät tuosta ajasta! Muista, että ensi vuonna tuo vaikea aika on muisto vain.

Vierailija

kiitos viestistä, kokemuksesi on ollut varmasti rankka. Tuota olen myös itse pelännyt, että mies kyllästyisi katsomaan tätä alespäin suuntautunutta suuta.. Olen yrittänyt myös hakea apua tähän jonkinlaiseen masennukseen, mutta sairauteeni liittyy myös masennus ja lääkärit odottelevat kunnes lääkkeet vaikuttaa, enkä ole enää tässä "sumussa". Alta paljastuisi oikea minä ja tilanne.

Vierailija

olen saanut jo enemmän tukea täällä kuin koko aikana sukulaisilta, kavereilta tai keltään. Sydämellinen kiitos kaikille jotka vastaavat.

En halua vaikuttaa raukalta, mutta melkein itken, kun liikutuin siitä kuinka tuntematon anonyymi ihminen haluaa tsempata oloani!

Vierailija

Kiva jos sua vähän ees auttaa tää keskustelu :) Muakin auttoi aikanaan parhaiten se, että sai asioista jutella. Ehkä yritän antaa silloin saamaani hyvää nyt vähän eteenpäin :)



Yksi juttu vielä tuli mieleen. Väestöliitolla on Perheaikaa.fi-sivusto, jolla on myös nettivertaisryhmiä/luentoja yms. Siellä oli ainakin vähän aikaa sitten vielä myös koliikki-vertaisryhmä tai joku muu tapahtuma koliikkivauvaperheille. Katso sieltä, ainakin löydät muita saman kokeneita! Kaikkea hyvää!

Vierailija

hyvät linkit molemmilla, luin jo ton äimän sivuilta, tuli heti parempi olo. Haluan kummiskin yrittää ajatella elämää eteenpäin! Edes neuvolassa ei otettu asiaa näin tosissaan. Ehkä yritän hakea apua uudestaan! Ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin, kokemusta rikkaampana ja vahvempana. Nostan hattua myös teille kaikille, jotka olette kestäneet tämän. Kiitos teille, nyt on hyvä päättää päivä ja mennä nukkumaan. Kohti huomista!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat