Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Näin eri tavoin äidit (tiedostamattaan?) käyttäytyvät.

Vierailija

Ajattelin kirjoittaa tänne lyhyen aloituksen omalta alaltani, josko se poikisi ajatuksia.



Olen työskennellyt muutaman vuoden terveydenhoitoalalla työssä, jossa hoidan myös jonkin verran lapsia. Teen toisinaan eräitä hoitotoimenpiteitä lapsille, ja nämä tuppaavat heitä pelottamaan varsinkin ensimmäisellä kerralla. On hyvin tavallista, että 5-10-vuotiaat lapset itkevät pelästystään, kontrollin menetystä, ääntä, vieraita laitteita ja pientä kipuakin.



Olen nyt viime aikoina huomannut melkoisen suuren tunneskaalan, jota lasten käytös aiheuttaa heidän äideissään (useimmin mukana on äiti). Lähes jokainen pelokas lapsi käyttäytyy lähes samoin (itkee, huutaa äitiä, haluaa pitää kädestä), mutta äitien vaste tälle lapsen ilmaisulle on kaikkea jyrkästä torjunnasta ja paheksunnasta lempeään empatiaitkuun ja hellään silitykseen. Korostan siis, että omasta näkövinkkelistäni käsin kaikki nämä lapset käyttäytyvät hyvin samalla tavalla - eroja on vain siinä, miten _äidit_ näyttävät lapsensa käytöksen hyväksyvän/tulkitsevan.



Olen ollut erityisen ihmeissäni siitä, kuinka moni äiti tänäkään päivänä ei anna lapsensa itkeä. Olen tehnyt näitä juttuja nyt uran aikana noin 80-100 lapselle, ja äideistä arviolta 40% on sellaisia lempeitä ja lohduttavia. Loput pysyttelevät tyynesti taustalla ikään kuin luovuttaen valtuudet minulle, (noin 30%) ja loput ovat lapselleen hyvin kovia ja kylmiä.



Kun huomaan vanhempien alkavan sättiä lastaan tämän itkiessä tai jännittäessä, sanon aina äidille, että minua ei itku haittaa, koska se ei häiritse työskentelyäni lainkaan (mikä on totta). Lapset saavat itkeä, jännittää ja olla myös hitaasti toimenpiteeseen suostuvia. Lähes aina saamme hommat tehtyä tosi hyvin, mutta vaikka sanon tämän sekä lapselle että aikuiselle, ei aikuinen tunnu kiinnittävän palautteeseeni mitään huomiota, vaan jatkaa lapsen sättimistä tai arvostelua ("Niin, turhaan itkit, huomasitko ei se mikään temppu ollut, ensi kerralla ole sitten REIPPAAMPI, vieläkö vollotat, älä viitsi).



Tuntuu joskus vähän ikävältä todistaa tällaista äiti-lapsi-suhdetta, jossa pieni saa vain lokaa niskaansa. Ja sitten kun näkee niitä, jotka katsovat lämpimästi omaa urheaa pikkuistaan ja halaavat itkun jälkeen, miettii, kuinka erilaista tunneilmaisua eri kodeissa onkaan.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat