Kirjoituspyyntö sijaissisaruudesta

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Kirjoituspyyntö



SISARUKSEN MERKITYS SIJAISHUOLLOSSA ELÄNEEN ELÄMÄSSÄ

Oletko kasvanut sijaishuollossa sisaruksesi kanssa tai häntä kaivaten? Kerro sisarussuhteestasi!



Vaikka sijaishuollossa pyritään säilyttämään lapsen tärkeät ihmissuhteet, sisarussuhteiden osalta tutkimustietoa ei juurikaan ole ja sen kerääminen on ensiarvoisen tärkeää onnistuneiden sijoitusten kannalta. Teen sosiaalityön pro gradu – tutkielmaa Turun yliopistossa aiheesta Sijoitettu sisaruus - sisaruuden merkitys sijaishuollossa eläneiden lasten elämässä. Tutkimukseni tavoitteena on tarinoiden avulla selvittää, onko sijaishuollossa onnistuttu sisaruuden osalta? Onko sisaruus (sekä biologiset, puolisisarukset että sijaissisarukset) ollut positiivinen voimavara lapselle, miten sijaishuollossa eläneiden sisarusten elävä sisaruus on toteutunut? Minkälaista tukea he kokevat saaneensa ja antaneensa sisaruksilleen ja ovatko he tulleet kuulluiksi sisaruutta koskevien toiveidensa osalta?



Kerrothan oman tarinasi minulle, kokemuksesi, muistosi ja mielipiteesi sijaishuollon onnistumisesta sisaruutesi osalta. Voit kirjoituksessasi pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:



Oletteko biologisia vai sijaissisaruksia ja onko sillä ollut merkitystä suhteellenne?

Sijoitettiinko teidät samaan vai eri paikkaan ja miten koit sen?

Minkälaista yhteinen arkenne oli?

Jos sinut sijoitettiin eri paikkaan kuin sisaruksesi, miten yhteydenpitonne onnistui?

Miten mielestäsi sijoituksesi onnistui kokonaisuudessaan sisaruutesi tukemisen osalta?

Minkälainen suhteenne oli silloin? Entä nyt? Minkälaista tukea annoitte toisillenne?

Minkälaisia muistoja sisaresi tai veljesi ajatteleminen sinussa herättää?



Tarinasi voi olla lyhyt tai pitkä, ja voit itse valita, mistä kirjoitat - kaikki tieto on minulle erittäin tärkeää! Voit kirjoittaa sinulle sopivalla tavalla ja lähettää kirjoituksesi minulle joko sähköpostitse tai kirjeitse. Kirjoituksesta ei makseta palkkiota, mutta itse kirjoitusprosessi voi olla sinulle antoisaa ja tuet samalla tärkeää asiaa. Alkuperäiset tarinat tulevat vain minun käyttööni ja tutkimusraportista henkilönimet ja muut tunnistetiedot muutetaan yksityisyytesi turvaamiseksi. Voit myös kirjoittaa nimettömänä, mutta ilmoitathan kuitenkin ikäsi (yli 18 vuotta!), sukupuolesi, sisarussuhteesi laadun (biologinen, sijais-, puolisisarus) ja sen, oletko iso- vai pikkusisarus.



Toivon, että lähetät kirjoituksesi 31.12.2012 mennessä osoitteeseen sisaruus@luukku.com tai Pia Hautala, Vadelmatie 5, 21110 NAANTALI.

Jos haluat tietoa valmistuneesta tutkimuksesta, liitä yhteystietosi mukaan. Jos sinulla on tutkimukseeni liittyvää kysyttävää, vastaan mielelläni sähköpostitse yllä olevan sähköpostin kautta.



Lämmin kiitos osallistumisesta tutkimukseeni!



Pia Hautala

Sosiaalitieteiden laitos/ Turun yliopisto, Turku

Kommentit (0)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat