Mikä avuksi raivokohtauksiin?

Kotiäiti

Kommentit (2)

PeTe

Meillä jätettiin kaikki makeiset ja limut pois, kahdenviikon päästä oli jo selvä muutos lapsissa rauhallisempaan suuntaan. Raivoamiset jäi pois kokonaan kuukauden sisällä. Samaa ehdotin myös sisareni ylivilkkaan lapen rauhoittamiseen, epäröiden he kokeilivat tätä ja selvä muutos rauhallisempaan suuntaan alkoi jo kahdenviikon sisällä.

Kotiäiti

Minulla on 2v8kk ikäinen lapsi ja suunnitelmissani on hoitaa häntä vielä ainakin vuosi, ennen töihini paluuta.

Hämmästyin, kun neuvolasta suositeltiin lapsen viemistä kiireellä puolipäivä hoitoon päiväkotiin, että lapsi oppii sosiaaliseksi ja osaa ottaa toisia huomioon jne..

Vietämme päivät ulkoillen, leikkien ja normaaleja kauppaostoksia tehden ja sitten osa aikaa menee päikkäreihin. Mitään aikataulua en ole laatinut vaan toimimme kiireettä lapsen rytmin mukaan. Toki meillä päivärytmi on, aamupesut, aamiainen,vapaata leikkiä, ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, ulkoilua, leikkiä ja päivällisen jälkeen rauhoitutaan kotiin.

Mitä päiväkodissa on sellaista joka tukee lapsen kasvua ja kehitystä, mitä kotona ei voisi saavuttaa? Kuinka paljon päivässä kolmevuotiaalle pitäisi olla ns. ohjattua toimintaa ryhmässä?

Mielestäni lapsi on iloinen ja pirteä, eikä pelkää ottaa kontaktia vieraisiin. Onko kotihoidossa olleilla lapsilla ongelmia enempi sopeutua esim. kouluun?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat