Onnistunut ero? Näin teette sen.

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Kommentit (6)

Vierailija

Kun toinen pettää, varastaa ja valehtelee. ja joka kera kun sovitaan, hän alka käyttämään hyväksi. Pyytä apua, mutta ei koskaan aUta. Anteeksi nyt hyvät ihmiset. Kun sinua on häpäisty kerta kerran jälkeen julkisesti, mitä pitäisi tehdä, kääntää kolmas poski? Olen mies, ja vikahan on minussa aina. 

Vierailija

Lapsien kannalta onnistuneita eroja ei ole. Lapsen turvallisuuden tunne särkyy. Ero on aina vanhempien itsekäs teko. Lapsistaan välittävät vanhemmat eivät eroa.

- erolapsi 25 v.

Vierailija

Ja on niitä ihmisiä, joille olisi ilmiselvästi tehnyt parempaa se, että vanhemmat olisivat kuitenkin eronneet. Nimim. painekattilassa ja puhumattomuudessa lapsuutensa viettäneitä tunteva.

Tärkeintä on lapsi ja se, että lapsella on edelleen kokemus rakastavasta ympäristöstä. Lapsettomat erot on ihmiselle itselleen hirveitä mutta tuossa mittakaavassa helppoja kuin heinänteko.

Vai, erolapsi, mitä mieltä olet, uskotko esimerkiksi, että päihteiden väärinkäyttöä ja perheväkivaltaa pitäisi "vain kestää", koska ero on aina Se Pahin Vaihtoehto lapsen kannalta?

Vierailija

Täyttä potaskaa. Itse aikoinaan kärsin, koska äitini ei suostunut eroamaan. Tajusi vasta meidän, sisarusten, ollessaan aikuisia, että teki ison virheen. Kärsin ahdistuneisuushäiriöstä lopun elämä. Veljeni oli menettää perheensa kun alkoi käyttäytyä isämme tavoin. Onneksi hän tajusi sen ja muuttui. Ystävättäreni erosi 3v. sitten ja nyt hänen lapsensa ovat tasapainoisia, viikko äidillä ja viikko isällä,sama koulu jne. Ennen olivat saada adhd diagnoosin. On turhia eroja, mutta on myös tarpeellisia eroja.

Vierailija

Ja ketä mahtaisit syyllistää, jos eron syynä on nimenoman se, ettei toinen vanhempi välitä??? IOnpas jollakin mustavalkoinen tämä maailma.

Vierailija

Kai tämä on tapauskohtaista, tämäkin. Toivoin alle kymmenvuotiaasta, että vanhempani eroaisivat. Ei ollut fyysistä väkivaltaa eikä alkoholia, mutta äitini oli (ja on) persoonana aika vaativa. Mikään eikä kukaan ei kelvannut, kaikki oli aina väärin ja pielessä ja syy aina muissa kuin äidissä. Hän sätti ja haukkui, halveksi ja mitätöi. Pelkäsin häntä koko lapsuuteni ja toivoin niin, että äiti ja isä eroaisivat ja voisin elää rauhassa isän kanssa. Vielä nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, emme voi puhua mistään ilman että äiti raivostuu siitä että me lapset "syytämme" häntä kaikesta, vaikka kaikki hänen mielestään on jonkun muun syytä. Useimmat ns. syylliset ovat jo ammoin kuolleet, mutta katkeruus ja kauna elävät ja voivat hyvin.

Ymmärrän äidin käytöksen taustaa, hänenkin lapsuutensa oli rikkonainen eikä järin onnellinen. En voi kuitenkaan häntä auttaa, sen olen vuosien yrittämisen jälkeen nyt myöntänyt. Suojaan itseäni ja perhettäni ja tapaan häntä harvakseltaan ja lyhyesti. En edes yritä ottaa menneitä puheeksi, puhumme arkisista asioista, autan käytännön jutuissa, mutta en puhu hänen kanssaan mistään merkittävästä.

Kun eroista puhutaan, kehotetaan usein yrittämään vielä kerran, ellei kyse ole väkivallasta tai alkoholista. Silloin on syytä muistaa, että väkivalta voi olla muutakin kuin fyysistä. Toisen jatkuva alentaminen ja mitätöinti, haukkuminen ja verbaalinen loukkaaminen on yhtä vahingollista, ellei vahingollisempaakin. Ei lasta saa altistaa sellaiselle ympäristölle.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat