Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miten suhtautua kantelevaan lapseen?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Kommentit (4)

Vierailija

Eiköhän tuossakin ole tärkeintä se kuinka vanhemmat alusta alkaen reagoivat kanteluun. Ei vanhemman tarvitse heti rynnätä ojentamaan lastaan vaan asiasta voi esimerkiksi kysyä iltasella tyyliin, miten leikit meni ja oliko tapahuiko mitään erikoista. Asiaa voi johdatella tiedossa olevaan asiaan ja kysyä sitten, että mikä on lapsen näkemys asiasta. Sitten voi kertoa kuinka asian suhteen pitäisi toimia jos lapsi on toiminut väärin. Jos asia on vakava niin toki siihen pitää sitten reagoida nopeastikin. Esimerkiksi jos joku hakkaa muita lapsia koko ajan tms.

Vierailija

Kantelu on ensisijaisesti hyvä merkki!!! Kanteleva lapsi pitää vanhempiaan turvallisina, erityisesti turvallisempina kuin kaveriporukkaansa. Hän todennäköisemmin tottelee teininäkin vanhempiaan kuin menee porukan mukana kaikenlaisiin järjettömyyksiin. Lisäksi kanteleva lapsi on sisäistänyt, että jos tapahtuu jotain, mikä pahoittaa mieltä tai hämmentää, apua haetaan ensin aikuisilta ja asioista voi kertoa. En siis moittisi lasta kantelusta. Jos jokaisesta pikkuasiasta kantelee, se toki vaikuttaa kaverisuhteisiin ja siitä on lasta hyvä varoittaa, mutta itse mieluummin tietäisin lasten leikeissä tapahtuneista, mieltä harmittaneista asioista kuten siitä, että Santtu "vahingossa" töni. Ja olisin myös iloinen että Toni itse kertoo minulle niistä eli "kantelee" kuin että minun pitäisi lypsää pihtien kanssa se tieto lapsesta, kun selvästi huomaan, että jotain ikävää tapahtui, mutta en voi auttaa, jos en tiedä. En voi sietää sitä, että meille suomalaisille on normaalia, että lapsista pitää lypsää väkisin tieto irti pihdeillä ja tietoa saa vasta johdateltuaan aiheeseen tunnin. Normaalia on se, että lapset kertovat itse!

Voisi tapahtua niin, että Toni pelkäisi kertoa omilleen tai Santun vanhemmille, ettei joutuisi kantelupukiksi. Totta kai Santun ja Tonin pitäisi ensisijaisesti ratkaista asia keskenään, mutta lapset eivät usein tähän pysty. Ei se kanteleva osapuoli eikä se josta kannellaan. Juuri tällainen psykologinen peli, jossa aikuisille kertova on kantelija, mahdollistaa kiusaamisen. Kiusaaja yrittää kaikin tavoin pitää huolta, ettei kiusattu kantele. Se on väärintekemisen ensimmäinen merkki! "Tästä et sit kerro tai..."

Nuoremmilla lapsilla hän haukkuu kantelijaksi ja jos lapsi ei tätä usko, hän pilaa lapsen maineen muiden silmissä tai turvautuu väkivaltaan, jos aikuisille kertominen ei lopu. Aikuisten tulee tuolloin puuttua, sillä aikuisille kertominen ei ole väärin vaan kiusaajan kiristävä toiminta. Kanteluun taipuvainen lapsi osallistaa aikuisia kiusaamistilanteeseen ja on silloin aikuisten vastuulla toimia. Lapsi siis siirtää vastuun niille, joille se kuuluukin. Pois itseltä.

Tonia saattaa myös hämmentää, että Santtu saa sanoa ruman sanan, mutta hän ei. Lapset ymmärtävät kyllä kaksinaimoralismia. Siksi heistä on hyvin hämmentävää, että välillä ruma sana on paha, välillä ok. Heistä on kummallista, että rumista sanoista ei saa kannella, mutta esimerkiksi lyömisestä saa. Molemmat ovat lapsille kiellettyjä asioita ja etenkin alle kouluikäiset (ja monet kouluikäisetkin) lapset jaottelevat asiat ensisijaisesti kiellettyihin ja sallittuihin, eivätkä ajattele, että jotkut kielletyt asiat ovat "sallitumpia" kuin toiset. Se on lapsista ristiriitaista ja tässä mielessä lapset ovat johdonmukaisempia ja fiksumpia kuin monet aikuiset.

Kantelevat lapset myös ajattelevat, että vastuu Santun kiroilusta on ensi sijassa Santun vanhemmilla ja ovat oikeassa. Siksi he haluavat kiroilusta tiedon Santun vanhemmille. Joskus he kertovar suoraan (pimpottavat ovikelloa). Tämä on kuitenkin harvinaista. Useimmiten he kertovat omille vanhemmilleen, jotka voivat sitten itse ratkaista kertovatko asiasta eteen päin. Tällöin lapsi ei ole tehnyt mitään väärää kerrottuaan omille vanhemmilleen. Omasta näkökulmastaan lapsi kertoi vain totuuden. Santtuhan todella sanoi esimerkissä ruman sanan, koska nyt on kyse kantelusta eikä valehtelusta tai liioittelusta, jotka ovat täysin eri asioita. Jos lapsi valehtelee tai liioittelee, se on väärin ja siitä pitää lapselle kertoa. Kantelu ei ole paha asia siinä kuin liioittelu ja valehtelu! Jos lapsi puhuu kannellessaan totta, Tonin vanhemmat voivat sitten itse ratkaista, onko asia sen arvoinen, että siitä kerrotaan eteen päin.

Kantelevat lapset ajattelevat omilla aivoillaan eivätkä välitä siitä, että heidät leimataan. Miksi? 1. Ehkä he ovat aikuisempia kuin muut lapset? Ehkä he tajuavat syvemmin, miksi jokin on väärin, muistavat paremmin annetut säännöt, tajuavat muita lapsia paremmin, miksi aikuisille kertominen on hyvä asia. 2. Ehkä asia on päin vastoin? Ehkä he eivät vielä osaa arvioida itse tilanteen vakavuutta ja ovat tässä asiassa lapsia. Kuten heidän kuuluukin olla, toisaalta. Ehkä he ovat auktoriteettiuskoisia ja ottavat asiat liian vakavasti? "Äiti sanoi, että pitää kertoa, joten kerron kaikesta vähänkin säännöistä poikkeavasta ja aina" 3. Ehkä he oikeasti pahoittivat mielensä ja hakevat lohtua vanhemmiltaan hämmentävään tilanteeseen. Usein näitä kaikkia.

Jotkut aikuiset eivät tietenkään pidä kantelevasta lapsesta. Hänhän osallistaa heidät ja heidän pitäisi jopa tehdä jotain sille asialle, että Santtu lyö muita ja käyttää sanoja, jotka eivät sovi hänen ikäiselleen. Lapset eivät osaa tässä erotella sitä, että lyöminen on pahempaa kuin yksi sana. Heille maailma on mustavalkoinen ja pysyy sellaisena vielä pitkän tovin, vaikka vanhemmat kuinka sanoisivat, että kirosana ei ole yhtä paha kuin lyöminen. 

"Tästä ei sitten kerrota", kuuluu myös sen kaikkein pahimman, lapsia hyväksikäyttävän aikuisen, sanavarastoon. On todella tärkeää opettaa lapselle, että jos joku tekee jotain todella epämiellyttävää ja kieltää sitten kertomasta kenellekään, se on jo yksin kerkki siitä, että siitä TÄYTYY kertoa! Monet aikuiset nimittäin käyttävät häpeämättömästi hyväkseen sitä, ettei lapsi halua olla kantelupukki.

Jos kanteluun puututaan liikaa, heitetään lapsi pesuveden mukana. On nimittäin todella paljon tärkeämpää, että lapsi kertoo epämiellyttävistä asioista kuin että hänestä ne pitää lypsää. Tämä ei ole mitään kantelua vaan ihan normaalia kanssakäymistä! Lapsen tuleekin kertoa aikuiselle hämmentävistä asioista. "Santtu kiroili, miksi mä en saa" on lasta hämmentävä asia! "Santtu tönii, lyö ym", on lasta hämmentävä asia jne.

Saati sitten kaikki ne pahat hämmentävät asiat, joita lapsi saattaa kokea ja joista olo helpottuu, jos ne saa kertoa turvalliselle aikuiselle. Lapselle ei pidä liikaa painottaa, että jotain TÄYTYY kertoa. Siitä voi tulla syyllisyyttä, jos ei uskallakaan heti kertoa. Silloin lapsi ajattelee tehneensä itse jotain pahaa, kun ei kertonut, vaikka piti. Siksi itse ainakin painotan, että olo helpottuu, kun kertoo.

Vierailija

Olen itse ollut kantelija lapsena. Suurin syy tuo, että minulle oikein ja väärin oli todella mustavalkoinen jaottelu: ruman sanan sanominen oli väärin ja niin ei missään tilanteessa saanut tehdä. Jos sitä yritti sovitella lasten kesken niin alakynteenhän minä jäin, kun ei se muiden mielestä haitannut, jos ruman sanan sanoo silloin kun vanhemmat eivät ole kuulemassa. Joten hain varmistusta niiltä vanhemmilta: onhan se väärin ja sanokaa nyt kavereillekin, että se ON väärin. Kaverisuhteiden ylläpitämiseksi paras konsti siinä kohdassa olisi ollut se, että vanhemmat olisivat opettaneet minulle suhteellisuutta: lasten ei kuulu käyttää rumia sanoja, mutta jos sellainen kuitenkin kuuluu niin älä välitä. Ja kyllä, as-piirteitä löytyy...

Uusimmat

Suosituimmat