Kuinka kauan ekaluokkalainen voi olla yksin kotona?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Kommentit (13)

Vierailija

Taisimme olla 50-luvulla itsenäisempiä, vähemmän riippuvaisia. Minulle annettiin oppimistehtäviä viikkorahan saamiseen. Piti opetella piirtämistä, sivistyssänoja, englantia tai jotain sellaista. Sain tietysti myös tehdä omia jänniä asioita.

Nyt on kaikki toisin. Useimmat vanhemmat pelkäävät lasten yksinoloa paljon enemmän, kuin lapset itse. Napanuora katkaistaan paljon myöhemmin.

Vierailija

suomessa puhutaan paljon miten alta 3v pitäisi olla kotihoidossa ja sitten jo 7v lyödään avaimet kaulaan. ruotsissa kun kenenkään eka luokkalaisen ei tarvitse aamu / iltapäiviään yksin viettää jos niin ei haluta.

Vierailija

Kun olin itse ekaluokkalainen, pärjäsin vallan mainiosti yksin. Tein läksyt, opiskelin, leikin pihalla, katsoin videoita ja pelasin pelikoneilla. Ei mitään ongelmia siinä yksin olemisessa. Ruoka oli jääkaapissa, sitä syötiin ruoka-aikaan, nukkumaan mentiin yhdeksältä kuten oltiin sovittu. Miksi nykysin ekaluokkalainen ei voisi olla yksin kotona? Mikseivät vanhemmat voi luottaa lapsiinsa?

Vierailija

Itse menin ekalla luokalla koulupäivän jälkeen koululaisten päivähoitoon pariksi tunniksi. Tokalla luokalla usein läheiselle leikkikentälle, jonne tuli myös muutamia koulutovereita.

Kolmannella luokalla aloin sitten olemaan sen pari tuntia yksin kotona ennen vanhempien tuloa töistä. Tämä tapahtui 80-luvulla.

Vierailija
Vierailija

suomessa puhutaan paljon miten alta 3v pitäisi olla kotihoidossa ja sitten jo 7v lyödään avaimet kaulaan. ruotsissa kun kenenkään eka luokkalaisen ei tarvitse aamu / iltapäiviään yksin viettää jos niin ei haluta.

Aika eri asioista kyse. 1v päivähoidossa on paitsi surullinen ajatus myös kehitykselle haitallista. 7v yksin kotona on ehkä etäisesti surullinen ajatus mutta muuta haittaa siitä ei ole kuin että keksii jotain tyhmää, ja se taas on kasvatuksesta kiinni keksiikö. Tekee vaikka läksyjä sen ajan.

Vierailija
Vierailija

Taisimme olla 50-luvulla itsenäisempiä, vähemmän riippuvaisia. Minulle annettiin oppimistehtäviä viikkorahan saamiseen. Piti opetella piirtämistä, sivistyssänoja, englantia tai jotain sellaista. Sain tietysti myös tehdä omia jänniä asioita.

Nyt on kaikki toisin. Useimmat vanhemmat pelkäävät lasten yksinoloa paljon enemmän, kuin lapset itse. Napanuora katkaistaan paljon myöhemmin.

Toisaalta nykyään liikkuu jos jonkinmoista rosvoa Suomen rajojen auettua. On näitä ulkomaisia kaupustelijoita, jotka tarpeen tullen aika moneen kotiin ovat ihan sisäänkin tulleet. Jopa kun joku on kotona. Siksi ei oikein tunnu hyvältä ajatukselta antaa lapsen olla yksin kotona.

Nykyään myös yksinkertaisesti vain tiedostetaan paremmin kaikki vaarat. Maatalousyhteiskunnan jälkeen elämä muuttui ja meni aikaa ennen kuin uudenlaiset systeemit selkiintyivät mieliin. Nyt tiedetään, mikä kannattaa ja mikä ei, jotta lapsi pysyisi terveenä, elossa ja ennen kaikkea vielä myös henkisesti terveenä. Vaan yksinpä ne tuntuvat yhä lisääntyen silti olemaan, ainakaan eivtä vanhempien seurassa kovinkaan paljoa.

Vierailija
Vierailija
Vierailija

suomessa puhutaan paljon miten alta 3v pitäisi olla kotihoidossa ja sitten jo 7v lyödään avaimet kaulaan. ruotsissa kun kenenkään eka luokkalaisen ei tarvitse aamu / iltapäiviään yksin viettää jos niin ei haluta.

Aika eri asioista kyse. 1v päivähoidossa on paitsi surullinen ajatus myös kehitykselle haitallista. 7v yksin kotona on ehkä etäisesti surullinen ajatus mutta muuta haittaa siitä ei ole kuin että keksii jotain tyhmää, ja se taas on kasvatuksesta kiinni keksiikö. Tekee vaikka läksyjä sen ajan.

 

Se on aika plajon luonteesta kiinni, ei kasvatuksesta aina niinkään. Rauhallisen lapsen vanhempi ei ehkä ymmärrä, että joku lapsista voi olla vilkas ja impulsiivinen, eikä vielä hallitse kaikken kontrollointia ja varovaisuutta, kuten vaikka rauhallinen ja vakaa järkevä siskonsa.

Vierailija
Vierailija

Kun olin itse ekaluokkalainen, pärjäsin vallan mainiosti yksin. Tein läksyt, opiskelin, leikin pihalla, katsoin videoita ja pelasin pelikoneilla. Ei mitään ongelmia siinä yksin olemisessa. Ruoka oli jääkaapissa, sitä syötiin ruoka-aikaan, nukkumaan mentiin yhdeksältä kuten oltiin sovittu. Miksi nykysin ekaluokkalainen ei voisi olla yksin kotona? Mikseivät vanhemmat voi luottaa lapsiinsa?

Niin, silloin ennen olikin lapsilla järkevämmät vapaa-ajan viettotavat+harrastukset kuin nykyään ja maailma oli turvallisempi...muistan itsekin kun 80-luvulla eskarilaisena kuljin puolen päivän jälkeen yksin naapurin hoitotädille 1,5 km. Silloin myös isosisarukset saivat hakea hoidosta, vaikka eivät täysi-ikäisiä olleetkaan. Taisin ekalla luokalla muutaman päivän olla iltapäiväkerhossa, kun vanhemmat olivat sinne minut ilmoittaneet,mutta sitten en halunnut enää käydä siellä, kun paras kaverinikaan ei siellä ollut ja hän vietti koulupäivän jälkeen 5-6 tuntia yksin kotona, ennen kuin vanhemmat tulivat töistä kotiin. Läksyt tehtiin yhdessä,syötiin välipala ja sitten leikittiin ulkona. Hyvin saatin aika kulumaan ongelmitta, ilman kännyköitä. Silti, vaikea kuvitella nykyään, että oma ekaluokkalaiseni ei olisi iltapäiväkerhossa, enkä saisi häneen tarvittaessa yhteyttä...

Vierailija

Lisäyksenä edelliseen viestiini vielä se, että kyse ei kohdallani ole luottamisesta vaan siitä, ettei oma lapseni viihdy yksin kotona vaan kaipaa toisen ihmisen seuraa(turvaa). Hän on monesti ollut yksin kotona tunnin,parikin, jonkun kaverinsa kanssa ja puhelimella saanut sitten aina tarvittaessa kiinni. Kouluaamuina joutuu tosin välillä yksin olemaan, ja ihan hyvin on mennyt vaikka vielä uutta ja outoa sekin hänelle on. 

Vierailija
Vierailija
Vierailija

suomessa puhutaan paljon miten alta 3v pitäisi olla kotihoidossa ja sitten jo 7v lyödään avaimet kaulaan. ruotsissa kun kenenkään eka luokkalaisen ei tarvitse aamu / iltapäiviään yksin viettää jos niin ei haluta.

Aika eri asioista kyse. 1v päivähoidossa on paitsi surullinen ajatus myös kehitykselle haitallista. 7v yksin kotona on ehkä etäisesti surullinen ajatus mutta muuta haittaa siitä ei ole kuin että keksii jotain tyhmää, ja se taas on kasvatuksesta kiinni keksiikö. Tekee vaikka läksyjä sen ajan.

Kuinka paljon läksyjä ekaluokkalainen saa? Ei tod paljon! Jos pääsee koulusta klo 12 tai 13 ja vanhemmat kotona viideltä, niin siinä on muutama tunti aikaa tehdä kaikkea muuta niiden läksyjen lisäksi. Enkä uskaltaisi omaani puistoon päästää vaikkakin kavereiden kanssa jos olen toisessa kaupungissa töissä. Kaiken maailman namusetiä tuolla kuitenkin liikkuu. Ja ei, en luota kanssaihmisiin, ettei puuttuisi jos likka juoksee hymyssäsuin portista ulos.

Vierailija

Suomessa pitäisi olla alle 10-vuotiaille lakisääteinen hoitopalvelu, pientä maksua vastaan. Aamulla tarjottaisiin aamiaista, iltapäivällä välipala ja pientä toimintaa. Maksu noin 40 € kuukaudessa. En ymmärrä, miksi tämä toimii Ruotsissa niin hyvin. Aamulla voi viedä hyvin mielin koululaisensa hoitoon ja hakea jopa niinkin myöhään kuin kuudelta illalla. Ei tuskaa siitä, ehtiikö lapsi kouluun, kiusataanko matkoilla, tuleeko se syöneeksi ja onko kavereita.. suomalaiset voisivat kasvattaa aivan erilaisen, sosiaalisemman sukupolven kun tällainen laki tulisi voimaan. Sitäpaitsi koulumatkojen onnettomuudet ja riskit vähenisivät huomattavasti.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat