Paljosta paitsi jäänyt?

Vierailija

Hei. Minulla on eräs ongelma, kenestä en ole pystynyt kertomaan KENELLEKÄÄN, koska minua hävettää. Nyt viimein uskaltauduin kertomaan ongelmstani sitten aivan ventovieraille- mutta nimettömänä tosiaan.



Olen ollut mieheni kanssa kohta 9 vuotta yhdessä. Meillä on yksi (1v) lapsi.

Olemme onnellisia, kaikki on kaikin puolin oikein hyvin.

Yksi asia kuitenkin on tosiaan.. Minä en ole IKINÄ saanut orgasmia. Ja mikä pahinta, mieheni ei tiedä sitä. Niin, minä olen kuitenkin väittänyt hänelle jotakin aivan muuta. Miksi? Koska minua hävettää, nolottaa.. tuntuu että minussa on vikaa. Hänessä se ei taatusti ainakaan ole, varustus ei ole huono (jäykkänä n. 18cm) eikä ole sängyssä muutenkaan huono, kömpelö tms.

Suhteemme alussa minua varmaan vain nolotti kun en orgasmia saanut. Joskus mies sitten kysyi asiaa, johon vastasin jotain että "joo tottakai sain!" vaikka en kyllä saanut..

Sitä sitten jotenkin vain ajatteli, että kyllähän mä joskus sen vielä saan, suotta mä miestäni vaivaan moisella. SItä päivää ei vain ole vieläkään tullut.



En ole myöskään ikinä (ihan oikeasti) masturboinut. Ajatus itseni koskettelusta ei ole koskaan napannut ja tuskin voisin sitenkään orgasmia saada kun pidän koko ajatusta itseni sormeilusta vastenmieliseksi.



Nautin kuitenkin muuten seksistä mieheni kanssa. On ihanaa olla lähellä ja vielä ihanampaa on antaa hänelle tyydytys. Ja meillä on seksiä myös varsin usein (vähintään kerran viikossa, mutta yleensä 3-4 kertaa)

Asia ei suoranaisesti minua vaivaa, kun olen oikein tyytyväinen elämäämme (kuin myös seksielämäämme) vaikken tätä niin paljon puhuttua orgasmia ole saanut. Olen vain aina ollut sellainen "tykkään enemmän antaa kuin saada"-tyyppiä.



Mitä mieltä olette? Olenko aivan kauhea ämmä kun olen salannut asian mieheltä? en vain kertakaikkiaan voi tässä vaiheessa kertoa asian oikeaa laitaa, kun yhteisiä vuosia jo karttunut lähes 9v..

Kommentit (3)

Vierailija

Jos ei halua tuntea itseään, niin ei sille sitten kait mitään voi. Siinä nyt kait on ensimmäinen asia mistä voisi ottaa omassa elämässään vastuun.



Mutta jos ajattelet noin, niin WHO CARES? Ihan sama! Höpö, höpö... eikös ole jonkinlaista teestenkelyä, valehtelua / vilppiä ja manipulointia yms... Jos niin, niin ovat kyllä aika kurjia ominaisuuksia.

Vierailija

niin siis mikä on teeskentelyä, vilppiä? Orgasmin teeskentely? Onhan se, mutta en uskalla enää totuutta kertoa/näyttää..

Mietin vain että teenkö tässä nyt suurtakin rikosta. Sekin kiinnostaisi, olenko ainoa laatuani?

Vierailija

Tutustu kirjallisuuteen, mitä on tarjolla ja ota vinkkejä niistä, miten voisit saada O:n.

Minä saan vain niin, että olen miehen päällä (ratsastan). Pyydä miestäsi hyväilemään sinua, jos et itse siitä pidä.



Minä olen itse myös ns. antaja ja nautin suunnattomasti siitä, että voin tyydyttää mieheni.



Ei ole häpeä kertoa asiasta miehelle!

Jos mies ei ymmärrä sinua, niin voit sanoa, että ajattelepa itse, jos et olisi koskaan O:ta saanut.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat