Eikö lapsi tottele? Näillä vinkeillä onnistut!

Rv40+2

Kommentit (9)

Mamma

Ei voi olla totta, että vanhempia täytyy nykyisin NEUVOA kuinka käsitellä PIENIÄ lapsia. Siis pieniä lapsia, jotka osaamattomina "untuvikkoina" vasta opettelevat elontaipaleensa ensiaskelia.

Kun nuo pienet eivät vielä tiedä elämästä yhtään mitään, niin luulisi, että vanhemmilla olisi keinot saada lapsi tottelemaan ja noudattamaan annettuja ohjeita ja määräyksiä.
Ainakaan minun nuoruudessani eikä myöskään omia lapsiani kasvattaessani ollut minkäänlaisia "kommunikaatiovaikeuksia". Itse kasvoin perheessä, jossa äiti oli kotona kasvattamssa lapsiaan ja saman toistin itsekkin tekemällä iltaisin ja öisin perheen tavitseman leipätyön. Voimia toki vaati ola päivisin kaikesta huolehtiva perheen äiti ja iltaisin ja öisin perheen elatuksesta vastaava ansion tekijä.
VOIMAT KYLLÄ LOPPUIVAT JOSSAIN VAIHEESSA, MUTTA NYT NÄIN JÄLKIKÄTEEN ARVIOITUNA vuosikymmenien uurastus kannatti.
Kun pystyin hoitaman ja kasvattamaan lapseni ihan itse ja kotona, heistä tuli "itseni näköisiä" kunnollisia ja työteliäitä yhteiskuntamme edustajia, yksilöitä, jotka omalla työpanoksellaan hyödyttävät muitakin.Olisi pelottavaa ajatella, että he olisivat yhteiskunnan kasvattamia "syrjäytyneitä nuoria", nuoria, joista nykyään on tullut ongelma. Onneksi kasvatin lapseni itse.

nykyaika

hyvä mamma katsos yhteiskunta on muuttunut tuossa 50 vuoden aikana ihmiset eivät enää tiedä edes mitä itse tekisivät on aina hyvä että perusasioita kerrataan, jotta nekin jotka eivät osaa perunapeltoa kuokkia luonnostaan, oppivat tavat toimia ota huomioon ei silloin pahemmin ollut tv,tietokone yms oltiin pihalla kaikki näkyi erillailla toimintana ulkona, väkivalta, kateus, on nykypäivää ihan vaikka tv:stä sielläkin näytetään kaiken näköistä teini ohjelmaa kun isi osti väärän auton kun osti ferrarin eikä porchea... joten älkää ihmetelkö miksi olemme tälläisiä kuin itse olemme sallineet joko kannustamalla tai olemalla puuttumatta tälläisiin asioihin jota nykyään kutsutaan viihteeksi, otetaan esimerkki idols: kehitysvammainen laulaa nuotin vierestä ja on muutenkin käytökseltään "huvittava" ja tälläistä sitten nauretaan ja pilkataan kotona ja tuomaristossa koska se on "hauskaa" ja hyvää viihdettä.... sitten me kysymme miksi yhteiskuntamme on paha tai miksi meitä pitää opettaa tekemään selviä asioita, kaikkien meidän pitäsi palata lapsen tasolle ja opetella oikean ja väärän merkitys uudelleen ja jättää se status titteli, rahatilillä yms materia asiat kotiin ja alottaa siitä että sanoo tuntemattomallekkin hei ilman että pelkää tulevan tapetuksi- MAAILMA HEIJASTUU IHMISTEN TEOISTA JA OIVALLUKSISTA- ASIAT OVAT JUURI NIIN VAIKEITA KUN TEET NIISTÄ ITSELLESI-

mies

minä en rupea laskuja laskemaan, jos kitinää kuuluu ja katseeni joudun kääntämään eikä mitään ala tapahtumaan niin loppuilta vietetään rappusen juurella ja kaksi lelua saa ottaa mukaan.

Jos ei siinäkään osata käyttäytyä niin menen korkeimman omakätisesti ottamaan veitikan syliini, ja teen hänen käsillään väkisin sen mikä piti aikaa sitten yksin tehdä, jos leluja korjataan niin hänen käsistään kiinni pitäen nostan niitä yksitellen ja kerron että "näin se tapahtuu" oli poru ja potkinta mitä vaan, hommat tehdään vaikka lattia märkänä

kerran tarvinnut tehdä eikä enää ikinä uudestaan ole tarvennut, miksi olla muksun orja kun voi olla itse se orjakauppias.. ihminenhän on laumaeläin kuitenkin ja jos vanhempi ei ole se alphanaaras tai uros niin sitten se muksu on, simple ass hat

Helppoa se on, kun ei laiskaa oo

Pöh puhuu asiaa. Vapaan kasvatuksen jäljiltä vanhempien pitää opetella uudelleen jämäkkyyttä. Lapsen pitää saada huomiota hyvällä, niin pahalla huomion haku jää sitä pienemmälle.

Kaksi varoitusta ja tuhman lapsen tuoli. Yhden tuolilla rääkymisen jälkeen ei tarvita varoituksia enempää. Välillä pitää tietenkin kokeilla raja uudelleen tunteakseen olonsa turvalliseksi.

Varoitukset pitää sanoa niin lempeästi ja tyynesti kuin pystyy ja lasta puhutellaan aina molempien kasvot samalla korkeudella. Vanhemman taas ilmaista itsekin olevansa pahoillaan, kun tuolissa seinään kohti istuttaminen pitää ottaa käyttöön.

Lapsi jolla on turvallinen olo pysyy rauhallisena ja kiukuttelee vähemmän. Turvallisuuden kokemus syntyy rajoista, säännöistä ja rutiineista; aikataulusta, josta pidetään kiinni niin paljon kuin mahdollista.

Iso virhe on antaa kiukuttelevalle lapselle periksi. Mieleltään terve lapsi on kohdannut myös pettymyksiä, joissa aikuinen on oikeat nimet kielteisillekin tunteille.

Pm

Ei kukaan oli valmis kasvattaja automaattisesti kun lapsi tulee. On hyvä kuunnella ja lukea erilaisia neuvoja ja valita niistä omaan kasvatukseen parhaiten sopivat :)

vieras

3. Käy vain hyvin pienelle lapsille. ÄLÄ käytä tätä keinoa lasten, jotka ymmärtävät suurempia kokonaisuuksia, kanssa. Eli viimeistään kouluiässä tarvitsee tuon muuttua. Kerro lapselle koko työ, voit sen jälkeen auttaa häntä paloittelemaan sen, mutta muista kertoa koko työ. Edelleenkin suuresti vihaan äitini tapaa käskeä "tyhjennäpäs kone", ja sen tehtyä kun olen muissa tekemisissä tulla valittamaan kun en siivonnut keittiötä, vain kone on tyhjennettynä. ??

vieras x

Tällä samalla sivustolla on toinen artikkeli siitä, etteivät lapset ymmärrä huumoria samalla tavalla kuin aikuiset, ja kuitenkin tässä käsketään sanotaan, että myyn teidän orjiksi.

Omat vanhemmat tapasivat sanoa niin minulle ja sisaruksille kun olimme pieniä. Eipä siinä mitään, en silloin koskaan edes ajatellut koko asiaa, mutta entäs kun kasvoin murrosikäiseksi ja aloin jo ymmärtää ja tiedostaa, että mihin tarkoitukseen niitä tyttöjä nykypäivänä myydään orjiksi? Voin vakuuttaa, että meni kokonaan luottamus vanhempiin, ihan kokonaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat