Taapero ei syö !

Vierailija

Meillä on 1v1kk ikäinen poika joka on viimeisen kuukauden-kaksi syönyt huonommin ja huonommin. Vielä kesällä pojalle maistui päivän aikana hirmuisesti ruokaa peräti viidesti päivässä ja joka kerralla ruokaa upposi mukisematta. Nyt puolestaan ainut minkä kanssa ei tartte taistella on aamu-, ja iltapuurot sekä tietenkin maidon juonti mutta muuten ruokailu on yhtä hulabaloota että oikein ärsyttää. Puuroa menee reilusti 2 desiä päivässä ja siihen vielä purkki hedelmäsosetta. Mutta lounaalla ja päivällisellä ruokaa menee kaksi makaronia ja puolikas lihapulla, hieman maitoa / vettä ja ehkä palanen leipää voilla. Siinä se. Vielä kaksi kuukautta sitten lounaaksi saattoi mennä purkki lihaa, purkki hedelmää tai banaania, päärynää ym. sekä näkkäri tai leipää päälle ja tietenkin vettä.



Ollaan kokeiltu kaikki poppakonstit" Sormiruokailua, lusikkaa pojan käteen, samalta lautaselta äidin kanssa, kylmää ruokaa, lämmintä ruokaa, viihdykettä pöytään, ilman leluja, rakeista sekä sileää ruokaa, kaikenmaailman makuja ym. Hyvä ette ole jopa päälläni hyppinyt :D Sen verran epätoivoinen alan olemaan ettei tosikaan.



Sormiruokailu menee ihan ok tosin melkein kaikki päätyy kissoille. Hetken syötyään sormin poika vetää leikiten ja heittää maissit ynnämuut pitkin keittiötä. Olen huomannut että mitä enemmän pojalla on ruokaa nenän edessä niin sitä enemmän tuntuu sillä leikkivän. Eikä siinä leikkimisessä mitään mutta kun se ruoka ei tahdo sinne suuhun asti päätyä.



Ruoalla ei myöskään ole väliä onko sileää tai karkeaa yhtä huonosti se menee. Vasta 10-11 kk iässä pojalle alkoi maistua karkea sormiruoka ja siihen asti söi sileää ruokaa. Koskaan ei ole suostunut syömään kaupan karkeita ruokia -ainoastaan kaupan sileät ruoat kelpaa. Kotiruokaan puolestaan siirryttiin juuri 1veenä.



Annetaan maistaa pitkälti kaikkea mitä itsekkin syömme ja tuntuu silloin syövän mielissään. Olen koittanut syöttää samalta lautaselta mistä itsekkin syön eikä sekään auta - menee pari lusikallista eikä enempää. Poika on saanut oman lusikan käteen ruokailun ajaksi.



Maitoa menee päivän aikana 600ml-800ml ja olen miettinyt josko maidolla voisi olla vaikutusta syömismäärään. Maitoa poika juo ruokien välillä käydessään nukkumaan. Tosin maidon määrä ei ole koskaan ennen ollut ongelma ja ruokaa on mennyt reippaasti.



Vinkkejä otetaan vastaan! :)

Kommentit (2)

Vierailija

Usein apua todella siitä että lapsi syö yhdessä teidän kanssanne, samaa ruokaa.Annetaan itse sormin popsia.Mikä silloin todella tärkeää, ja uskon etenkin teidän tilanteessa, on että ET pyri samalla syöttämään. Kun lapsi alkaa ruuan kanssa leikkiä sanot että "syöminen ei ole leikkimistä varten ja kohta kun olet harjoitellut niin osaat syödä yhtä hienosti kuin äiti ja isä."Kun ei lakkaa otat yksinkertaisesti ruuan pois ja sanot että "ensi kerralla menee varmasti paremmin" (älä huoli ei lapsesi nälkään kuole!). Tämä sinun tulee aivan varmasti toistaa monta monta kertaa ennen kuin tuloksia näkyy mutta jos olet pitkäjänteinen, et itse herpaannu ja todella USKOT siihen että lapsesi kyllä hiljalleen oppii homman itse (tätä hän juuri haluaakin, syödä ITSE!, niin tilanne raukeaa.Tsemppiä teille!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat