Lapsella syömishäiriö – mitä vanhemmat voivat tehdä?

täti

Kommentit (9)

Vierailija

Ei varmasti tunnu syyllistäminen hyvältä - se ei kuitenkaan poista sitä seikkaa, että valitettava totuus kuljettaa kaikissa tunne-elämän sairauksissa jäljet useimmiten kuitenkin sinne "sylttypurkille" eli kotiin. Eräs hahmoterapeutti tiivisti mielestäni asian hienosti sanoessaan: "kaikelta muulta voit periaatteessa lastasi suojella - paitsi itseltäsi". Me olemme epätäydellisiä vanhempia ja meidän tulisi hyväksyä itsemme sellaisina. Nähdä virheemme nöyrästi. tottua totuuteemme osaamattomina ja keskeneräisinä ihmisinä. Traumaperintöteorian mukaan lapsemme kantavat ne traumamme tuplana joita emme itsessämme suostuneet / kyenneet / osanneet / ehtineet itse korjata. Paras keino auttaa lapsiamme, onkin auttaa itseämme. Koskaan ei ole liian myöhäistä kääntää veneen suuntaa ja toimia toisin. Lapsemme osaavat kyllä antaa meille anteeksi - heidät on ohjelmoitu siten. Olkaamme sen anteeksiantamisen arvoisia, älkääkämme pelätkö tuntea myös kipua syyllisyydestämme; sieltä kivusta nousee voimamme muutokseen. Kasvaminen - tapahtuipa se mihin suuntaan tahansa - sattuu aina! Kestämällä sen - elossa, kaiken haavoittuvaisuutemme äärellä - opetamme lapsemmekin kestämään sen; kohtaamaan todellisuuden sellaisena kuin se eteemme tarjotaan - kipuineen ja iloineen. Sen tärkeämpää lahjaa emme heidän elämäänsä voi edes tarjota - tätä suurempaa lahjaa ei ole edes olemassakaan. Älkää hyvät vanhemmat sen vuoksi paetko syyllisyyttänne. Me ihmiset mokaamme - ja toisinaan teemme sen todella pahasti. Ei se kuitenkaan tee meistä huonompia tai arvottomampia, vaikka mokaammekin. Kun mokan myöntää, on se jo ensimmäinen askel ylöspäin. Mokat voidaan korjata! Ensin täytyy kuitenkin suostua avaamaan silmät. Vaikka kuinka paljon sattuisikin. 

Rakkaudella: 10 vuotta sitten vaikeasta syömishäiriöstään vanhempiensa nöyryyden ja kivuliaan todellisuudenkohtaamisprosessin johdosta & avulla parantunut nainen (enkä puhu nyt yksin omalla suullani - meitä on lukuisia)

 

VALTTIKORTIT OVAT ÄITIEMME JA ISIEMME KÄSISSÄ - ÄITIEMME ENNEN KAIKKEA ! Jos haluat jutella, voit ottaa yhteyttä: psykkis@hotmail.com

pinde

'Myös yhteiskunnassa vallitseva laihuuden ihannointi ja kauneuden yliarvostus voivat olla osasyynä syömishäiriön puhkeamisee'.
Vai 'voi olla'osasyy? Yhteiskunnan luomia paineita selvästi aliarvioidaan syömishäiriöiden kohdalla. Nykyään entistä nuoremmat pikkutytöt (jopa 6-9v.) sairastuvat anoreksiaan. Ei niin pienillä ole vielä mitään suuria itsetunto-ongelmia kuin teineillä, joten mainonnalla ja tv:llä on valtava osuus oman kehonkuvan muodostumisessa. Tämä sairas laihuuden ihannointi pitäisi lopettaa välittömästi. Laihuus ei aina ole sama asia kiuin terveys.

täti

Olen, Pinde, kanssasi eri mieltä.

Itsetunto-ongelma ei ole iästä kiinni enkä allekirjoita sitäkään, että tästäkin asiasta syytetään yhteiskuntaa ja siirretään vastuu pois kotoa, vanhemmilta.

Lapsen kehonkuva ja itsetunto rakentuvat kotona. Jos lapsi hyväksytään sellaisena kuin hän on ja hän saa positiivista palautetta, rakentuu hänelle terve itsetunto vuosien saatossa.

Monesti, varsinkin naiset mutta myös miehet, häpeävät itseään ja arvostelevat kehoaan surutta; alastomuutta häpeillään, mennään piiloon, olen ruma.

Jatkuva puhuminen laihduttamisesta ja ruuan sekä syömisen tarkkailu opettavat lapsen tekemään samaa. Terveellisesti voi syödä tekemättä siitä suurta numeroa.

Kuten tuossa kirjoituksessakin todettiin, kriisit laukaisevat syömishäiriöitä; syöminen ja oma keho ovat ainoat asiat, joita voi hallita.

Syömishäiriön ymmärtäminen on vaikeata. Vasta kun sen on läpikäynyt, ymmärtää, mitä se on. Olen käynyt tämän asian läpi hyvin läheltä ja nähnyt mitä se on.

Nykyään pyrin pitämään silmäni auki, koska nyt osaan tunnistaa jo merkit; yliterveellinen syöminen, liian vähäinen syöminen (kysykää oikeasti, mitä lapsi päivän aikan on syönyt), lisääntynyt kiinnostus liikuntaa (lapsi haluaa nostaa kulutusta), lapsi alkaa huolehtia muiden syömisestä (kääntää huomion pois itsestään) ja yksinkertaisesti lapsen painon tarkkailu, terveellä tavalla. Ennen kaikkea kiinnostus siihen, miten lapsi oikeasti voi!

Lapset ovat aivan liian yksin nykyään. Kukin voi mielessään miettiä, montako tuntia ehtii lastaan nähdä esim arkena ilman, että lapsi on harrastamassa tai tekee läksyjään tai tehdään jotain muuta. Kuinka usein istumme sohvalle, laitamme television kiinni ja keskitymme keskustelemaan lapsen kanssa?

Pinde

Oletko aivan tosissasi?

Syömishäiriöt ovat alkaneet lisääntyä räjähdysmäisesti pikkutyttöjen keskuudessa noin viimeisen 10v aikana. En usko että vanhemmista on yhtä-äkkiä tullut huonompia roolimalleja. On myös aika epätodennäköistä että nykynuoret olisivat jotenkin 'taipuvaisempia' huonoon itsetuntoon kuin edelliset sukupolvet. Mikä on siis muuttunut?

Tv ohjelmissa, mainonnassa, naistenlehdissä, elokuvissa, KAIKKIALLA, KOKO AJAN esiintyy entistä enemmän (naisten)laihuuden ihannointia. Jo nuoresta asti pikkutytöille opetetaan, kuinka tärkeää on näyttää hyvältä. Monille tämä tarkoittaa laihuutta. Kuten itse sanoit 'Monesti, varsinkin naiset mutta myös miehet, häpeävät itseään..''?Miksi luulet, että se on yleisempää naisten keskuudessa? Uskotko, että naiset ovat jotenkin psyykkisesti heikompia kuin miehet? Media tuhlaa miljardeja joka vuosi yhä nuorempien naisten itsetunnon nakertamiseen.

Olen itse sairastanut anoreksiaa. Meidän kodissa/koulussa aina painotettiin, että me lapset kelpaamme omana itsenamme, että olemme kauniita juuri tälläisina, minkä kokoisina tahansa jne. Kuitenkin viesti, joka tuli mediasta oli täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä kotona oli opetettu. Tiedätkö miten kauheaa on nähdä päivästä toiseen, vuosien ajan kauniita, laihoja, menestyneitä ihmisiä ympärillä, ja huomata ettei itse ole yksi heistä? Siinä tilanteessa nuorelle ihmiselle on ihan sama, mitä vanhemmat ovat opettaneet. Medialla on paljon suurempi valta meihin kuin ehkä haluaisit myöntää.

Olen tavannut myös muita anorektikoita, jotka kertoivat samaa tarinaa.

Myös nuorten poikien syömishäiriöt ovat alkaneet lisääntyä vasta viime vuosina.

Miksi?

Media tarvitsee yhä laajempia markkina-alueita, ja on alkanut siten syöttämään myös miehille omaa, epäterveellistä ihannekehonkuvaa. Laihdutusbisnes on miljoonabisnes.

En sano, että media tekee KAIKISTA vääjäämättä syömishäiriöisiä. Tiedän kyllä, että perheellä, mielenterveydellä, elämäntilanteella yms. on väliä, MUTTA uskon siitä huolimatta että medialla on usein paljon, paljon suurempi vastuu.

täti

Mikä on muuttunut viimeisen 10 v aikana?

Avioerojen määrä on räjähtänyt, curling vanhemmuus saanut pelottavan suuren jalansijan, työelämä ja jumalaton määrä "pakollisia" harrastuksia vienyt kaiken ajan jne jne.

Tänä päivänä liian usein lapset ovat vanhempiensa kavereita ja näin ollen ovat päättävässä asemassa kotona. Heillä ei ole siihen psyykkisiä voimavaroja ja kun aikuinen ei kykene olemaan vanhempi vaan mennään säännöillä "Mitä sinä haluat" ollaan hukassa.

On ollut jo pitkään muotia, olla ylikiireinen ja kiireen määrästä suorastaan kilpaillaan; olet huono ellei sinulla ole kiire ja jatkuva meno päällä.

Ulkoiset kulissit pitää olla hienot; ostetaan kalliimpia asuntoja kuin olisi varaa, matkustetaan vaikka velaksi kunhan vain näytetään, että kyllä täällä hyvin pyyhkii.

Tässä kaikessa aikuisten älyvapaassa toiminnassa lapsi jää yksin. Yksin oleva lapsi haluaa ja kaipaa huomiota ja löytää kyllä keinot huomionsaamiseksi. Liian usein nämä keinot ovat lapselle itselleen tuhoisia.

Mitä tulee median vaikutukseen, eikö ole nimenomaan vanhempien vastuulla, mitä lapsi televisiosta katsoo, millä netisivuilla vierailee, millaisia lehtiä lukee jne?

Eikö olekin niin, että kaikkea muuta voi syyttää, yhteiskuntaa, naapuria, mediaa, koulua jne mutta itseään ei koskaan?

Kyllä asia on niin, että vanhemmat ovat vastuussa lapsestaan ja tämän hyvinvoinnista. Jos lapselle ei riitä aikaa edes sen vertaa, että huomataan muutoksia, joita hänessä tapahtuu ja sairaudet todetaan liian myöhään, on kumma jos vielä kehdataan syyttää asiasta jotakuta muuta tahoa kuin sitä, jotka ovat lapsesta vastuussa ja lapsen maailmaan hankkineet.

Nykyinen ajattelutapa "mulle nyt heti ja kaikki" on lähtöisin meistä jokaisesta itsestä. Muuttamalla itseämme muutamme toisia ja näin lumipalloefekti saa alkunsa. Mutta niin kauan kuin keskitymme ulkokultaisiin asioihin lapsemme ja nuoremme voivat pahoin.

Pinde

On aika sinisilmäistä syyttää vanhempia kaikesta. Eivät hekään voi 24/7 olla lapsiaan vahtimassa, suojelemassa ulkomaailmalta. Kuriton, lellitty lapsi rupeaa anorektikoksi, niinkö?

Sanelet tuossa aika paljon pohjattomia stereotypioita. Suosittelen että hankit OIKEAA tietoa syömishäiriöistä.

Magilla

"Myös vanhempien, etenkin äidin, esimerkillä on merkitystä" Jälleen kerran äiti on se kaiken pahan alku ja juuri - niinkö ? Anorektikon äitinä voin sanoa, että tunnu mukavalta tällainen syyllistäminen. Vaikka äitinä olisit kuinka ns. normaali ja normaali painoinen, voi lapsi silti sairastua - kuten meilläkin tapahtui. Ei kaikesta voi syyttää vanhempia, etenkin kun on kyse sairaudesta, jolle sairastunut itsekään ei mahda mitään. Ei kukaan valitse anoreksiaa eikä kukaan sitä omalle lapselleen toivo. Anorektikon äitinä ei ole helppoa, joskus tuntuu, että mikä muu sairaus olisi ollut helpompi kuin tämä. Anokreksia on salakavala ja pahimmillaan tappava sairaus, josta toipuminen vie vuosia, jos siitä ylipäänsä toipuu. Eikä äiti tai isä voi kovinkaan paljoa muuta kuin rakastaa ja vielä kerran rakastaa lastaan, joka sanoo miten paha hänen on olla ja ettei hän enää jaksa. Paraneminen on mahdollista vasta sitten, kun lapsi tiedostaa oman sairautensa ja alkaa haluta parantua. Anoreksian hoito on valitettavasti Suomessa edelleen todella surkeaa, vaikka syömishäiriöt yleistyvät kaiken aikaa. Riippuu täysin millainen lääkäri sattuu kohdalle ja mikä on kunnan/kaupungin käytäntö syömishäiriöiden hoidossa.

täti

Pinde, minulla on ihan oikeaa kokemusta ja tietoa syömishäiriöistä.

Syömishäiriön, joita siis on muitakin kuin anoreksia, takana on aina psyykkiset ongelmat. Hoitona on aina vuosia jatkuva psyykkinen hoito; säännölliset käynnit psykologilla aluksi useasti viikossakin. Koko perhettä hoidetaan yhteisillä perheterapiatapaamisilla, joissa puhutaan siitä, mitä on tapahtunut ja mitkä asiat ovat siihen johtaneet. Istunnot ovat hyvin rankkoja koko perheelle; kyynelten määrä noisssa istunnoissa on valtaisa.

On valitettavasti niitäkin tapauksia, jossa nuoren paino on hieman yli 30 kg ja pituutta yli 160 cm ja ollaan laitoshoidossa. Vanhemmat ottavat lapsen pois laitoksesta, koska lapsi ei tykkää olla siellä! Kun lapsi haluaa, hän saa haluamansa. Onko tämä lapsen etu?

En tiedä, mikä esittämistäni ajatuksista olivat mielestäsi pohjattomia streotypioita. Tilastot kertovat avioerojen lisääntymisestä, 50 % liitoista päättyy eroon ja avoeroista ei tässä kohtaa edes puhuta.

Asiantuntijat ovat jo puuttuuneet lasten liian pitkälle vietyyn individualismiin, joka on vaaraksi lapsille.

Jatkuva kiire ja aikuisten burn outit ovat yleistyneet.

Nämä eivät valitettavasti ole minun keksimiä asioita vaan asioita, jotka ovat olemassa.

Lasten ja nuorten henkinen pahoinvointi on räjähtänyt käsiin; terapeutit, perheneuvolat ovat täyteen buukattuja.

On totta, että sairastunutta lasta tulee rakastaa ja rakastaa mutta samalla tulee voida avata silmänsä sille, mitä on tapahtunut ja mitkä ovat tapahtumiin johtaneet.

Prosessi on pitkä ja raskas mutta mahdollisuus on aina parantua.

Mitä voisimme tehdä toisin, jotta ei sairastuta? Miten saamme lapset ja nuoret voimaan paremmin? Onko se yhteiskunnan ja median tehtävä vai kuuluisiko sittenkin sinne kotiin?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat